Täytyy kyllä ihmetellä että kuinka paljon Mikkelin ammattikorkeakoulu on aikanaan katsellut asioita sormiensa läpi. Antanut antamasta päästyään kevennyksiä ja helpotuspisteitä opiskelija Saido Mohamedille, ja lopulta läntännyt tälle sairaanhoitajan paperit v. 2001.
Tuosta on nyt 15 vuotta jo aikaa. Mutta Saido ei edelleenkään meinaa osata lukea suomalaista tekstiä paperilta, kuten tässä takelteluvideossa hyvin näkyy.
https://www.youtube.com/watch?v=udXN5f5KZLk
Paperilta luettunakin Saido solkkaa:
"pelastakaa" --> "palastakaa"
"mahdollisuuden" --> "mahdolisus"
Saido on asunut Suomessa sentään jo 24 vuotta. Mutta ei vaan ala kieli taipua, ei edes paperilta luetunkaan tekstin kanssa. Miten ihmeessä noilla taidoilla on voinut 2001 saada suomalaisen sairaanhoitokoulun todistuksen? Paljonko on joustettu ja fuskattu Mikkelissä?
---
Kaiken lisäksi Saido on heti valmistumisestaan, eli vuodesta 2001 lähtien valehdellut useissa haastatteluissa olevansa erikoissairaanhoitaja.
Kyseinen "erikoissairaanhoitaja" nimike on lopetettu kuitenkin jo vuonna 1992. Loppui samalla kuin sairaanhoito-opistoista tuli ammattikorkeakouluja.
Kukaan muu suomalainen ei ole siis 1992 jälkeen valmistunut erikoissairaanhoitajaksi. Mutat Valehtelija-Saido väittää sellaiseksi kuitenkin valmistuneesa, Mikkelistä ja vuonna 2001.
Tuosta on nyt 15 vuotta jo aikaa. Mutta Saido ei edelleenkään meinaa osata lukea suomalaista tekstiä paperilta, kuten tässä takelteluvideossa hyvin näkyy.
https://www.youtube.com/watch?v=udXN5f5KZLk
Paperilta luettunakin Saido solkkaa:
"pelastakaa" --> "palastakaa"
"mahdollisuuden" --> "mahdolisus"
Saido on asunut Suomessa sentään jo 24 vuotta. Mutta ei vaan ala kieli taipua, ei edes paperilta luetunkaan tekstin kanssa. Miten ihmeessä noilla taidoilla on voinut 2001 saada suomalaisen sairaanhoitokoulun todistuksen? Paljonko on joustettu ja fuskattu Mikkelissä?
---
Kaiken lisäksi Saido on heti valmistumisestaan, eli vuodesta 2001 lähtien valehdellut useissa haastatteluissa olevansa erikoissairaanhoitaja.
Kyseinen "erikoissairaanhoitaja" nimike on lopetettu kuitenkin jo vuonna 1992. Loppui samalla kuin sairaanhoito-opistoista tuli ammattikorkeakouluja.
Kukaan muu suomalainen ei ole siis 1992 jälkeen valmistunut erikoissairaanhoitajaksi. Mutat Valehtelija-Saido väittää sellaiseksi kuitenkin valmistuneesa, Mikkelistä ja vuonna 2001.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Nämä kultamunat ovat niin arvokkaita tulevaisuuden pyllyjemme pyyhkijöitä ettei ole tasa-arvoa että heillä olisi kautta linjan samat vaatimukset kuin vaikkapa kantaväestöllä.
Se on sitä positiivista syrjintää jota ilman ei bussitkaan kulkisi.
Neemuille on eri huoneessa kokeet, ja eri arvostelu.
Suhteilla se onnistuu: hihihihi...
jovain
http://www.nykysuomi.com/wp-content/uploads/2016/11/saido-ja-niinnistö-2-800x445.jpg
on toisinpäin, sinä pyyhit noiden perkeleiden perseitä myöhemmin...
Onko ollut koskaan alansa työssä? Ehkäpä hyvä että ei.
Sai ne halvalla Somalialaiselta kirpparilta ostettua parilla banaanilla.
Näiden kultavittujen oikea paikka on savannilla imemässä lehmänperseestä maitoa!
E uskaltaisi ottaa rokotusta tältä hitsulta enkä lääkkeitä.
Pitäisittekö tuota luotettavana lääkekaapin avainten kantajana.?
Samaa ihmettelin, kun kuuntelin MV:sta tuota paperipuhetta.
Somaliasta tuotavan "ulkomaisen työvoiman" hyötysuhde on äärimmäisen huono, koska kukaan somalinainen ei elinaikanaan mene minnekään avoimen sektorin hommaan töihin.
Heille kelpaavat vain somalitulkin, tai somalikulttuuriavustajan duunit. Valkoihoisten vanhusten pissavaippojen vaihtoon heitä ei saa, ei edes sairaanhoitajana
Saidokin sairaanhoitajana pääsi kakkavaippoja pakoon, ja sai mustan värinsä perusteella tällaiseen viran:
"Tyttöjen ympärileikkaus, seksuaali- ja
lisääntymisterveyden asiantuntija".
https://ihmisoikeusliitto.fi/yhteys/
OLisiko ollut joku englanninkielinen linja? On tullut Suomeen 92 ja jos kieli on tuollaista änkyttämistä niin miten olisi opinnot suomeksi sujuneet. Valviran rekisteristä kuitenkin löytyy.Valmistunut 2001.
Aikas valitusta valtuutetun kyvyistä lukea tai kirjoittaa
kun kuitenkin hurskastellaan että pimpannippuransa
menettänyt osasi ottaa rahat talteen.
"Miten Saido Mohamed saanut sairaanhoitajan paperit"
Olisko ne sairaanhoitajan paperit briteissä asuvan siskonsa?
Saahan täällä Suomessa pari kuukautta asunut kongolainen teinikin ajokortin, mikä oikeuttaa ajamaan täysperävaunu-rekkaa tai bussia. Todistus Kongosta, että hyvä on rekka- ja bussikuski. Suomen viranomaiset myöntävät näillä todisteilla ajokortteja ja ammattitutkintoja ilman testejä vaikka apinoille.
Vihapuhettako? Todisteet löytyy ja vastaan sanoistani.
Olen törmännyt päivähoidossa näihin huntuämmiin ja olen saanut tarpeekseni
saido on sopiva "erikoiskäymälän" hoitajaksi, voi tietysti omia paskat itselleen mutta se riski on otettava!
Myös lääkärit jotka eivät puhu lainkaan Suomea ovat saaneet työlupia.
Heille saa aikoja, mutta ei niillä tee mitään, kun lekuri ei ymmärrä mitä hänelle puhutaan.
Jos on sen verran fiksu,. että määrää lääkkeen jonka asiakas sanoo.
Kokemusta on tunisialaisesta terkkarilääkäristä joka ei osannut suomea vaan vain äidinkiletään ranskaa. Vituiksi meni käynti enkä saanut apua vaivaani koska lääkäri ei tajunnut mitä hänelle puhuin.
Ja jos osaavat suomen kielisen sanan sieltä sun täältä niin wituroiksi menee lääkärikäynti vääriä lääkkeitä ja diagnoseja!
"Kukaan muu suomalainen ei ole siis 1992 jälkeen valmistunut erikoissairaanhoitajaksi. Mutat Valehtelija-Saido väittää sellaiseksi kuitenkin valmistuneesa, Mikkelistä ja vuonna 2001."
Hus poisti nimikkeen erikoissairaanhoitaja sellaisiltakin sairaanhoitajilta, jotka olivat kouluttautuneet ensin sairaanhoitajiksi ja sen jälkeen erikoissairaanhoitajiksi. Nimikylttiinkin muutettiin sairaanhoitaja! Joten miten tämä suojavärinen Saldo Muhametti voi olla erikoissairaanhoitaja!
Kysyn vaan ex-erikoissairaanhoitaja nyk sairaanhoitaja!
Tarkoittaa Somalialaisessa puoskarointi hommassa että on erikois-sairas, eli heimopäällikkö tai poppamies jota on hoidettava erikoisesti, käytäntö tullut mukana tänne.
Mikä muuten oli syy tuohon poistoon? Ennenhän oli ainakin korkeampi palkkaluokka. Mites erikoistuminen siis palkitaan?
>> Mites erikoistuminen siis palkitaan?
Kaikki sairaanhoitajat perehtyvät eli erikoitsuvat jollekin tietylle alalle jo tutkintonsa perusvaiheen aikana. Ei siitä niille enää erikseen tartte maksaa siitä erikoistumisesta.
