Kesitas, sano vain yksi asia!

Miten ja missä yliopistossa tuollaisella vajaalla suomen kielen taidolla ja täydellisyyttä hipovalla epäloogisuudella voi päästä teologian maisteriksi?

Suomessa se tuskin on mahdollista, mutta Heprean tasavallan korkeakulttuurisemmissa ylopistoissa se saattaisi onnistuakin. Minä en ole vuosiin matkustellutkaan Hepreassa. Sikäli kuin muistan, suomen kelen taito ei siellä päin maailmaa ollut kovin yleinen.

Tietysti olet vonut käyttää ratun hiomisessa suomenkielentaitoista konsulttiapua. Se on sallittua.

Vaikka tässä nyt tosinaan tuleekin vekkulisti vinoilluksi kielitaidollesi niIn kohtuuden nimessä on sanottava, että kyllä kehittymättömällä kielitaidollakin saa sanottavansa sanoa. Sinä olet sanonut, mistä tunnustuksen annan. Ei kaikilla tarvitse olla tällaista loppuun asti hiottua täydellistä suomen kielen kirjallista hallintaa niin kuin minulla... jos nyt sallit tällaisen vaatimattoman ilmaisun. Minä sitäpaitsi en osaa puhua ollenkaan niin kuin sinä. Kuuntelin saarnasi YouTubesta. Sinä puhuit tunnin sanomatta mitään. Siihen vain aniharva pystyy. Se vielä on sanottava, että sinun kirjoituksesi ovat toki paljon miellyttävämpää luettavaa kuin Kalevi Laakson suppeahkot mutta sitäkin myrkyllisemmät viha- ja pilkkaoksennukset, joiden haju on tosi kitkerä ja myrkyllinen, sanoisinko että se on maata pitkin mateleva uhrisavu niin kuin Kainin aIkaansaannos.

Kain muistaakseni teloi veljensä Abelin. Oletko kuullut siitä? Minä olin paikalla ja aivan kauhistuin nähdessäni kun kivikirves heilahti ja Abel-polon aivomassa levisi hiekkaan. Sinähän voisit tehdä lisensiaattityön tästä aiheesta ENSIMMÄINEN OIKEUTETTU VELJESMURHA.

Kyllä minä nyt ainakin kohtuudella uskon, että olet korkeakoulutettu. Sieluni silmin tänäkin aamuna voin nähdä "tuolla hyllyssäsi" mapin, jonka selkämyksessä lukee: RATU. JUHANI PELLIKKA: JESAJAN HARHA-KÄSITYKSET JA MINUN KAIKEN-KATTAVA OKAISU".

Tuossa hieman gradun mallia:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/163440/KorteniemiJoonaProGradu.pdf?sequence

Tutkija on suurennuslasin kanssa lukenut kaikki Päivämehet vuosilta 1976-1979 ja löytänyt sieltä paljon senaikaisia harhakäsityksiä, mutta ei hän puhavaisena veljenä uskalla kovin raskaasti vinoilla niille, vaan toteaa vain ykskantaan rivien välissä että harha mikä harha, mutta älykäs lukija sen kyllä heti hoksaa. Meillä Jumalan valtakunnassa on tapana jättää menneita harhoja taakse. Sitä sanotaan syntien anteeksiantamukseksi. Sinähän voisit tempaista tästä väitöskrjan: JUSSI PELLIKKA: HARHASTA HARHAAN.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tunnen Kesitaksen, Hän ei opiskellut Suomessa, täällähän ei ole tunnustuksellisia Yliopistoja.

Mieti tuota.

Äänestä
  • hänet, koska ollaan valtuustokavereita Kempeleessä, eri puolueissa. Ensiksi ajattelin tässä sanoa, että eihän Jussi toki mikään teologian maisteri ole, vaan aivan tavallinen duunari niin kun minäkin. Ainakin ollut hierojana, kuulemma alastomana kuusi vuotta, mutta plussaa se, ettei ole raiskaillut hierottavia naisia eikä tiettävästi miehiäkään.

    Sehän on tavallista, että itsekukin meistä haluaa olla vähän enemmän kuin mitä olemme. Jussi haluaa olla teologian maisteri ja kunhan tässä aikaa kuluu niin varmaan se sitten on lisensiaatti ja lopuksi tohtorikin. Suotakoon se hänelle.

    Mnä olen käyttänyt samaa tekniikkaa. Aina vappuna ostan ylioppilaslakin, vaikka olen yliopplaasta melkein yhtä kaukana kuin itä on lännestä. Toisissa lakeissa on tupsukin. Silloin olen TEKARI. Minulla on niitä lakkeja jo pitkä rivi. Kun tässä kävi joku kylässä ja näki lakkirivin, minä selittämään, että ne ovat lasten ja lastenlasten valkolakkeja. Sekin oli paksu valhe. En ole koskaan edes onnistunut saamaan vaimoa niin kuin ei heinolalainen Kalevikaan, jonka tunnen van etäisesti; olemme ohimennen tavanneet sukurutsasta siinneiden syyspäivillä.

    Kempeleessä ja Oulun seudulla olen leipän aputöissä repinyt. Tässä päivänä muutamana marketin hyllyjen välissä törmäsin aivan ihanaan naiseen

    http://3.bp.blogspot.com/_8Yvi1L9XW0w/So5CTtGYSwI/AAAAAAAAAyc/8XMN9ZFWYUI/s1600-h/Big-Mommas-House-2-04.jpg

    ja kyllä vanhanpojan hormont alkoivat hyrräämään. Ennen kuin kerkisin käydä kiinni, joku sopotti korvaani, että elä helekutissa, sehän on persuvaltuutettu Jussi Pellikan vaumo.

