Suomen itsenäisyyspäivä lähestyy. Me ipulaiset olemme aina vihanneet Suomea ja Suomen itsenäisyyspäivä on aina ollut tapahtuma, jota olemme ankarasti vastustaneet.
Ipun johtokaksikko on ollut tässä aktiivinen. Toinen puhui pari vuotta sitten kommunistien mielenosoituksessa, jonka Facebook-sivulla revittiin Suomen lippua. Toinen taas tykkäsi Facebookissa sivua, jossa mm. kehotettiin kivittämään isänmaallisia suomalaisia itsenäisyyspäivänä.
Millä tavalla Ipu ja varsinkin sen johtokaksikko aikoo tänä vuonna toimia vihaamaansa juhlapäivää vastaan?
Suomen itsenäisyyspäivä lähestyy
54
156
Vastaukset
- Kahvia_Tippumaan
Jo on taas kummaa puhetta. Ipu toimii Suomen puolesta ja pitää itsenäisyyttä tärkeänä. Päinvastoin kuin muut. Itsenäisyyspäivää tosin ipulaiset ei vietä koska mitään itsenäisyyttä ei ole.
Ja miten tämä nyt oikein menee. Yleensä täällä on puhuttu johtokolmikosta. Se on herättänyt kysymyksiä että kuka siihen kuuluu vastausta en ole nähnyt.. Nyt tämä kirjoittaja puhuu johtokaksikosta. Minä kysyn kuka siihen sitten kuuluu?- SinivihreäNainen
Teot kertovat aivan toista. Ipu vihaa Suomea ja suomalaisia.
Luitko muuten, että Uudenkaupungin autotehdas palkkaa yli 1000 uutta työntekijää. Nyt Ipun johtoryhmällä on kiire väsätä kannanotto, jossa toivotaan autoteollisuuden kieltämistä Suomessa.
Ydinvoimaakin Ipu vastustaa ja muun sähkön tuottamista Suomesta. Kaikki Suomen sähkö tulisi Ipun mielestä ostaa Venäjältä. - aina-hämäläinen
SinivihreäNainen kirjoitti:
Teot kertovat aivan toista. Ipu vihaa Suomea ja suomalaisia.
Luitko muuten, että Uudenkaupungin autotehdas palkkaa yli 1000 uutta työntekijää. Nyt Ipun johtoryhmällä on kiire väsätä kannanotto, jossa toivotaan autoteollisuuden kieltämistä Suomessa.
Ydinvoimaakin Ipu vastustaa ja muun sähkön tuottamista Suomesta. Kaikki Suomen sähkö tulisi Ipun mielestä ostaa Venäjältä.Kuluttaisit vähemmän sähköä kuten me ipulaisetkin teemme. Pääsikin säteilisi vähemmän ja olisi kuulimpi.Näkeehän tuon mitä liika sähkö tekee puolueväelle. Tällaista örvellystä on ilkeää katsella. Ennen ydinvoimaa olivat ihmiset rauhallisia ja miettivät asioita. Ei ihme että sodat ovat jo uhkana kaikille.
- IPU-ainoa-rehti
SinivihreäNainen kirjoitti:
Teot kertovat aivan toista. Ipu vihaa Suomea ja suomalaisia.
Luitko muuten, että Uudenkaupungin autotehdas palkkaa yli 1000 uutta työntekijää. Nyt Ipun johtoryhmällä on kiire väsätä kannanotto, jossa toivotaan autoteollisuuden kieltämistä Suomessa.
Ydinvoimaakin Ipu vastustaa ja muun sähkön tuottamista Suomesta. Kaikki Suomen sähkö tulisi Ipun mielestä ostaa Venäjältä.Itsenäisyyspäivä muutettiin EU-päiväksi. Karkeaa petkutusta jota Suomen kansa ei hyväksy. Mukana kaikki eduskuntapuolueet rahoittajiensa kanssa. Kuitenkin koko lössi vain parituhatta tyyppiä jotka tekevät kansan elämästä sietämätöntä. EKP lahjoittaa niille solkenaan rahaa ja aiheuttaa rahamme arvon laskun. Tätä se EU-jäsenyys merkitsi ja sitä nyt juhlitaan entisen itsenäisyyspäivän ajankohtana. Vähemmän ketään kiinnostaa juhlia häviötään. Aika noloa juhlia joidenkin ryöstöretken onnistumista. Missä on laki ja jäejestys?
- No.Osallistuuko.IPU
IPU-ainoa-rehti kirjoitti:
Itsenäisyyspäivä muutettiin EU-päiväksi. Karkeaa petkutusta jota Suomen kansa ei hyväksy. Mukana kaikki eduskuntapuolueet rahoittajiensa kanssa. Kuitenkin koko lössi vain parituhatta tyyppiä jotka tekevät kansan elämästä sietämätöntä. EKP lahjoittaa niille solkenaan rahaa ja aiheuttaa rahamme arvon laskun. Tätä se EU-jäsenyys merkitsi ja sitä nyt juhlitaan entisen itsenäisyyspäivän ajankohtana. Vähemmän ketään kiinnostaa juhlia häviötään. Aika noloa juhlia joidenkin ryöstöretken onnistumista. Missä on laki ja jäejestys?
No mites on, aikooko IPu osallistua kansalaisten soihtukulkueeseen, jolla kunnioitetaan viime sodan veteraanejamme ja halutaan kiinnittää huomiota itsenäisyytemme alennustilaan?
https://nykypaivansuomi.wordpress.com/2016/11/22/linnake-suomi-tapahtuma-6-12-2016/
Jännä nähdä onko IPU eliitteineen tuomitsemassa tuon ja kivittämässä itsenäisyysmielisiä, vai mukana uskaltautuen tavallisen kansan rinnalle vapauttamme halventavista anarkistien uhkauksista huolimatta. - perinteistä.politiikka
No.Osallistuuko.IPU kirjoitti:
No mites on, aikooko IPu osallistua kansalaisten soihtukulkueeseen, jolla kunnioitetaan viime sodan veteraanejamme ja halutaan kiinnittää huomiota itsenäisyytemme alennustilaan?
https://nykypaivansuomi.wordpress.com/2016/11/22/linnake-suomi-tapahtuma-6-12-2016/
Jännä nähdä onko IPU eliitteineen tuomitsemassa tuon ja kivittämässä itsenäisyysmielisiä, vai mukana uskaltautuen tavallisen kansan rinnalle vapauttamme halventavista anarkistien uhkauksista huolimatta.IPU ei vastaa, mutta tulemme jostain median tai youtuben videolta kyllä näkemään, kuinka joku nykyinen anargoIPUli heittää kivellä soihtukulkueessa olevia IPUEXITIN tehneitä aitoisänmaallisia.
- huusiasna
Aivan. Mitään itsenäisyyttä ei ole. Vielä 200 vuotta Ruotsista irtautumisen jälkeenkin me kärsimme pakkoruotsista, kaksikielisyydestä, virkamiesruotsista ym.
Meillä Suomessa on ainoana virallisena kielenä alloktoninen, = muualta tullut, ruotsin kieli, vaikka sitä ei puhuta sisämaassa, ja suomen kielellä ei ole edes paikkalliskielen asemaa Ahvenanmaalla, vaikka siellä on 5% suomenkielisiä.
Siksi maailmassa on kaksi kokonaan ruotsinkielistä maata (Ruotsi ja Suomi), mutta yksi vain osittain suomenkielinen maa. (Ahvenanmaalla suomen kieli on kielletty) - Itsenäisyyden_Rienaamist
No.Osallistuuko.IPU kirjoitti:
No mites on, aikooko IPu osallistua kansalaisten soihtukulkueeseen, jolla kunnioitetaan viime sodan veteraanejamme ja halutaan kiinnittää huomiota itsenäisyytemme alennustilaan?
https://nykypaivansuomi.wordpress.com/2016/11/22/linnake-suomi-tapahtuma-6-12-2016/
Jännä nähdä onko IPU eliitteineen tuomitsemassa tuon ja kivittämässä itsenäisyysmielisiä, vai mukana uskaltautuen tavallisen kansan rinnalle vapauttamme halventavista anarkistien uhkauksista huolimatta.Ei tuo ole mitään kansalaisten soihtukulkue. Natsien kulkue se on. Suomen vastarintaliikkeen järjestämä. Olkaa tarkkoja, mihin osallistutte.
- ul.puk.ka
Itsenäisyyden_Rienaamist kirjoitti:
Ei tuo ole mitään kansalaisten soihtukulkue. Natsien kulkue se on. Suomen vastarintaliikkeen järjestämä. Olkaa tarkkoja, mihin osallistutte.
Minä ainakin osallistun ja erottakoon IPU minut sen takia jos pystyy, tai tahtoo. =) Tuo ihmeellinen kansallisuus ja veteraanien muistamiskammo on jotain mitä en muuten mielestäni niin oikealla asialla olevassa puolueessa voi ymmärtää. Tietääkseni en myöskään ole ainoa IPUlainen joka tuonne on menossa, mutta kuten ilmoituksissakin lukee, marssi tehdään veteraanien muistoksi ilman puoluetunnuksia, voimme hyvinkin osallistua ja olla luomassa kontakteja ja avointa keskustelua. Koskaan ei voi tietää sitäkään, ketä EU irtautujaa sitä voi edes vaaleissa äänestää, kun oman puolueen rivit ovat rikki ja korttihomma aivan sekaisin. Onpahan tuolla monenkin eri ryhmän ehdokkaita tilaisuuksissa ja pääsee vertailemaan kantoja ja uskottavuutta. Joskus tämä IPUn tapa holhota aikuisia jäseniään ja rasismiin leimautumisen pelko estää jopa talvisodan uhrien kunnioittamisen, on siinä jotakin pielessä, mutta toivottava on, että tuo asia saadaan IPUssakin joskus oikeille uomilleen ja arvoiseensa asemaan.
- vapaus.kyseessä
Itsenäisyyden_Rienaamist kirjoitti:
Ei tuo ole mitään kansalaisten soihtukulkue. Natsien kulkue se on. Suomen vastarintaliikkeen järjestämä. Olkaa tarkkoja, mihin osallistutte.
Vain jääräkommari ja punikki voi väittää tilaisuutta natsitapahtumaksi, mutta eipä tuo suomen historiassa ole ensimmäinen kerta kun punaiset aloittavat kapinan ja tarttuvat aseisiin, sitten tuleekin taas takkiin ja kunnolla, kun ei valheen taakse saada koskaan enemmistöä. Oikeastaan moisen natsiherjan väittäjä pitäisi kaivella esiin ja saattaa edesvastuuseen kunnianloukkauksesta ja kiihoituksesta kansalaistapahtumaa ja kansan vapautta vastaan!
"Tapahtuma on poliittisesti sitoutumaton ja päihteetön, yksityisten järjestäjien kattojärjestönä toimii Fortress Europe, joka on kansainvälinen kansallismielisten yhteistyöjärjestö, joka toimii useassa Euroopan maassa. " - habbamia.sano
vapaus.kyseessä kirjoitti:
Vain jääräkommari ja punikki voi väittää tilaisuutta natsitapahtumaksi, mutta eipä tuo suomen historiassa ole ensimmäinen kerta kun punaiset aloittavat kapinan ja tarttuvat aseisiin, sitten tuleekin taas takkiin ja kunnolla, kun ei valheen taakse saada koskaan enemmistöä. Oikeastaan moisen natsiherjan väittäjä pitäisi kaivella esiin ja saattaa edesvastuuseen kunnianloukkauksesta ja kiihoituksesta kansalaistapahtumaa ja kansan vapautta vastaan!
"Tapahtuma on poliittisesti sitoutumaton ja päihteetön, yksityisten järjestäjien kattojärjestönä toimii Fortress Europe, joka on kansainvälinen kansallismielisten yhteistyöjärjestö, joka toimii useassa Euroopan maassa. "Paljon on ipulaisen silmin katsottuna vanhus, lapsi ja naisnatseja, noiden kaikkien äänet kun saisi...
https://www.youtube.com/watch?v=3eXwxRYtrKw - huusiannna
huusiasna kirjoitti:
Aivan. Mitään itsenäisyyttä ei ole. Vielä 200 vuotta Ruotsista irtautumisen jälkeenkin me kärsimme pakkoruotsista, kaksikielisyydestä, virkamiesruotsista ym.
Meillä Suomessa on ainoana virallisena kielenä alloktoninen, = muualta tullut, ruotsin kieli, vaikka sitä ei puhuta sisämaassa, ja suomen kielellä ei ole edes paikkalliskielen asemaa Ahvenanmaalla, vaikka siellä on 5% suomenkielisiä.
Siksi maailmassa on kaksi kokonaan ruotsinkielistä maata (Ruotsi ja Suomi), mutta yksi vain osittain suomenkielinen maa. (Ahvenanmaalla suomen kieli on kielletty)Ei riitä että Ahvenanmaa on yksikielinen ruotsinkielinen. Sen lisäksi Ahvenanmaa on rasistinen jossa suomen kieli on kielletty vaikka siellä asuu 5% suomenkielisiä.
Maa jossa suomen kieli on kielletty ei voi olla kaksikielinen. Suomen kieli on kielletty että ruotsin kieli säilyisi, mutta se osoittaa että Suomi ei ole kaksikielinen vaan yksikielinen maa jossa on ruotsinkielinen vähemmistö.
Ahvenanmaalla toimineen suomenkielisen poliisipäällikön yhteydenotot mantereelle suomenkielisten kollegojen kanssa, olisi pitänyt käydä ruotsiksi. Hänen katsottiin toimineen väärin puhuessaan puhelimessa suomea suomenkieliselle poliisille tai virkamiehelle tms.
Suomenkielisen poliisin Ahvenanmaalla pitää käyttää tulkkia jos hän asioi Suomen poliisin kanssa mantereella.
Jos sama poliisi puhuu englantilaisen poliisin kanssa hän saa puhua englantia ilman tulkkia.
Et voi koskaan aliarvioida ruotsinkielisten tahojen vihaa suomen kieltä kohtaan. Voit myös itse arvioida vaikuttaako heidän asenteensa kielen lisäksi suomenkielisiin ihmisiin.
Jos ruotsinkieliset tahot vihaavat jotain kieltä noin paljon niin miten paljon he voivat vihata saman kielen puhujia ihmisinä?
Ruotsinkieliset hyväksyvät suomalaiset vain jos nöyristelemme ja toimimme heidän kielellään.
Vuonna 1809 tapahtunut onnellinen tapahtuma jossa Ruotsi menetti Suomen on ruotsalainen tragedia josta ruotsinkielinen maailma ei ole vieläkään päässyt yli.
uutinen täällä
http://vastranyland.fi/opinion/ledare/2013-04-05/435691/finskan-forbjuden
Ahvenanmaalla vaali-info seitsemällä kielellä, mutta ei suomeksi, vaikka suomenkieliset ovat suurin vähemmistö Ahvenanmaalla.
Englanti, eesti, thai, romania, venäjä, ja latvian kieli ovat sallittuja mutta suomen kieli on vainottu kieli Ahvenanmaalla.
http://hbl.fi/nyheter/2015-10-01/772647/alandsk-valinfo-pa-sju-sprak-men-inte-finska - liisa-vihaa-suomea
huusiannna kirjoitti:
Ei riitä että Ahvenanmaa on yksikielinen ruotsinkielinen. Sen lisäksi Ahvenanmaa on rasistinen jossa suomen kieli on kielletty vaikka siellä asuu 5% suomenkielisiä.
Maa jossa suomen kieli on kielletty ei voi olla kaksikielinen. Suomen kieli on kielletty että ruotsin kieli säilyisi, mutta se osoittaa että Suomi ei ole kaksikielinen vaan yksikielinen maa jossa on ruotsinkielinen vähemmistö.
Ahvenanmaalla toimineen suomenkielisen poliisipäällikön yhteydenotot mantereelle suomenkielisten kollegojen kanssa, olisi pitänyt käydä ruotsiksi. Hänen katsottiin toimineen väärin puhuessaan puhelimessa suomea suomenkieliselle poliisille tai virkamiehelle tms.
Suomenkielisen poliisin Ahvenanmaalla pitää käyttää tulkkia jos hän asioi Suomen poliisin kanssa mantereella.
Jos sama poliisi puhuu englantilaisen poliisin kanssa hän saa puhua englantia ilman tulkkia.
Et voi koskaan aliarvioida ruotsinkielisten tahojen vihaa suomen kieltä kohtaan. Voit myös itse arvioida vaikuttaako heidän asenteensa kielen lisäksi suomenkielisiin ihmisiin.
Jos ruotsinkieliset tahot vihaavat jotain kieltä noin paljon niin miten paljon he voivat vihata saman kielen puhujia ihmisinä?
Ruotsinkieliset hyväksyvät suomalaiset vain jos nöyristelemme ja toimimme heidän kielellään.
Vuonna 1809 tapahtunut onnellinen tapahtuma jossa Ruotsi menetti Suomen on ruotsalainen tragedia josta ruotsinkielinen maailma ei ole vieläkään päässyt yli.
uutinen täällä
http://vastranyland.fi/opinion/ledare/2013-04-05/435691/finskan-forbjuden
Ahvenanmaalla vaali-info seitsemällä kielellä, mutta ei suomeksi, vaikka suomenkieliset ovat suurin vähemmistö Ahvenanmaalla.
Englanti, eesti, thai, romania, venäjä, ja latvian kieli ovat sallittuja mutta suomen kieli on vainottu kieli Ahvenanmaalla.
http://hbl.fi/nyheter/2015-10-01/772647/alandsk-valinfo-pa-sju-sprak-men-inte-finskakamalaa.. https://youtu.be/x42phctWRik?t=53m2s
- IPU_n_loppu_nyt
NykyIPUlaisten linjaus asettua väkivaltaisten anarkistien puolelle itsenäisyyspäivän tapahtumissa antaa aihetta toimia siten, että moiselle rikoksiin turvautuvalle ja todellista itsenäisyyttä mollaavalle järjestölle ei tulla antamaan valtuutusta politiikassa.
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14608036/tarkea-asia
- itsenäisyys.veruke
Taitaapa kohtalo toistaa itseään.
http://toisinajattelija.fi/ipun-puheenjohtajaa-ei-kutsuttu/
Jää pihan puolelle ja siitä kuullaan taas valitusta, kuten siitä kun ei pääse radioon vaikka on kuin luotu siihen omasta mielestään..
Mutta näihin anarkistien ja kommarien sekaorgioihin IPU on aiemmin hanakasti osallistunut. Liekö tauti karsinut parin viime vuoden ajalta kerhon terävimmän kärjen mukanaoloa, mutta onpa noissa viimeisissäkin kuulemma joitain Helsingin ja Uudenmaan aktiiveja yksityishenkilöinä vilahdellut. Ilmeisesti soihtukulkue on niin raivostuttavaa katseltavaa, että pitää pistää kiviä ja keppejä ilmaan ja rikkoa ikkunoita itkupotkuraivossa, keppihevostelu itsenäisyysajatuksella on veteraanien muistamista tärkeämpi asia.
http://toisinajattelija.fi/kommentti-kiakkovierasjuhlista/
Seppeleen laskua varapj:t eivät ymmärrä tai suomen lipun kantoa, mutta mellakointi on edelleen ihan ymmärrettävää ja suotavaa..- Ginivihreälle
Ipulaiset ei heittele kiviä ikkunoihin. Ihan turhaa panettelua. Koita löytää jotain mikä pitää paikkansa ja huutele sitten.
- lähteilläjailman
Ginivihreälle kirjoitti:
Ipulaiset ei heittele kiviä ikkunoihin. Ihan turhaa panettelua. Koita löytää jotain mikä pitää paikkansa ja huutele sitten.
krhöm:
"Taitaapa kohtalo toistaa itseään.
http://toisinajattelija.fi/ipun-puheenjohtajaa-ei-kutsuttu/
Jää pihan puolelle ja siitä kuullaan taas valitusta, kuten siitä kun ei pääse radioon vaikka on kuin luotu siihen omasta mielestään..
Mutta näihin anarkistien ja kommarien sekaorgioihin IPU on aiemmin hanakasti osallistunut. Liekö tauti karsinut parin viime vuoden ajalta kerhon terävimmän kärjen mukanaoloa, mutta onpa noissa viimeisissäkin kuulemma joitain Helsingin ja Uudenmaan aktiiveja yksityishenkilöinä vilahdellut. Ilmeisesti soihtukulkue on niin raivostuttavaa katseltavaa, että pitää pistää kiviä ja keppejä ilmaan ja rikkoa ikkunoita itkupotkuraivossa, keppihevostelu itsenäisyysajatuksella on veteraanien muistamista tärkeämpi asia.
http://toisinajattelija.fi/kommentti-kiakkovierasjuhlista/
Seppeleen laskua varapj:t eivät ymmärrä tai suomen lipun kantoa, mutta mellakointi on edelleen ihan ymmärrettävää ja suotavaa.. "
- beethooven
Taas täytynee tyytyä TV:stä siihen iänikuisen typerään alkuperäiseen Tuntemattomaan vielä varmaankin? Katsoisin mieluummin oikeata klassikkoa eli Pekkaa ja Pätkää huomattavasti mieluummin..
- risti.riitaa
Katteles sitten tuota, suosittelen samanlaista naamaria myös.
https://www.youtube.com/watch?v=163wCNx9dNU
Etkös sinä haikaillut sen soklin perään?
- HarrasIpulainen
Meille itsenäisyyspuolueen jäsenille todellinen itsenäisyyspäivä 18.12. jolloin vietetään Stalinin syntymän muistojuhlaa.
Stalin on kuollut, mutta hänen muistonsa elää ja Suomessa hänen rakasta muistoaan ovat vaalineet erityisesti ipulaiset. - Stalinka-maja
No, laitetaanpa muistiin tuo syntymäpäivä. Onko sinulla muuten Stalin FB-kaverina?
- jänskättää.sikana
12 päivän kuluttua tiedämme--
" No mites on, aikooko IPu osallistua kansalaisten soihtukulkueeseen, jolla kunnioitetaan viime sodan veteraanejamme ja halutaan kiinnittää huomiota itsenäisyytemme alennustilaan?
https://nykypaivansuomi.wordpress.com/2016/11/22/linnake-suomi-tapahtuma-6-12-2016/
Jännä nähdä onko IPU eliitteineen tuomitsemassa tuon ja kivittämässä itsenäisyysmielisiä, vai mukana uskaltautuen tavallisen kansan rinnalle vapauttamme halventavista anarkistien uhkauksista huolimatta. " - llkka.Iuoma
On
- ipuloiset.hukassa
llkka.Iuoma kirjoitti:
On
https://www.youtube.com/watch?v=pN0eI8YMsHA
Tässä on sellainen hauska juttu että...
- SinivihreäNainen
Rehellinen kirjoitus joltain ipulaisvanhukselta. Sehän on käynyt vuosien saatossa selväksi, että ipu tarkoittaa itsenäisyydellä kuulumista Neuvostoliittoon.
- viittoo.siperiaa
10 päivää..
- yh-dex-N
jäjäjäääjänskättääää miten käy... 9 enää
- suomi.suomi
On tosiaankin hauska nähdä kumpi saa mukaansa ipulaisia enemmän ja minkä linjan ipueliitti ottaa nyt.
Näille ymmärrystä ja kannustusta on herunut aiemmin:
https://www.facebook.com/events/1821151008131588/
https://takku.net/calendar/event.php?eid=2016112519434567
Vertaillaanpa hieman:
IPU:ei hyväksy tätä vaan tukee hapansilakoita näiden ja sankarihautojen päälle syytäviä kommareita.
https://www.youtube.com/watch?v=IZRCeith1kw
Tätä alustamassa ja jälkeenpäinkin kovasti ymmärtämässä oli IPU vuonna 2014
https://www.youtube.com/watch?v=rxntODO--sQ
IPU:n perusteluhan on vankkumaton..
"Kun vääryydestä tulee oikeutta, tulee vastarinnasta velvollisuus."- kenen.joukossa.iput
Tässä sitä IPUnikkien suosimaa ja ymmärtämää tositoimintaa josta on isänmaalliset ja asialliset soihtukulkueet ja kynttilänlaskut kaukana.
https://youtu.be/siGXE-ZozLM?t=14m
- Pahempia.kuin.Persut
Marco ja Mario ovat kyllä aika hel___in kaukana ipusta. Edustavat ihan erilaista ihmiskäsitystä ja aatetta. Minun itsenäinen Suomeni on aivan toisen näköinen kuin heidän.
- komuryssiähän.nuo
Miten kytket Marcon ja Marion 612 soihtukulkueeseen tai linnake Suomi tapahtumiin?
IPUloinen voi siis marssia äärikommarin kanssa ja pitää käsi kädessä kapinapuheita, mutta ei muistaa sotiemme veteraaneja asiallisesti ja ilman puoluetunnuksia, kuten edellytetään.
IPU on naurettava irvikuva nimestään, isänmaallisuudesta ja puolueettomuudesta. - tod.törk.tekoja
Tuollainen on varmasti sietämätöntä IPUnikin silmissä ja korvissa. Sietämätöntä katsoa kuinka poliisikin pitää asiallisesta käyttäytymisestä.
https://www.youtube.com/watch?v=IZRCeith1kw
IPUnikkien isänmaa ja itsenäinen alue voi ja saa olla Siperian takana, täällä ipu asenteella ja pelillä ei tukea heru. - ovi-taitaa-käydä-jos
Joten: " No mites on, aikooko IPu osallistua kansalaisten soihtukulkueeseen, jolla kunnioitetaan viime sodan veteraanejamme ja halutaan kiinnittää huomiota itsenäisyytemme alennustilaan?"
https://nykypaivansuomi.wordpress.com/2016/11/22/linnake-suomi-tapahtuma-6-12-2016/
"Jännä nähdä onko IPU eliitteineen tuomitsemassa tuon ja kivittämässä itsenäisyysmielisiä, vai mukana uskaltautuen tavallisen kansan rinnalle vapauttamme halventavista anarkistien uhkauksista huolimatta. "
- hoh.hoijakkaa
Taitaa ipu inkuttaa, ettei ole koko itsenäisyyspäivää. Jos se ei saa tätä kiperää kysymystä muuten vaiennettua.
Mutta kuten eu vaalitkin on ja laittomuuteen ryhdytään. On IPU menneinä vuosina vietellyt sen monenkin punakirjavia bileitä itsenäisyyspäivänä.- ipukäärme.piipussa
Paikallisesti IPUlois rahvaillakin omat juhlat, vaikka johtoeliitti ryssähtelikin paremmassa seurassa Kiasman aukiolla komujen kanssa.
http://81.175.250.2/media/460551/show_Event_460551_3cef0da7-fdde-49d1-ac1b-bee21ca9f2cf.jpeg
- niigo.mää
IPU:lla on puudutuskestit pohjantähti hotellissa ja EUROILLA maksellaan.
- kaksinnais.moralipu
Vuosi sitten IPUssa koeteltiin vapauden rajoja. Ainakin kolme IPU:n silloista edustajaa osallistui ITSENÄINEN SUOMI 2015 tapahtumaan puhujina mm. Niko Kauko, Mauri Nygård ja Akseli Erkkilä (huutakaa hep jos hoksaatte muitakin ) ja mainittiinpa IPU yhtenä tilaisuuden lukuisista järjestäjistä.
Hyvin ovat sopineet joukkoon, jossa täällä meuhkaavien tekohäpytys-ipulien mukaan on pelkkää rasistista ja natsimielistä roskasakkia.
https://fi-fi.facebook.com/essfi/posts/10153380383307753
Asiaa on kuitenkin piiloteltu, sanoisinko jopa tarkoituksellisesti, ja entäpä tilaisuuden jälkeen, tulikohan ihan vahingossa marssittua soihtukulkueessa missä puhujien moni kaveri kuitenkin oli..
Montako oli kivittäjissä ja montako laskemassa kynttilöitä.. Totuus tulee julki ja kirkastuu vielä tästäkin.- happamia.marjoja
IPUnuori ja Pirkanmaan pj Matti Karvonen tuolta ainakin ipulaisista myös löytyi!
Koko tilaisuuden tallenne löytyy tästä:
https://www.youtube.com/watch?v=-G6tK7zrU4c
Sitten yksilöidysti voi hakea ainakin Karosen kohdasta
2:53:30
Niko Kaukon
3:23:55
Varapuheenjohtaja Mauri Nygårdin
3:29:50
ja Akseli Erkkilän kohdasta:
3:42:18
Suosittelen katsomaan kuitenkin koko videon, ehkä se avaa jollakin tapaa sitä, miksi IPU:sta ei koskaan tule yhtään mitään, ja lääkkeeksi parannukseen lisätään suiden sitomista, kun pitäisi tehdä päin vastoin. Mutta kuunnelkaa kuitenkin ihan vertailun vuoksi mitä ja miten yleisönsä ottaa vaikkapa Junes Lokka ja kannattaa vähän puntaroida sitäkin, olisiko hänen näkemyksessään ongelmien taustoista ehkä jonkinlainen totuuskin.. Kaikki ei ole kokonaan ja pelkästään EU:nkaan vika! (ei ainakaan IPU:n saamattomuus ja mahalaskut)
3:51:00
- SinivihreäNainen
Suomalaiset veronmaksajat ovat elättäneet ipulaisia ja silti ipulaiset vihaavat Suomea ja suomalaisia.
Olisikin paikallaan vaikka itsenäisyyspäivän kunniaksi katkaista (sairas)eläkkeet, maataloustuet, työttömyyskorvaukset ja kaikenlaiset maksut joita valtio, kunnat ja EU ipulaisille kuukaudesta toiseen kaatavat.
