Työttömät pakolla ja Ressut sotimaan?

Vanha konsti,jos ei muuta järkevää tekemistä löydy,laitetaan työttömät sotimaan vihollista vastaan.
Jokainen kaatuminen on valtion voitto,puolustaa herrojen taloussysteemiä ja kaatuessaan valtio säästää työttömän ylläpidon,ja helppo asettaa vielä vaatimus,jos ei menestystä tule rintamalla,loppuu palkanmaksu.
Työttömän osa on aina karu.

Tiukan valtion kontrollin ja sotavarustelun ansiosta natsi-Saksassa saavutettiin miltei täystyöllisyys. Tosin ajan tilastoihin ei luettu lapsettomia naisia, joita ei mielellään päästetty töihin ja äitejä, joita yleensä kiellettiin työskentelemästä. Myöskään miljoonia pidätettyjä ja kansalaisoikeutensa menettäneitä ei laskettu työllisyyslukuihin. Työläisten edut ja oikeudet olivat huonot. Palkat laskivat vuosien 1933 ja 1938 välillä noin 25 prosenttia. Ammattiliitot kiellettiin, kuten myös kollektiivinen kaupanteko ja oikeus lakkoiluun. Työntekijällä ei ollut myöskään oikeutta kieltäytyä määrätyistä töistä, ja työpaikan vaihtoon vaadittiin työnantajan suostumus.[9] 1935 määrätyn lain mukaan nuorten aikuisten miesten iältään 18–25 vuotta täytyi suorittaa palkaton kuuden kuukauden työpalvelusjakso opintojen jälkeen. Työpalveluksen jälkeen seurasi kahden vuoden asepalvelus.[10]

Vaikka työläisten oikeuksien menettäminen ja palkan pieneneminen oli työnantajien ja yrittäjien etu, ei heilläkään ollut syytä olla täysin tyytyväisiä uuteen järjestelmään. Voitontavoittelun sijaan sijoitusten tuli olla valtion ohjaamia ja sen etujen mukaisia. Valtion rahoitus tuli lopulta hallitsevaksi osaksi sijoittamista, jolloin yksityiset takaukset vähenivät yli puolesta vuosina 1933 ja 1934 noin 10 prosenttiin vuosien 1935–1938 välillä. Suuret tuloverot rajoittivat yritysten omaa rahoitusta. Suurimmat yritykset saivat yleensä tuloverovapautuksen, vaikka valtion säätely oli tarpeeksi voimakasta, jotta saatettiin puhua ”pelkästä yksityisyrittämisen tyhjästä kuoresta”.