Eduskunnan täyspalkallinen puolentoistakuukauden

joululoma lähestyy kovaa vauhtia. Kansanedustajat ovat jo hyvissä ajoin varanneet matkoja lämpimään kuten Thaimaan Phuketiin joka on ollut viime vuosien suosikki kansanedustajien joululomamatkoille. Muistan kuinka muutama vuosi sitten kokoomuksen Syskovitsi pulikoi uima-altaassa iltapäiväleheden sivulla.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vähenetään kansanedustajien määrä puoleen.100 itsensäedustajaa riittää Suomelle hyvin
ja saadaan suuret säästöt!

Tietysti itseään edustavat ja verorahoilla elostelevat
puoluejohtajat yrittävät panna pisteen tälle keskustelulle,
mutta siitä huolimatta sitä on jatkettava.
Onhan aika kummallista,että muissa maissa pärjätään
vähemmillä edustajilla suhteessa väestöön. Eikä demokratia
kärsi yhtään.Kansanedustajien vähentämisestä koituvat
kokonaissäästöt ovat reilusti yli 50 miljoonaa ja jos
edustajien määrä puolitettaisiin,niin koituvilla
verorahasäästöillä saisimme palkattua tuhansia sairaanhoitajia.
Kumpi on yhteiskunnalle tärkeämpää? Sata itsensäedustajaa
vai tuhannet sairaanhoitajat.

Uutis- ja ajankohtaistoimituksellamme on pitkä perinne kansanedustajien poissaolojen seurannassa. Harvalla työpaikalla saa mennä ja tulla niin vapaasti kuin Arkadianmäellä. Kun kansa on työnantaja,

Olisiko teistä hyvä, että he tulisivat työhön paikalle mutta jättäisivät joitain työtehtäviä hoitamatta syystä tai toisesta”, toimittaja kysyi.

Mitä siellä eduskunnassa tekee, jos ei kansanedustajan työ kiinnosta. Alennetaan edustajien palkkoja, niin alkaa kutsumusammatti kiinnostamaan ja palkan pitäisi muutenkin muodostua paikalla olosta ja äänestyksiin osallistumisesta.

Tämä kansanedustajien käyttäytyminen vain vahvistaa sen käsityksen, joka minulle on muodostunut kansanedustajien aivan liian suuresta määrästä. Olen sitä mieltä, että jokainen kansanedustaja joka jättäytyy äänestyksistä itse asiassa viestii siitä että Eduskuntaa voitaisiin aivan hyvin supistaa puoleen nykyisestä. Demokratia – ainakaan nykymuotoinen – ei todellakaan siitä heikentyisi. Nämä velttoilijat selvästi ”äänestävät” paikkojensa lopettamisen puolesta. Hienoja, saadaanpa säätöjä, ja kerrankin oikeasta paikasta!

http://blogit.mtv3.fi/kolmevarttia/2009/03/04/kansanedustajat-selitysten-suossa/

Äänestä

Pitäisi palkka maksaa vain eduskunnassa istutuista tehollisista tunneista, eiköhän se sillä.

Äänestä

52 edustajaa oli poissa kun äänestettiin ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentämisestä.

Äänestä

Johan ne ehtivät muutaman kerran vittuilla toisilleen kesäloman jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


xsdkhs kirjoitti:

joululoma lähestyy kovaa vauhtia. Kansanedustajat ovat jo hyvissä ajoin varanneet matkoja lämpimään kuten Thaimaan Phuketiin joka on ollut viime vuosien suosikki kansanedustajien joululomamatkoille. Muistan kuinka muutama vuosi sitten kokoomuksen Syskovitsi pulikoi uima-altaassa iltapäiväleheden sivulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu