Stubb: optio meni

IS:n mukaan Stubb pelkää Suomen Nato-option menneen.
Pohjois-Eurooppaan on syntymässä turvallisuuspoliittinen tyhmiö.
1374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Stubbin kaltaiset keikarit ovat niitä jotka omalla omanedun tavoittelulla loivat pohjan populismin nousulle.

Äänestä

Stubbin pahin pelko on USAn ja Venäjän välien paraneminen, kuten monen muunkin natodildon. Sairasta sanon minä.

Äänestä
  • Tiukat shortsit puristaa munaa, eli sillä millä ajattelee.

    Äänestä

  • stubidikos kirjoitti:

    Tiukat shortsit puristaa munaa, eli sillä millä ajattelee.

    Onko Stubiolla sellasetkin?

    Äänestä

Hyvä, että Nato-optio meni. Pitäkää tunkkinne!

Äänestä

Yhdysvaltojen ja muidenkin maiden tiedustelut ovat selvillä mitä maan poliitikot ovat suustaan päästelleet. Stubb sanoi Trumpin vaalikeräystä kerjäämiseksi ja pyysi Trumpilta hieman arvokkuutta. Tältä pohjalta onkin hyvä lähteä luomaan syvempiä transatlantisia suhteita. Saattaapi olla että Trump sanoo pitkähampaalle että painu vittuun , jos joskus samoihin kekkereihin pääsee.

Äänestä

"Onko Nattoon mänijöetä? Juna män justiisa!"

Äänestä

Milloin Suomella on ollut sananvaltaa suurvaltojen sopimuksissa? Ribbentropp-sopimuksessa Suomi oli vain osa Baltian maiden ja Itä-Puolan mukana. Hitleri petti sopparin Barbarossassa.
Jaltan konferenssissa jako tehtiin uudestaan. Silloinkaan Suomen osa ei ollut hyvä.
Jos nyt Putin ja Trump päättävät Euroopan jakamisesta, kantsii Suomessa pyyhkiä pylly turvatakuilla ja solmia uusi YYA-sopimus. Tai ottaa vastaan pienet vihreät miehittäjät.

Äänestä
  • Me ollaa Venäjän lypsylehmä, ostetaan öljyä jne. Ei meitä kannata miehittää, rahantulo loppuu.

    Äänestä

Stubbia ja Sanoma Oytä kyrsii, Suomen kansan natottamiseen ja trollaamiseen on mennyt paljon rahaa ja työtunteja vuodesta 2006 lähtien ja nyt jäi paska käteen.

Äänestä

On aika elää, on aika kuolla.
On aika, persettä nuolla.

Äänestä

Alex Stubb on paniikissa jos rakas LUCIFERin palvojien luoma NATO romahtaisi eikä Stubb pääse hyökkäämään Venäjälle eturintamassa ???

Äänestä

2008 Stubb oli hyökkäämässä vapauttamaan Georgiaa. Joukkoina oli aseettomat ETYJ-tarkkailijat. Realismista ei ollut tietoakaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


StubbIS kirjoitti:

IS:n mukaan Stubb pelkää Suomen Nato-option menneen.
Pohjois-Eurooppaan on syntymässä turvallisuuspoliittinen tyhmiö.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu