Ministeri Rehula esittää tänään anteeksipyynnön Suomen koulukotilapsille heidän huonon kohtelunsa takia.
Koulukotien lapset ovat olleet täysin henkilökunnan armoilla. Kaikkia koteja tuskin voidaan syyttää, mutta kymmeniä ja satoja tapauksia on tullut päivänvaloon, kun entiset holhokit ovat päässeet kertomaan ääneen elämästään suljetuissa laitoksissa.
Mitä sanoo kristitty anteeksiannosta? Onko nöyryytetyn ja kaltoinkohdellun ihmisen annettava anteeksi sortajalleen, on hän sitten viranomainen tai oma vanhempi? Onko lapsi aina velvollinen noudattamaan neljättä käskyä? Onko sillä suurempi painoarvo kuin muilla käskyillä?
Ollaanko sitä mieltä, että viha tuhoaa ihmisen, ja vasta anteeksianto auttaa ihmistä eheytymään ja selviytymään raskaista kokemuksistaan? Pitääkö yrittää ymmärtää?
Aikuinen, jolla on elämänkokemusta moninkertaisesti lapseen nähden, tarvitsee siis lapsen ymmärtämystä ja anteeksiantoa tukahduttamaan omantuntonsa ja vakuuttamaan itselleen, ettei tämä nyt niin kamalaa olekaan ollut, kun uhrikin on antanut anteeksi. "Sori nyt, meni vähän yli laidan ne jutut. Älä muistele pahalla!"
Mitä uhri saa tilalle, jos hän pystyy torjumaan vihan tunteensa? Eivätkö viha ja rakkaus ole ihmisen tärkeimpiä tunteita? Plus ja miinus?
Miten joku voisi elää ilman negatiivista puoltaan? Mihin hän purkaa tuskan, joka hänelle välillä tuo ahdistuksen ja epätoivon?
Rippikoulussa sanottiin, että anteeksianto on tyhjää, jos sanotaan: "Anteeksi voin antaa, mutta en unohtaa." Anteeksianto tarkoittaa menneiden nollaamista, unohtamista, niitä ei oteta enäää huomioon, sanoi rippipappi. Mielestäni pitää elää niin, ettei ole velvollinen pyytämään anteeksi tekojaan. Siihen on pyrittävä, eikä kuviteltava, että asiat voi korjata anteeksipyynnöllä sitten myöhemmin.
Jos menneet eletetyt asiat ovat muovanneet elämämme sellaiseksi mikä se nyt on, jos menneet tapahtuvat estävät meitä solmimasta eheitä ja pysyviä suhteita, selviytymään työstämme tai pääsemästä tavoitteisiimme, miten voisimme "antaa anteeksi"? Pelkkää tyhjäähän se olisi, sanahelinää, kuten on se anteeksipyyntökin, jonka ministeri tänään esittää.
Pitäisi hänellä olla vierellään edes yksi kolukodin rehtori osoittamassa, että ollaan vakavissaan.
Koulukotien lapset ovat olleet täysin henkilökunnan armoilla. Kaikkia koteja tuskin voidaan syyttää, mutta kymmeniä ja satoja tapauksia on tullut päivänvaloon, kun entiset holhokit ovat päässeet kertomaan ääneen elämästään suljetuissa laitoksissa.
Mitä sanoo kristitty anteeksiannosta? Onko nöyryytetyn ja kaltoinkohdellun ihmisen annettava anteeksi sortajalleen, on hän sitten viranomainen tai oma vanhempi? Onko lapsi aina velvollinen noudattamaan neljättä käskyä? Onko sillä suurempi painoarvo kuin muilla käskyillä?
Ollaanko sitä mieltä, että viha tuhoaa ihmisen, ja vasta anteeksianto auttaa ihmistä eheytymään ja selviytymään raskaista kokemuksistaan? Pitääkö yrittää ymmärtää?
Aikuinen, jolla on elämänkokemusta moninkertaisesti lapseen nähden, tarvitsee siis lapsen ymmärtämystä ja anteeksiantoa tukahduttamaan omantuntonsa ja vakuuttamaan itselleen, ettei tämä nyt niin kamalaa olekaan ollut, kun uhrikin on antanut anteeksi. "Sori nyt, meni vähän yli laidan ne jutut. Älä muistele pahalla!"
Mitä uhri saa tilalle, jos hän pystyy torjumaan vihan tunteensa? Eivätkö viha ja rakkaus ole ihmisen tärkeimpiä tunteita? Plus ja miinus?
Miten joku voisi elää ilman negatiivista puoltaan? Mihin hän purkaa tuskan, joka hänelle välillä tuo ahdistuksen ja epätoivon?
Rippikoulussa sanottiin, että anteeksianto on tyhjää, jos sanotaan: "Anteeksi voin antaa, mutta en unohtaa." Anteeksianto tarkoittaa menneiden nollaamista, unohtamista, niitä ei oteta enäää huomioon, sanoi rippipappi. Mielestäni pitää elää niin, ettei ole velvollinen pyytämään anteeksi tekojaan. Siihen on pyrittävä, eikä kuviteltava, että asiat voi korjata anteeksipyynnöllä sitten myöhemmin.
Jos menneet eletetyt asiat ovat muovanneet elämämme sellaiseksi mikä se nyt on, jos menneet tapahtuvat estävät meitä solmimasta eheitä ja pysyviä suhteita, selviytymään työstämme tai pääsemästä tavoitteisiimme, miten voisimme "antaa anteeksi"? Pelkkää tyhjäähän se olisi, sanahelinää, kuten on se anteeksipyyntökin, jonka ministeri tänään esittää.
Pitäisi hänellä olla vierellään edes yksi kolukodin rehtori osoittamassa, että ollaan vakavissaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Liian arkipäiväinen asia tällaiselle parempien ihmisten palstalle.
Kuka nyt koulukotilapsista olisi ennenkään välittänyt!