    Äänestä

  • hän epäilinkin. Sano, onko Kesitas opiskellut Hepreassa jossakin yliopistossa, koska heprean kielihän on hänellä selvästi vahvempi kuin tämä hankala ja kieliopiltaan monimutkainen suomi? Taikka esimerkiksi Kreikassa, koska tuossa yhdessäkin viestissä oli aika monta kreikankielistä sanaa?

    Äänestä

Lestapedofiili tekee itse monia kielioppia raiskaavia virheitä.

Äänestä
  • mostu, Kalevi. Kai sitä itsekukin tekee kielivirheitä, jos innostuu kirjoittamaan enemmän kuin yhden rivin.

    Mutta ei minulla ole toki mitään sitä vastaan, että sinä homostelet tuon kempeleläisen kanssa. Eihän homoja nykyään ole taopana kivittää. Vähän paskan kanssa sotkemiseksi se tietenkin menee ja persereikä saattaa kipeytyä varsinkn jos on vuotavat peräpukamat niin kuin sinullas. Ja Jusslla.Sehän on nykyisin muodikasta olla homo, kun sekä presidentti Halonen että arkkipiispa voimallisesti puolustavat heitä, ja kirkkojärjestyskin on saatettava uuteen uskoon tämän marginaalisen vähemmstän ehdoilla.

    Äänestä

  • Elä_nyt_her- kirjoitti:

    mostu, Kalevi. Kai sitä itsekukin tekee kielivirheitä, jos innostuu kirjoittamaan enemmän kuin yhden rivin.

    Mutta ei minulla ole toki mitään sitä vastaan, että sinä homostelet tuon kempeleläisen kanssa. Eihän homoja nykyään ole taopana kivittää. Vähän paskan kanssa sotkemiseksi se tietenkin menee ja persereikä saattaa kipeytyä varsinkn jos on vuotavat peräpukamat niin kuin sinullas. Ja Jusslla.Sehän on nykyisin muodikasta olla homo, kun sekä presidentti Halonen että arkkipiispa voimallisesti puolustavat heitä, ja kirkkojärjestyskin on saatettava uuteen uskoon tämän marginaalisen vähemmstän ehdoilla.

    lista julistusta 9 riviä ja vain 3 lyöntivirhettä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ratunraiskaaja kirjoitti:

Miten ja missä yliopistossa tuollaisella vajaalla suomen kielen taidolla ja täydellisyyttä hipovalla epäloogisuudella voi päästä teologian maisteriksi?

Suomessa se tuskin on mahdollista, mutta Heprean tasavallan korkeakulttuurisemmissa ylopistoissa se saattaisi onnistuakin. Minä en ole vuosiin matkustellutkaan Hepreassa. Sikäli kuin muistan, suomen kelen taito ei siellä päin maailmaa ollut kovin yleinen.

Tietysti olet vonut käyttää ratun hiomisessa suomenkielentaitoista konsulttiapua. Se on sallittua.

Vaikka tässä nyt tosinaan tuleekin vekkulisti vinoilluksi kielitaidollesi niIn kohtuuden nimessä on sanottava, että kyllä kehittymättömällä kielitaidollakin saa sanottavansa sanoa. Sinä olet sanonut, mistä tunnustuksen annan. Ei kaikilla tarvitse olla tällaista loppuun asti hiottua täydellistä suomen kielen kirjallista hallintaa niin kuin minulla... jos nyt sallit tällaisen vaatimattoman ilmaisun. Minä sitäpaitsi en osaa puhua ollenkaan niin kuin sinä. Kuuntelin saarnasi YouTubesta. Sinä puhuit tunnin sanomatta mitään. Siihen vain aniharva pystyy. Se vielä on sanottava, että sinun kirjoituksesi ovat toki paljon miellyttävämpää luettavaa kuin Kalevi Laakson suppeahkot mutta sitäkin myrkyllisemmät viha- ja pilkkaoksennukset, joiden haju on tosi kitkerä ja myrkyllinen, sanoisinko että se on maata pitkin mateleva uhrisavu niin kuin Kainin aIkaansaannos.

Kain muistaakseni teloi veljensä Abelin. Oletko kuullut siitä? Minä olin paikalla ja aivan kauhistuin nähdessäni kun kivikirves heilahti ja Abel-polon aivomassa levisi hiekkaan. Sinähän voisit tehdä lisensiaattityön tästä aiheesta ENSIMMÄINEN OIKEUTETTU VELJESMURHA.

Kyllä minä nyt ainakin kohtuudella uskon, että olet korkeakoulutettu. Sieluni silmin tänäkin aamuna voin nähdä "tuolla hyllyssäsi" mapin, jonka selkämyksessä lukee: RATU. JUHANI PELLIKKA: JESAJAN HARHA-KÄSITYKSET JA MINUN KAIKEN-KATTAVA OKAISU".

Tuossa hieman gradun mallia:

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/163440/KorteniemiJoonaProGradu.pdf?sequence

Tutkija on suurennuslasin kanssa lukenut kaikki Päivämehet vuosilta 1976-1979 ja löytänyt sieltä paljon senaikaisia harhakäsityksiä, mutta ei hän puhavaisena veljenä uskalla kovin raskaasti vinoilla niille, vaan toteaa vain ykskantaan rivien välissä että harha mikä harha, mutta älykäs lukija sen kyllä heti hoksaa. Meillä Jumalan valtakunnassa on tapana jättää menneita harhoja taakse. Sitä sanotaan syntien anteeksiantamukseksi. Sinähän voisit tempaista tästä väitöskrjan: JUSSI PELLIKKA: HARHASTA HARHAAN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu