Miten pärjäätte nykyään? Minulla edelleen vaikeuksia monisanaisten ohjeiden ymmärtämisessä ja muistamisessa (ellen ole kirjoittanut mitään ylös). Puheen tuotossa kun on ongelmaa, unohtelen sanoja ja on vaikeuksia tuoda ajatuksiani selkeästi julki. Ei ole kyllä kivaa koska olen muuten ihan tutustumisen arvoinen mutta sosiaalisesti toivottoman kömpelö ja että minulla on todella huono suuntavaisto. Lapsuudessa esiintyi kiusaamista jonka vuoksi on sosiaalisten tilanteiden kammoa. Olen mieluummin hiljaa kuin nolaan itseni huonon ulosannin tai mokailujeni takia.
Ihmiset jotka eivät ymmärrä tätä pitävät minua jotenkin ylpeänä ja yksinkertaisena (kun näytän kuitenkin normaalilta ihmiseltä), haastavaa murtaa tätä mielikuvaa itsessäni. En häpeä erityispiirteitäni mutta en tuo ongelmaani julkikaan, koska ajattelen ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä. Se on kuitenkin vahvasti osa minua. Katson kieroon sanaa 'vammainen', vaikka voisihan tätä kutsua jonkinlaiseksi puhevammaksi.
Työelämään pääsemisessä on aina ollut hankaluuksia koska en ole tiennyt miten tuon esiin tämän erityispiirteeni ilman että jään työttömäksi, koska voin vaatia jotain erityistukea. Helpommin pääsee kun valitsee ihmisen jolla ei ole mitään erityisvaikeuksia. Olen ollut masentunut kun olen hyppinyt vain työpaikalta toiselle ja muutenkin kun ihmissuhteet ovat lähes aina epäonnistuneet. En tiedä miten saan itseluottamuksen takaisin kun en varmaan ikinä voi olla niinkuin muutkin ihmiset. Otan itseni vielä tosissaan ja usein on vaikea nauraa omille virheilleni. Olen käynyt ammattiauttajan juttusille mutta sekin on haastavaa kommunikaatiovaikeuksien takia. Masentavaa selvitä aina yksin elämässä ja olen kateellinen ihmisille joilla puheongelmia ei ole :( voisiko joku kirjoittaa minulle jotain joka piristäisi minua edes vähän.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.