Mediakiusattu?

EiKiusaajille

Olenko ainoa jonka mielestä Ari on yksi pahimmin mediakiusattu "julkkis" Suomessa? Oikeastaan jo ennen kuin oli minkäänlainen julkkiskaan, kiusaaminenhan alkoi jo idolsin aikaan. Ihmeellisintä oli että monet sen ajan "julkimot" ja julkimot jotka valittavat roska- ja juorumediasta, yhtyivät kiusaamiseen tai ainakin tukivat sitä ja uskoivat innokkaasti kaikki valheet mitkä roskamedia suurelle yleisölle syötti.

En nyt tarkoita että Arikaan oli viaton enkeli, mutta median ja varsinkin itseään fiksuina pitävien ihmisten olisi myös luullut tajuavan äkillisen julkisuuden paineen, iän, matalan koulutustason ja tarkkistaustan, mutta ei. Jone Nikula taisi Pirjo Saision ohella olla lähes ainoa ihminen, joka pidättäytyi haukkumasta Aria julkisuudessa. Saisio itseasiassa toi tämän mediakiusaamisasian esille, mutta hänen kommenttinsa ei saanut aikaan mitään muutosta Arin kohtelussa.

Muita mediakiusattuja Suomessa on ollut Timo T.A. Mikkonen, Johanna Tukiainen ja Vesa Keskinen. Heitä on pilkattu mediassa enemmän kuin poliitikkoja ja muita väärintekijöitä yhteensä.

Nyt kun Arin ura on hiipumassa, tuli vain mieleen että tämäkin asia on saattanut vaikuttaa Arin valintoihin, esim. Amoral vs musikaalit. Ns metallikansa ei häntä koskaan hyväksynyt, varsinkaan Suomessa ja poppariksi hän ei halunnut. Tiedä sitten kuinka kauan noilla musikaalikeikoilla ja satunnaisilla Raskas Joulu ja duo-keikoilla baareissa elelee. Sääli kun ei enää tule levyjä eikä saa kuunnella hänen hunajaista ääntänsä enää :'(

Muilla Idolseilla näyttää menevän edelleen paremmin, ainakin tv-keikkaa pukkaa sekä Annoille että Pete Parkkoselle, vaikka jälkimmäinen ei kaikesta hypetyksestä ja ilmeisestä talentista huolimatta ole vielä(kään) kunnolla breikannut. Tätä on jopa "Tähdet, tähdet" tuomarit ihmetelleet.

Anna Puun suosiota en kyllä minäkään tajua. Ääntä juurikaan ei ole, eikä biisitkään ole mitenkään erikoisia, hän on vähän niinkuin köyhän miehen Chisu, mutta ehkä se riittää että on nätti tyttö? Anna A:lla on mielestäni mahtava ääni, mutta hänestäkin levy-yhtiön sedät yrittävät väkisin vääntää seksikästä kissanaista". FAIL!!! ja enemmän kuin vähän naurettavaa.

12

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • asioidenedelläkävijälle

      Olen samaa mieltä ja uskon että valintoihin on vaikuttanut jatkuva julkinen alasajo. Mutta uskon myös että Arin laulu jatkuu, miksi ei jatkuisi, sehän on hänen ammattinsa ja hän on hyvä siinä. Muusikon urahan on, ilman tuollaisia paineitakin, jatkuvaa muutosta, siihen kuuluu erilaista tekemistä ja erilaisia vaiheita.

      • hdhsdf

        Anna Abreu ja Anna Puu on molemmat älyttömän huonoja laulajia, mutta paska myy :D Pete Parkkonen myös ihan luokattoman surkee..


    • Rajaafanitukseen

      Voisitteko Ari Koivusen yyberfanit pitäytyä näissä Ari Koivusen ketjuissa ja jättää muiden RJ-solistien ketjut musiikkipalsatalla muille RJ-solisteille? - Ihan samaan tapaan kuin kiellätte muiden artistien maininnat Arin palstalla?

    • kfljgkf

      Saattoi kai se ollakin silloin 2007-08, mutta eihän sitä nyt ole näkynyt vuosiin missään mediassa. Silloin harvoin kun on lehdissä ollut, jutut ovat olleet asiallisia/neutraaleja. Sääli tietty kun negatiivinen julkisuuskuva syntyi heti uran alkumetreillä ja on yhä voimissaan.

      Metalliyhteisönkään hyväksyntää ei sitten tullut. Menipä mille tahansa foorumille tai tuubivideoon, sama valitus jatkuu kuin vuosia sitten. Syinä Idols/lööppitausta, genrerajoja uhmaava lauluääni, flegmaattinen ja sulkeutunut live-esiintyminen jne. TOivon silti hartaasti että julkaisee vielä musiikkia jossain muodossa, genrellä ei niin väliä (räppi ja iskelmä poissuljettuna). Pelkät joululaulut ei kiinnosta, puskateatteri vielä vähemmän.

      • musiikkieikiinnosta

        Ei kukaan muista enää 10 vuoden jälkeen mitään negatiivista julkisuuskuvaa. Se mitä Arista muistetaan on se poikkeuksellisen hieno ääni ja kuinka loistava laulaja hän on. Ainoat metallinillittäjät on niitä harvoja ikuiseen puberteettiin jumiutuneita luusereita, jotka eivät ole itse saavuttaneet mitään elämässään ja ovat kateellisia lahjakkaalle ja upealle Koivuselle.

        Hevi-Ari hallitsi mediaa miten tahtoi ja oli pari vuotta maan puhutuin julkkis. Nykyinen Ari taas jokaisessa harvassa haastattelussaan kaivaa kuoppaa uralleen ja työmahdollisuuksilleen. Pakkohan tässä on lopulta uskoa, että Ari ei halua olla julkisuudessa eikä halua esiintyä. Vaikka nyt julkisuuden voisi hoitaa omin ehdoin puhtaasti netissä ja julkisuuskuva olisi täysin itse määriteltävissä olemalla aktiivinen somessa.


      • mielikuvatjää
        musiikkieikiinnosta kirjoitti:

        Ei kukaan muista enää 10 vuoden jälkeen mitään negatiivista julkisuuskuvaa. Se mitä Arista muistetaan on se poikkeuksellisen hieno ääni ja kuinka loistava laulaja hän on. Ainoat metallinillittäjät on niitä harvoja ikuiseen puberteettiin jumiutuneita luusereita, jotka eivät ole itse saavuttaneet mitään elämässään ja ovat kateellisia lahjakkaalle ja upealle Koivuselle.

        Hevi-Ari hallitsi mediaa miten tahtoi ja oli pari vuotta maan puhutuin julkkis. Nykyinen Ari taas jokaisessa harvassa haastattelussaan kaivaa kuoppaa uralleen ja työmahdollisuuksilleen. Pakkohan tässä on lopulta uskoa, että Ari ei halua olla julkisuudessa eikä halua esiintyä. Vaikka nyt julkisuuden voisi hoitaa omin ehdoin puhtaasti netissä ja julkisuuskuva olisi täysin itse määriteltävissä olemalla aktiivinen somessa.

        Kyllä vain muistaa, itseasiassa monet muistavat Arista vain kielteisen mediakuvan. Vieläkin ja näkee ja kuulee tuoreita kommentteja joissa Arista sanotaan että sääli etä pojalla meni kusi päähän jne. Jos heiltä kysyy että miten niin, niin tarkempaa selitystä ei tule, porukat ei enää välttämättä muista mistä oli kyse mutta ovat varmoja että tyypissä oli jotain mätää. Vanhat mielikuvat jää jos ei tule uusia tilalle.


      • idols-ari
        mielikuvatjää kirjoitti:

        Kyllä vain muistaa, itseasiassa monet muistavat Arista vain kielteisen mediakuvan. Vieläkin ja näkee ja kuulee tuoreita kommentteja joissa Arista sanotaan että sääli etä pojalla meni kusi päähän jne. Jos heiltä kysyy että miten niin, niin tarkempaa selitystä ei tule, porukat ei enää välttämättä muista mistä oli kyse mutta ovat varmoja että tyypissä oli jotain mätää. Vanhat mielikuvat jää jos ei tule uusia tilalle.

        komppaan, moni ei tiedä mitä ari on nykyään ja miten hyvin hän laulaa.


