Uusi kakkos Yeti tuleekin olemaan uuden VW Tiquanin klooni eli erona vain logot, maski ja kojelauta. Alun perin huhuttiin että rinnakkaismalli olisi uusi Seat Ateca, mutta toisin kävi. Osoittaa sen, että Skoda haluaa profiloitua VW:n laatutasolle ja isompaan kokoluokkaan kuin heikkolaatuisin vag eli Seat. Seatille aivan oikein, nyt ei Ateca tule hyppimään uuden Yetin silmille vaan Yeti tulee myymään paljon. Uskon että lähelle Kashqain lukemia menee myynti.
Yeti II tulee uuden Tiguanin korille!
yetin_odottaja
1183
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Uusi Yeti on toki ihan hyvännäköinen, mutta se sulautuu samalla paremmin katumaastureiden suureen massaan, erottumatta ulkonäöllään isommin kilpailijoistaan. Sääli!
Ykköskoppainen Yeti on ollut piristävän persoonallinen eikä sen parasta ennen -päiväys ole mielestäni vielä koittanut. Tekniikan uudistuminen luo tietenkin tarvetta myös ulkoasun päivittämiseen, joten uudet linjat pitää vain hyväksyä ja ymmärtää.
Itselläni ei katumaasturia tai senkaltaista kapistusta ole koskaan ollut. Puen farkut ylleni ja istahdan farkkuun, vaikka minulla ei farmia olekaan.
Yeti on helvetin ruma. Eiköhän se lakkauteta kuten kävi aiemmalle merkin rumuuskuninkaaksi kruunatulle Roomsterille.
Pitääpä tipauttaa tyyppi maan tasalle sillä tuossa videolla näkyy uusi Roomster, tosin auton kokoluokka on kasvanut reilusti ja merkkejä lukuunottamatta kyseessä onkin ilmiselvä VW Caddy. https://www.youtube.com/watch?v=Bc6J-5dF860
Yetihän on monelle ihan optimiauto. Varsinkin nelikkona. Näin talvipöpperöissä se on osoittautunut verrattomaksi kulkupeliksi.
Heikkolaatuiset Seatit tulevat samalta linjalta kuin Skodat, vrt. esim. Toledo ja Rapid. Aloittaja puhui itsensä pahasti pussiin, eikö vain Kyykman?
Seatin laatu on roimasti parempaa kuin skeidan
Varsin huolettomia nuo Jetit kuulemma. Sehän on omistajalle plussaa.
Miksi se malli sitten menee tekniikan osalta uusiksi?
Malli-ikää on tullut jo 7 vuotta. Se on nykymaailmassa melkoisen paljon.
Osa kehityksestä on aina näennäistä. Autoja uudistetaan ihan uudistamisen ilosta – ja siksi, että myyntiluvut alkavat sakkaamaan, kun kilpailijoilla on tarjolla myöhemmin uudistettua tavaraa. Osa autonostajista haluaa aina uudenoloista, vaikka vanhemmat mallit saattaisivat olla vielä täyttä tavaraa.
Mutta hei! Uskotaan, että uusi Yeti on entistäkin onnistuneempi malli!
Eikö teitä skodisteja hävetä? Klooni :D
Skoda on pelkkä mitätön tyhjyys. Yrittää matkia länsiautoista tyyliä, mutta aina se on PELKKÄ SKODA. Mauttomien vasemmistolaisten kaalikärry. Samaa se oli laDA kun skoDA.
Klooneja ovat kaikki sinun viestisikin...