Sairaanhoitajan palkka (n. 2900 €/kk) on ihan hyvä, ja sillä pitäs pienet erikoishommatkin jo hoitua, ihan samaan rahaan.
Saido on nyt tiukassa nalkissa. Raha-asiat rikollisesti rempallaan. Nyt pitäisi käytöksen nöyrtyä vaikka olisi kuinka korkea-arvoisesta klaanista tahansa.
tämä ihme kielinainen Saido käytti 10 v siskonsa lasten lapsilisärahat,juttu oli Mv lehdessä ,siinä oli todisteena oikeudesta paperit
Näyttää siltä että SUOMESSA menee suoraan helvettiin, tavallisille ihmisisille lääkäreitä ja hoitajia jotka ei etes suomea puhu ja ammattikin on vissiin kyseenalaista,ollaan niin näiden maahanmuutajien huumeessa että annetaan kaikki edut ja ilman koulususta saavat töitä jotka vaatii koulutusta, sama miten menee isot herrat ja naiset ei näitä käytä kun on yksityisiä lääkäreitä niin he ainakin saavat kunnon hoidon, olen oikein onnellinen etten siellä asu, ei mene monta vuotta kun nämät ovat enenmistö
Ylelläkin lukaistiin nopsaa vauhtia, että ko. nainen on siirretty sivuun tutkimusten ajaksi.....
Olikohan tuo ensimm. kerta, kun ylen uutisissa kuullaan asiasta.
Hyi helvetti, jos tuollainen tulisi sairaalassa hoitamaan.
Niin tai verikokeita ottamaan käytetyillä neuloilla.
(Eiku, kuvittelin ja heräsin painajaisunesta).
kuka oli likaisilla neuloilla piikittäjä. haluan tietää. voiko piikillä käyneet kertoa oliko matu akka piikittäjänä.
Missä Hän toimii sairaanhoitajana, Hyksissäkö?
Miksi sen nimi on Saido Muhametti ???
koska......Jotkut käyttävät sanaa "muhamettilaisuus" sanan Islam sijasta, mutta se väärä nimitys Islamille ja loukkaa syvästi sen henkeä.
Onko "Muhammetti" vihapuhetta ?
Oliko Muhametti vihapuhuja?
Saako muslimia kutsua muhamettilaisiksi?
Ai että loukkaa syvästi muhamettilaisten henkeä, ja muhamettilaisuus-sanan käyttöä ei ole vielä kielletty.....
Mitä nämä islamisti-muhamettilaiset muhamettilaisuus-sanasta tuumaavat ?
Kyttyrääkö?
Ettei totuus "unelmistaan" unohtuisi:
http://static.mvlehti.net/uploads/2016/11/saidoJAnazima.jpg
Kaksi suomalaisten veronmaksajien rahankuppaajaa. Hävyttömät ihmiset.
Tuo on pikkujuttu Mattilaan(ps) verrattuna.
Onko se koskaan tehnyt tätätätä hoitajan työtä
Valviran mukaan Saido on sairaanhoitaja, mutta tuo ei kerro pätevyydestä mitään.
Käräjäoikeuden tuomiosta käy ilmi, että sisar on erehdyttänyt Kelaa maksamaan perusteettomasti kolmesta alaikäisestä lapsesta lapsilisiä yhteensä yli 44 230 euroa. Lapsilisiä on maksettu vuodesta 2003 vuoteen 2013.
Sisar muutti lapsineen vuonna 2003 Britanniaan, mutta ei tehnyt ilmoitusta Kelalle asiasta (Helsingin kaupunkilehti
Jos sisarella olisi ollut mies, joka olisi samaan aikaan asunut ja työskennelyt Suomessa niin ei mitään väärää.
Paperit on tietenkin väärennetty.
Aloittajalla on aika tiukka näkemts. Kyllä tuo minusta jotenkin lukea osaa, mutta kielen kanssa on kyllä toisaalta suuria ongelmia. Saa siitä puheesta kyllä juuri selvän. Mutta kyllä vähän panee miettimään, että onko noilla taidoilla oikeasti pystytty lukemaan tenttikirjoja. En tosin tunne sairaanhoitajan koulutusta, voihan se olla niin helppoakin ettei mitään tarvitse osata. Toisaalta voihan tässä olla opinnoissa Saidolla myös joku järjestely. Ittellä ei kyllä ollut omissa opinnoissa mitään vapaalippuja.