    • Swerty0

      Arin alamäen suurin syy on se, että ei ole eväitä mihinkään. Ei ole koskaan ollutkaan. Noloa on että ei vaan itse sitä ymmärrä.

      • eivoittanutta

        Arilla on ääni ja tekniikka olla menestyneinen laulaja, joka on koskaan tullut suomesta ja Arin kaltaista helmeä ei löydy kautta historian, mutta tarvitsee vain oikeanlaista hyvää musiikkia soul soundilleen.


    • mestarinII

      Mikä estää ryhtymästä Ola Kakkoseksi?

    • suurivahinko

      Arilla on loistava uniikki ääni, on karismaa ja ulkonäköä(jos haluaa esiintyä edukseen, eikä pukeudu riepupetteriksi), mutta menestyksen halu ja kunnianhimo puuttuu täysin. On ilmeisesti kiinnostunut kaikesta muusta, paitsi laulamisesta.

    • pannahakarinen

      Mikä ihmeen negatiivinen julkisuus? Arista annettiin Idolssin aikoihin tv:ssä sellainen vaikutelma, että hän on kaikin puolin fiksu ja hyvä tyyppi ja itsensä baarimikon ja karaokeisännän hommilla elättävä nuorukainen, joka haaveilee saavansa leipänsä tekemällä musiikkia. Arista näytettiin esittelyvideo, missä hän itse kertoi tuosta haaveesta. Sitten kun Ari voitti Idolsssin, niin sai alkaa tienaamaan sitten sillä musiikilla. Kaikki haastattelut tv:ssä vain imartelivat Aria. Yhtään huonoa haastattelua ei ollut. No, joo, jossakin juorulehdissä ehkä hehkutettiin, että Ari on ollut tarkkiksella, mutta mitä sitten. Eipä tuossa nyt mitään pahaa ollut,päinvastoin. Se että Koivusen kerrottiin olleen tarkkiksella ennemminkin sai ajattelemaan asioista niin, että wautsi, tarkkiksellahan on hyviä tyyppejä! Eli uutinen vain mursi tarkkislaisiin kohdistuvia ennakkoluuloja, ei muuta! Ari Koivunen katosi roskalehtien lööpeistä lopulta aika nopeasti, ja ilmeisesti vain tarkoituksella. Eli Ari ei ollut eikä ole mikään tyrkky julkkis, joka väkisin tunkee lehtien palstoille, ja mainostaa siellä jokaikistä kissanristiäistään. Lisäksi hän ei ole antanut julkisuudessa tietoja yksityiselämästään, mikä on todella fiksu ja hyvä veto. Eli lopulta aika silkkihansikkain on mediassa Ari Koivusta kohdeltu. Ja siitä kunnia kuuluu ihan hänelle itsellensä, kun on älynnyt vetää rajan julkisuuden ja yksityiselämän välille. Ja mitä metalliyleisön hyväksyntään tulee, niin Arillahan oli ja on paljon faneja, jotka rakastavat häntä ja mitä metallipiirien hyväksyntään taas tulee, niin Arihan hyväksyttiin aikoinaan RJ kokoonpanoon rautaisten metallin ammattilaisten joukkoon, Amoralista puhumattakaan. Ja eiköhän tuo soololevyjen suuri myyntimääräkin jo itsessään kerro hyväksynnästä. Ja mitä Idols taustaan tulee, niin paremminhan Ari on työllistynyt, mitä moni muu Idols voittaja. Missä on muuten Hanna Pakarinen???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      20
      3764
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      24
      3139
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      2355
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2139
    5. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      19
      1976
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1632
    7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      41
      1611
    8. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      32
      1512
    9. Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta

      Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava
      Luterilaisuus
      502
      1463
    10. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1414
    Aihe