Juuri nyt: Yle TV1 - Valkoinen raivo

Ohjelmassa käsiteltävään aiheeseen voisin todeta, että mikäli yhteiskunta hyväksyy koulu- tai työpaikka kiusaamisen niin oppilaiden, opettajien kuin työtovereiden taholta, on silloin syytä hyväksyä myös sen seuraukset. Piste.
1076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Oliko niin , että Kauhajoen Mattikin tyhjensi 22:nsa kiusaamisen takia?

Äänestä
  • voi olla tai sitten ei, loppui se kiusaaminen ainakin jos oli kiusaamista, en muista keissiä että mitkä oli syyt..

    Kyllä niistä kiusaamisista traumat jää aina, niin kuin kaikenlaisista henkisistä kärsimyksistä, miten kukin ne käsittelee niin on sitten se oma juttunsa, toiset hautoo mielessään ja toiset saa tukea, meitä kun on niin monenlaisia.

    Jos ei ole mitään asiaa niin antakaa toisen ihmisen olla!

    Äänestä

Ei niistä taustoista uutisoida koska silloinhan kiusaajat kokisivat syyllisyyttä. Asiahan on niin että kaikki on Suomen lain mukaan uhrin syy.
Työttömyys on työttömän syy. Vaikka olisi potkittu pois vain voiton maksimoimiseksi.
Vuosikymmeniä on kouluissa kiusauttu. Vasta nyt joku eduskunnassa keksi laittaa lakiehdotus nimenomaan kiusaajan rankaisemiseksi eikä että uhrin on aina pakko paeta.

Äänestä
  • Olisihan se parempi vaihtoehto, että yhteiskunta hoitaa rankaisemisen, ettei kiusatun tarvitse aina oman käden oikeuteen turvautua.

    Äänestä

  • Nimenomaan. Tuskin kukaan ryhtyy itse radikaaliksi ellei ole turhaan etsinyt apua vuosia.
    Kun tuntee koulujen politiikan "sovittelukeskusteluista" ja nuorten kyvystä teeskennellä "sopimista" niin voi vain todeta että tyyli on kiusaajan eduksi ei uhrin. Eli täysin turhaa toimintaa. Mutta kuten kaikilla "poliittisilla" touhuilla niin ei tuossakaan ole tarkoitus saada tulosta vaan selvitä seuraavaan päivään.

    Äänestä

verrattuna maahan päästettyihin sekopäihin. No tapa se tuokin on kääntää tollojen huomio todellisesta ongelmasta.

Äänestä
  • Matujen tekemät henkirikokset ovat todellisuutta, mutta ei matujen tekemien rikosten yksipuolisella esiintuonnilla voida myöskään pyyhkiä maton alle kiusaamisista kummunneita veritekoja.
    Syylistyt kommentissasi siis aivan samaan, mitä muiden tekemisistä ja niiden motiiveista yrität väittää!

    Äänestä

Todella hyvä ohjelma. Kiusaaminen olisi saatava loppumaan, esim. ohjelman päähenkilö voisi tulla esiin omalla nimellään ja kasvoillaan. Sen verran hyvä ja puhutteleva ohjelma.

Äänestä
  • Kyllä sadismiin pitää puuttua ilman että uhrin pitää aina altistaa itsensä julkisuuden armoille. Julkisuuden armohan tunnetaan. Vain lisää sadismia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SaaItkeäMielipiteestäni kirjoitti:

Ohjelmassa käsiteltävään aiheeseen voisin todeta, että mikäli yhteiskunta hyväksyy koulu- tai työpaikka kiusaamisen niin oppilaiden, opettajien kuin työtovereiden taholta, on silloin syytä hyväksyä myös sen seuraukset. Piste.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu