Todettiinko Hirvonen syyttömäksi

Keskustelu24 Paikkakunnat Kymenlaakso Kotka

Hirvonen todettiin syyttömäksi kaupunhin talon tietyssä toimistossa
seuraaja
17.12.2015

Seuraavaksi alkaakin oikeus käynti kymen sanomien väärää ja valheellista sekä Rehellisen Hirvosen kunnijaa loukkaavan uutisen levittämisestä.

Silmukka kiristyi ahneiden päättäjien ja virkamiesten kaulalla ja siksi keksivät lavastaa Hirvosen raiskaajaksi ja seksin ostajaksi.

asijastaperillä
18.12.2015 8:43
Hirvonen opasti Lahden poliisija ja valaisi Kotkan

TKMO
18.12.2015 10:45

Eläs nyt Arto taas laskettele valhetta, kun kusta housuihisi humalassa. Se, että sinut on vapautettu tutkintovankeudesta odottamaan oikeudenkäyntiä, ei todellakaan tee sinusta syytöntä. Ja Kymen Sanomia vastaan sinun on taas kerran aivan turha tehdä rikosilmoitusta. Kymen Sanomat uutisoi, että olet tutkintovankeudessa, ja niinhän sinä olit, eli Kymen Sanomat on julkaissut täysin paikkansa pitävän uutisen. "Poliittinen ajojahtikin" kuulostaa todella absurdilta, sillä sinuun ei yksikään toimija enää aikaansa tuhlaa, on itsestään selvää, että ilman tuota tutkintovankeuttakin sinun kunnallispoliittinen urasi tulee päätökseen seuraavissa kunnallisvaaleissa. Niiden vaalien jälkeen sinulla ei ole, eikä koskaan tule olemaan minkäänlaista luottamustoimea, ei kotkassa, ei missään puolueessa, ei missään. Menneisyytesi ja tulevaisuutesi poliittisella tasolla on sidottu Tavastilan kentän laidalle yhteisiin harrastuksiin Askon kanssa.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14012575/rehelinen-hirvonen-syyton

PS. Syyttämättä jättämispäätös tehty ilmeiseti kaupungintalon miestenhuoneessa, Hirvosen mukaan?
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Unilääkettä foorumilla perjantai illan ratoksi.

Äänestä

😈😈😈😈😈 Unilääkettä

Äänestä

😈😈😈Todettiinko Hirvonen syyttömäksi

Äänestä

Hirvonen todettiin syyttömäksi kaupunhin talon miestenhuoneessa😈😈

Äänestä

33 kpl aloituksia lähtee jälleen😈 Pösilö hermostunut

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TMKO kirjoitti:

Keskustelu24 Paikkakunnat Kymenlaakso Kotka

Hirvonen todettiin syyttömäksi kaupunhin talon tietyssä toimistossa
seuraaja
17.12.2015

Seuraavaksi alkaakin oikeus käynti kymen sanomien väärää ja valheellista sekä Rehellisen Hirvosen kunnijaa loukkaavan uutisen levittämisestä.

Silmukka kiristyi ahneiden päättäjien ja virkamiesten kaulalla ja siksi keksivät lavastaa Hirvosen raiskaajaksi ja seksin ostajaksi.

asijastaperillä
18.12.2015 8:43
Hirvonen opasti Lahden poliisija ja valaisi Kotkan

TKMO
18.12.2015 10:45

Eläs nyt Arto taas laskettele valhetta, kun kusta housuihisi humalassa. Se, että sinut on vapautettu tutkintovankeudesta odottamaan oikeudenkäyntiä, ei todellakaan tee sinusta syytöntä. Ja Kymen Sanomia vastaan sinun on taas kerran aivan turha tehdä rikosilmoitusta. Kymen Sanomat uutisoi, että olet tutkintovankeudessa, ja niinhän sinä olit, eli Kymen Sanomat on julkaissut täysin paikkansa pitävän uutisen. "Poliittinen ajojahtikin" kuulostaa todella absurdilta, sillä sinuun ei yksikään toimija enää aikaansa tuhlaa, on itsestään selvää, että ilman tuota tutkintovankeuttakin sinun kunnallispoliittinen urasi tulee päätökseen seuraavissa kunnallisvaaleissa. Niiden vaalien jälkeen sinulla ei ole, eikä koskaan tule olemaan minkäänlaista luottamustoimea, ei kotkassa, ei missään puolueessa, ei missään. Menneisyytesi ja tulevaisuutesi poliittisella tasolla on sidottu Tavastilan kentän laidalle yhteisiin harrastuksiin Askon kanssa.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14012575/rehelinen-hirvonen-syyton

PS. Syyttämättä jättämispäätös tehty ilmeiseti kaupungintalon miestenhuoneessa, Hirvosen mukaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu