Jumalan lapsille

Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi. Nämä ovat hyvin kauniita sanoja. Olen lohduttanut itseäni ja muita niillä seuraavaan tapaan. Kun saatana vaivaa lailla omaatuntoani ja tekee sen levottomaksi, olen muistuttanut häntä tästä raamatunkohdasta ja sanonut: Jätä minut rauhaan, saatana, en ole sinun luomasi enkä tekosi. Jos olenkin tehnyt syntiä, en ole rikkonut sinua, vaan Jumalaani vastaan, joka on luonut minut ja joka on vanhurskas ja niin armosta ja laupeudesta rikas, ettei hän ole säästänyt omaa Poikaansa, vaan antanut hänet kuolemaan. Hän on vakuuttanut tahtovansa antaa synnit anteeksi sekä minulle että kaikille niille, jotka tunnustavat syntinsä.

Sillä, joka näin tunnustaa tehneensä syntiä Jumalaa vastaan, on myös Jumala, joka on armollinen, pitää häntä vanhurskaana, vaikka hän onkin vielä syntinen eikä tahdo lukea hänelle hänen syntiään, vaan antaa armollisesti sen anteeksi. Koska hän kunnioittaa Jumalaa tällaisella synnintunnustuksella, Jumalakin tahtoo armosta kunnioittaa häntä ja lukee hänet Kristuksen tähden vanhurskaaksi. Näin tekevät kuitenkin vain uskovat ja uudestisyntyneet. Epäuskoiset eivät anna Jumalalle tätä kunniaa.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Ps. 51:6 - tiistai 15. marraskuuta
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


SLEYstä kirjoitti:

Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi. Nämä ovat hyvin kauniita sanoja. Olen lohduttanut itseäni ja muita niillä seuraavaan tapaan. Kun saatana vaivaa lailla omaatuntoani ja tekee sen levottomaksi, olen muistuttanut häntä tästä raamatunkohdasta ja sanonut: Jätä minut rauhaan, saatana, en ole sinun luomasi enkä tekosi. Jos olenkin tehnyt syntiä, en ole rikkonut sinua, vaan Jumalaani vastaan, joka on luonut minut ja joka on vanhurskas ja niin armosta ja laupeudesta rikas, ettei hän ole säästänyt omaa Poikaansa, vaan antanut hänet kuolemaan. Hän on vakuuttanut tahtovansa antaa synnit anteeksi sekä minulle että kaikille niille, jotka tunnustavat syntinsä.

Sillä, joka näin tunnustaa tehneensä syntiä Jumalaa vastaan, on myös Jumala, joka on armollinen, pitää häntä vanhurskaana, vaikka hän onkin vielä syntinen eikä tahdo lukea hänelle hänen syntiään, vaan antaa armollisesti sen anteeksi. Koska hän kunnioittaa Jumalaa tällaisella synnintunnustuksella, Jumalakin tahtoo armosta kunnioittaa häntä ja lukee hänet Kristuksen tähden vanhurskaaksi. Näin tekevät kuitenkin vain uskovat ja uudestisyntyneet. Epäuskoiset eivät anna Jumalalle tätä kunniaa.
Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.

Ps. 51:6 - tiistai 15. marraskuuta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu