nykytaide täyttä sontaa

J_Julistaja

En tiennyt pitikö nauraa vai itkeä, kuniltauutisissa näytettiin parhaaseen katseluaikaan kuvaa kiasmasta. Joku taiteilijatyttönen niittasi täysin vakavissaan naudanselkäpaloja (!) johonkin kehikkoon ja selitti samalla, etteivät kaikki halukkaat taiteilijat saa töitään esille, koska ovat lahjattomia.

Pitääkö meidän veronmaksajien todellakin rahoittaa tällaisten kahelien harrastuksia ja vielä joutua seuraamaan sitä uutisissa?

Nyt järkeä tähän touhuun. Voinhan minäkin repiä kotoani kasan jotain paskaa ja viedä sen näyttelyyn suurena taideteoksena. Sillä sitä nykytaide suurelta osin todella on, vähämielisiä kokeiluja, joita pari hippikriitikkoa innoissaan ylistää.

Taide on minulle renessanssi-ajan ja suomalaisen taiteen kultakauden ajan huippumaalauksia, eikä jotain mätää lihaa tauluun niitattuna. Uskon, että moni muukin ajattelee näin. Joten apurahat ja näyttelypaikat pois aivottomuudelta ja tilaa oikealle taiteelle.

7

889

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fyllitäti

      että joku on kanssani samoilla linjoilla, nykyään kun tuntuu, että taidetta ovat vain sellaiset työt, mistä on tavallisen "taiteesta mitään ymmärtämättömän" ihmisen hankala edes tietää, onko työ oikeinpäin ripustettu...esittäviä kuvia pidetään halpana toritaiteena jne...ilmeisesti vaan taiteen täytyy herättää ihmisissä reaktioita ja kun nykyään jo uutisetkin on mitä on, niin taidekkaan ei enää "tunnu" taiteelta, jos se ei ammu yli laidan ja pahasti, sanos hatullinen paskaakin ompi Taitetta isolla teellä jos sen viepi Kiasmaan...

    • tee sitä?

      >Voinhan minäkin repiä kotoani kasan jotain paskaa ja viedä sen näyttelyyn suurena taideteoksena.>

      >Taide on minulle renessanssi-ajan ja suomalaisen taiteen kultakauden ajan huippumaalauksia>

      Miksi et sitten tee sitä?

    • alalla

      Voisitko sinä ja fyllitäti määritellä minulle mitä on oikea taide ja mikä on tämän oikean taiteen tehtävä?

      Vinkiksi että taideharrastuksessa tieto ei lisää tuskaa, vaan helpottaa kokemaasi tuskaa. Kultakauden realismi sinällään sekin sisältää oman aikansa sidonnaisuuksia, enkä usko että ilman tietoa nykyajan ihminen osaa lukea kuvaa siten kuin taiteilija on tarkoittanut. Ei oppi ojaan kaada. Tiettävästi.

      • Anonyymi

        Hels Tait seura kukaan ei vastaa
        Helskjaupunki kestää tunnin selvittää kuka tietää kulttuurituesta jne?


    • ...

      Kaikki nykytaide ei ole hyvää taidetta, eikä toisaalta kaikki huono taide ole nykytaidetta.

      Mutta, nykytaiteeseen tutustumisen voisit aloittaa vaikkapa seuraavasta opuksesta. Saattaa tietysti olla mielestäsi niitä hippikriitikoita. Olisi hyvä kuitenkin omata aiheesta perustiedot ennen kuin siitä alkaa huutelemaan. Joskin toki - nykytaiteeseen liittyvää postmodernia tulkinnateoriaa noudattaen - sinunkin (perustelematon) näkemyksesi on oikeutettu.

      "Helena Sederholm Tämäkö taidetta?
      WSOY, 2000. 200 s., 255 mk

      Miksi jalkapalloon ja taiteeseen suhtaudutaan niin kovin eri tavoin, Helena Sederholm kysyy. Pelisäännöistä tietämättömät eivät tapaa esittää yksitotisia julistuksia urheilun käsittämättömyydestä, kun taas taiteen odotetaan aukeavan ilman vähäisintäkään paneutumista. Nykytaiteen kenttää äärestä ääreen mittailevan teoksen mukaan päänvaiva on kuitenkin asian ydin. Tämän päivän taiteilijat pyrkivät vetoamaan aistien sijaan älyyn; hetkellisten elämysten asemesta korostuu se, mitä vastaanottajassa tapahtuu myöhemmin.

      Tämäkö taidetta? vannoo subjektiivisuuden nimiin. Pääosassa on taiteilijoiden liikkeelle katalysoimien prosessien yksilöllisyys. Toisaalta kirja kuitenkin tulvii suoraviivaisia arvostelmia ja analyyseja. Muuan valokuvaajapariskunta "ei ilmaise itseään", ja "toisto tyhjentää" näyttelyesineen merkityksistä. Millä arvovallalla Sederholm esittää kaikki objektiivisilta kuulostavat luonnehdinnat?

      Kirjan rakenne korostaa ristiriitaa. Virtausten lomassa kuljeskelevalla ei ole apunaan kronologiaa tai muuta selvää jäsennysperiaatetta. On hankala hahmottaa, mistä näkökulmasta teoksia milloinkin tarkastellaan. Aikansa aiheiden ja historianhetkien välillä siksakattuaan tuskastuu myös teoksen graafiseen sekamelskaan.

      Mihin kirjoittaja tähtää? Vain ja ainoastaan rohkaisemaan lukijat nykytaiteen syliin? Se haaste on helppo allekirjoittaa: Kentälle vaan: kyse ei tosiaankaan ole onnistumisista tai erehtymisistä, oikeista ja vääristä tulkinnoista! Sederholmin kunnioitusta herättävän laajassa esittely- ja analyysivalikoimassa on kosolti mukaan houkuttavia yksityiskohtia, anekdootteja ja rinnastuksia.

      Virve Pohjanpalo.Yliopisto-lehti 12/2000."


      JJ: "Voinhan minäkin repiä kotoani kasan jotain paskaa ja viedä sen näyttelyyn suurena taideteoksena. Sillä sitä nykytaide suurelta osin todella on, vähämielisiä kokeiluja, joita pari hippikriitikkoa innoissaan ylistää.

      Voit, mutta kiinnostaako se ketään? Toki nykytaiteessa on usein varsin tärkeässä osassa katsoja, ei niinkään taiteilija. Teoksen merkitys on katsojan ja teoksen välinen asia, hyvin subjektiivista tulkintaa ja jossakin tietyssä kontekstissa. Taiteilijankin on silti hyvä tuntea taidehistoria, että ei niin sanotusti keksi pyörää uudelleen - hieman sellaista nimittäin on tuossa sinun esimerkissäsi.

      JJ:"Taide on minulle renessanssi-ajan ja suomalaisen taiteen kultakauden ajan huippumaalauksia, eikä jotain mätää lihaa tauluun niitattuna."

      Se on hyvä näin, nauti sinä sitten niistä. Mutta ei kai tämä silti oikeuta sinua muunlaista taidetta kieltämään? Tuo on jo kerran tehty ja nähty, joten miksi sitä enää nykytaiteessa pitäisi tehdä? Ei (nyky)taidetta kyllä mitenkään liiaksi tuputeta missään, joten jos nyt olet kertaalleen tv:ssä sattunut näkemään jotain mieltäsi järkyttänyttä, niin älä pelkää, tuskin tätä kovin usein kuitenkaan tapahtuu.

    • Taieesta kysyvä

      Tässä siis puhutaan nykytaiteesta. Se on aika hassu sana. Kaikki elävät Suomalaiset nykytaiteijat tekevät taidetta nyt. Ei kai kaikki nuo taiteilijat huomioiden tuon "kultakauden" jälkeen tehdä vain sontaa. Eli ketkä Suomalaiset ja missä tekevät tänä päivänä hyvää taidetta. Mitä se on ja miksi? Antakaa www-likit myös duuneihin niin saan katsoa miltä ne näyttää.

    • krrsh

      On yleensä sitä, joka aikaansaa pysähtymistä ja syvempää ajattelua. Jotkut tekevät paskanpuhumisesta taidetta. Taiteenteko ei näinollen taida olla aina pelkkien positioiden heijastelua. Ei se ole aina kaunista. Joku äijä oli skalpperannut uhrinsa. Kuvottavaa, oli muokannut ruumiiseen puutarhamaiseman. Taitavaa veitsenkäyttöä. Taidetta? Ei varmasti tervejärkisten mielestä. Rikollista ja tuomittavaa kyllä. Mutta yleisesti: onko mielenvikaisten taide vähemmän taidetta kuin tervejärkisten? Taide on myös rumaa.
      Oksennus purkissa ei ole kovin kaunista, mutta mitä jos installaation kehittelijä on halunnut tuoda symbolikielellä ajatuksensa mailman mädännäisyydestä ja oksettavuudesta näin esille - voisiko se olla taidetta? Vai onko se vain voimakas mielipide?
      Taide on kaunista kuin juokseva vesi aamuauringossa. Se on hirvittävämpää kuin pahimmat painajaisesi.
      Onneksi meillä on kaikilla oma makumme ja kykymme luoda oma "taidemaailmamme", jottei meidän pidä hankkia teoksia vain, koska muut arvostavat niitä. - Eihän?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      861
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      91
      827
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      706
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      2
      664
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      564
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      541
    7. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    8. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      529
    9. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      523
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      496
    Aihe