Vuoden kuluttua nähtäisiin sitten nöyrempiä ipulaisia. Routa ajaisi porsaat kotiin. Tyhjän naurun aika olisi ohi.- ipun.loppu
EU teki aika terapeuttisen uuden linjauksen joilla EU vastaista paskea levittävien rahahanoja tukitaan jatkossa paremmin. Angstin kylväjät tuollaiseen tukia tarvitse.
- tutiseva.liisa
hyi kuinka rumasti ne vasurianarkistit IPU:sta kirjoitteleekaan, vaikka kuinka eliitti yrittää kaikkia miellyttää..
http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/224122-ruotsidemokraateilla-hamaria-venaja-kytkoksia
"Suomessa kytköksiä on pienellä itsenäisyyspuolueella, joka osallistui Euroopan äärioikeiston foorumiin Pietarissa vuonna 2015. Venäjän politiikkaa tukee myös perusteilla oleva Suomi Ensin -puolue ja sen kanssa läheistä yhteistyötä tekevä MV-lehti, joka tekee yhteistyötä myös natsistisen Suomen Vastarintaliikkeen kanssa."- Joulu_lähestyy
Jaa, mutta noi on nykyisin Kansalaispuolueen asiantuntijajäseniä.
- kansallis.itsenäisyys
Eipä tule selkeää vastausta, saako rivi-ipuli osallistua marssille vai joutuuko ritsaporukaan reuhaamaan.
- agi.teeriittori
Kolme yötä, sitten se nähdään, väykkäkerhoon kallistunut siipi marssinee muistamaan ja kunnioittamaan sotiemme kaatuneita sankareita suomenlippu arvoonsa kohotettuna ja soihduin valaistuna. Laskee kynttilänsä muiden lukemattomien kiitoskynttilöiden rinnalle.
Mutta mitä tekee IPU tuo globalisaatioon ihastunut mutta siitä ymmärtämätön outousolio, siihen ei julkista ilmoitusta taida tulla. Saako korttiin torinurkkaan ahdistettuna nimensä laittanut mummeli osallistua enää kyseiselle marssille vai miten johtajat tämän asian näkevät? - soita.ipulille.poliisit
Hämmästykseni oli kuitenkin suuri, vaikka tällasita olin osannut jo uumoillakin. Eli IPu ei osallistu sen kummemmin linnake suomi, kuin soihtukulkueeseenkaan, koska Pesosen mukaan IPU haluaa olla poliittisesti korrekti. Mitä se poliittinen korrektius sitten on, kuuluukin toista ipuedustajan kautta saatua tietoa mukaillen sitä, että IPUlaiset osallistuvat kyseistä soihtumarssia vastustavaan Helsinki ilman natseja tapahtumaan.
IPU on anarkistinen Stalinin kaikkien kansojen kansallismielisten tuhoamisleirejä kannattava ideologiaa. Kysymys kuuluukin entistä vahvempana, minkä ihmeen itsenäisyyttä IPu ajaa, jos sen asukkaat eivät saa kokea tai ajatella olevansa suomalaisia?
https://youtu.be/x42phctWRik?t=53m2s
Poliittisesti korrektia olisi Pesosen jo nyt ennen 6 päivä sanoutua irti Lehtisen väitteistä ja erottaa julkisesti moinen kiihoittaja joukostaan, tai tästä eteenpäin pidän jokaista IPUlaista mahdollisena väkivaltaisena uhkaajan itselleni, koska koen olevani suomalainen ja haluan suomen itsemääräämisoikeutta ja suomalaisten etuoikeutta työnsä tuloksiin!
Olen myös kiitollinen esipolvilleni jotka on nälällä, hallalla ja ankarien orjuutus ja koettelemussotien kautta lunastaneet oikeutemme olla tässä maassa ja rakentaneet sen alulle! Olen siitä ylpeä ja haluan, että lapseni ovat siitä ylpeitä, vain omanarvontunteinen voi katsoa vierasta tasavertaisesti silmiin ja arvostaen! Näihin ei IPU siis yhdy vaan haluaa kitkeä meidät pois, jopa väkivallalla ja leimaamalla omanarvontunteen ja kiitollisuuden rasismiksi ja tuhottavaksi sairaudeksi. Minun hartiani kestävät taakan, kestävätkö Pesosen.. - Ipustelulle.loppu
Ipu:n osallistumiset tilaisuuksiin näkyy määräävän tällainen "metisen mies" ja "katujen valtaaja"
Tämän varmasti kannattaisi vääntää itseään käkättimestä, koska on tuon suomen lipun ottanut vaalijulisteeseensa.
http://3.bp.blogspot.com/-xxhw4DsaaKQ/VTOn8m0aXxI/AAAAAAAAAa4/VNpdZo55lrE/s1600/
Ja hiukan mittakaavaa Pesosen pelkäämään epäkorrektiutta:
https://www.youtube.com/watch?v=pN0eI8YMsHA
Nyt on jokaisen aika jättää Pesostelut jos vähänkin päässä liikkuu.
ja koska näkyy olevan hinku piilottaa tätä niin pistetään nyt esille tuo alkuperäinen video josta selvisi, missä suossa ja ideologialla IPU nykyisin kulkee.
https://youtu.be/x42phctWRik?t=53m2s - toivo.heitetty
Pesosrussakat joutaa sanonko minne..
- alamäestä.sakkaus
https://youtu.be/x42phctWRik?t=53m2s
Pesoskerhon olisi tosiaankin korrektia sanoutua irti Lehtisen väitteistä ja uhkauksista ja erottaa julkisella irtisanomisella Lehtinen joukostaan.
Muuten jokaista entistäkin järkevien alkuaikojen IPUlaista tullaan pitämään mahdollisena väkivaltaisena uhkaajana ja terrorisoivana katujen valtaajana.
Vaikka itse koen olevani suomalainen ja haluan suomen itsemääräämisoikeutta ja suomalaisten etuoikeutta työnsä tuloksiin! Olen kiitollinen esisukupolvilleni, joita on nälällä, hallalla ja ankarien orjuutus ja koettelemussotien kautta joutuneet lunastamaan oikeutemme olla tässä maassa ja rakentaneet sen alulle! Olen siitä ja heistä äärimmäisen ylpeä ja haluan, että lapseni ovat siitä ylpeitä. Vain omanarvontunteinen voi katsoa vierasta tulijaakin tasavertaisesti silmiin ja arvostaen!
Näihin ajatuksiin ei IPU siis enää yhdy, vaan haluaa kitkeä meidät pois, jopa väkivallalla ja leimaamalla omanarvontunteen ja kiitollisuuden rasismiksi ja tuhottavaksi sairaudeksi. Minun hartiani kestävät taakan, kestävätkö Pesosen? - ipu.matuja
alamäestä.sakkaus kirjoitti:
https://youtu.be/x42phctWRik?t=53m2s
Pesoskerhon olisi tosiaankin korrektia sanoutua irti Lehtisen väitteistä ja uhkauksista ja erottaa julkisella irtisanomisella Lehtinen joukostaan.
Muuten jokaista entistäkin järkevien alkuaikojen IPUlaista tullaan pitämään mahdollisena väkivaltaisena uhkaajana ja terrorisoivana katujen valtaajana.
Vaikka itse koen olevani suomalainen ja haluan suomen itsemääräämisoikeutta ja suomalaisten etuoikeutta työnsä tuloksiin! Olen kiitollinen esisukupolvilleni, joita on nälällä, hallalla ja ankarien orjuutus ja koettelemussotien kautta joutuneet lunastamaan oikeutemme olla tässä maassa ja rakentaneet sen alulle! Olen siitä ja heistä äärimmäisen ylpeä ja haluan, että lapseni ovat siitä ylpeitä. Vain omanarvontunteinen voi katsoa vierasta tulijaakin tasavertaisesti silmiin ja arvostaen!
Näihin ajatuksiin ei IPU siis enää yhdy, vaan haluaa kitkeä meidät pois, jopa väkivallalla ja leimaamalla omanarvontunteen ja kiitollisuuden rasismiksi ja tuhottavaksi sairaudeksi. Minun hartiani kestävät taakan, kestävätkö Pesosen?Ihan sama mitä kieltä tämä nykyIPU:n porukka yrittää puhua, suomalaisten ymmärtämää se ei ole.
- Ipun.politbyrå
Me ipulaiset halumme siirtää itsenäisyyspäivän 4. tammikuuta, koska LENIN ANTOI MEILLE ITSENÄISYYDEN 4.1.1918.
Lisäksi haluamme palata äiti Venäjän yhteyteen ja mikäpä olisi hienompaa kuin tehdä se 4.1.2018. Olemme teettäneet valtakunnanavaimen, jonka annamme kiitollisena Putinille tuona uutena juhlapäivänä. - peukut.ristiin
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ MEILLE KAIKILLE JOTKA SITÄ ARVOSTAMME!
Vårt land
Vårt land, vårt land, vårt fosterland,
Ljud högt, o dyra ord!
Ej lyfts en höjd mot himlens rand,
Ej sänks en dal, ej sköljs en strand,
Mer älskad än vår bygd i nord,
Än våra fäders jord.
Maamme
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien!
Toivottavasti mikään Pesosen puheista provosoitunut huivin taakse piiloutunut sosiopaatti, ei pilaa yhdenkään hartaudella päivän tapahtumiin osallistuvan päivää. - vain_yksi_on
IPU:n harvenevia rivejä nähtänee tänäkin suomen sadantena itsenäisyyspäivänä aidan molemmin puolis sylkemässä toisiaan..
- ylermi-h
Vielä viisi yörä ja IPU:hönöt pääsevät reuhaamaan ja kivittämään kansalaisia. Tuosta ei tosin ole mitään vahinkoa, koska kivi ei zombin kädestä lennä vaan tipahtaa eikä siellä takakujilla ketään muita olekaan, kuin ipulaisia sihisemässä roskisten kimpussa ja kiljuämpääristä keskenään tapellen. Kyllä Putinkin teitä häpee!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768