mun rakas koiraki joka on

Tiedätkö, että minäkin tunnen syyttävän sormen osoitettuna itseeni päin, mutta taistelen sitä vassaan tekemällä hyvää, ja syytökset häviävät tuuleen.

Minä en tiedä mitään muuta tietä pois tuosta alennuksen tilasta, kuin hyvät teot, ja usko Jumalaan. Sanokaa mitä sanotte, mutta niin se on.

old_profile_94276 kirjoitti:

Tiedätkö, että minäkin tunnen syyttävän sormen osoitettuna itseeni päin, mutta taistelen sitä vassaan tekemällä hyvää, ja syytökset häviävät tuuleen.

Minä en tiedä mitään muuta tietä pois tuosta alennuksen tilasta, kuin hyvät teot, ja usko Jumalaan. Sanokaa mitä sanotte, mutta niin se on.

Minä teen hyvää vain sen vuoksi että koska ymmärrän jo järjelläni, että itsekin tarvitsen välillä toisten apua (iäkkäänä sinkkunaisena, jolla ei ole elossa lähiomaisia). Tekisin varmaan niin vaikka en olisi edes uskossa. Hyvän tekemisestä tulee myös hyvä mieli.
Olen ollut joskus alamaissa ja jopa masentunut ja maallisten murheiden taakoittama - en puhettakaan, että olisin silloin jaksanut lähteä tekemään tekemällä hyvää.
Tulin juuri nytkin vapaaehtoistyöstä, jonka päämäärä on auttaa puutteessa olevia. Ihminen on luotu touhuamaan ja tekemään jotain vaikka se saattaa joskus väsyttää ja tökkiäkin.
Koen olevani pelastettu vain Jeesuksen lunastuksen kautta ja sillä ei ole tekemistä mitään sen kanssa teenkö hyvää, miten onnistunut kilvoittelussani. Se on armoa.
Ja miksi kantaa jatkuvaa syyllisyyttä, kun Kristus on välimiehemme Jumalan ja minun välillä. Syylisyys tulee jos teen erehdyn tietoisesti pahaa ja syntiä.
Uskon että kun rukoilen aamulla ja myös muulloinkin: Herra johdata ja vaikuta tänäänkin, että sinun suunnitelma ja tahto saisi toteutua osaltani niin kuin sinä haluat.
Kyllä joskus tulee mieleen, kun luen Mikko sinun kirjoituksia, että elätkö armon alla. Ei usko ole jatkuvaa syyllisyyttä ja suorittamista. Liippaa laen orjuudessa elämiseen.

palstaaseuraileva kirjoitti:

Minä teen hyvää vain sen vuoksi että koska ymmärrän jo järjelläni, että itsekin tarvitsen välillä toisten apua (iäkkäänä sinkkunaisena, jolla ei ole elossa lähiomaisia). Tekisin varmaan niin vaikka en olisi edes uskossa. Hyvän tekemisestä tulee myös hyvä mieli.
Olen ollut joskus alamaissa ja jopa masentunut ja maallisten murheiden taakoittama - en puhettakaan, että olisin silloin jaksanut lähteä tekemään tekemällä hyvää.
Tulin juuri nytkin vapaaehtoistyöstä, jonka päämäärä on auttaa puutteessa olevia. Ihminen on luotu touhuamaan ja tekemään jotain vaikka se saattaa joskus väsyttää ja tökkiäkin.
Koen olevani pelastettu vain Jeesuksen lunastuksen kautta ja sillä ei ole tekemistä mitään sen kanssa teenkö hyvää, miten onnistunut kilvoittelussani. Se on armoa.
Ja miksi kantaa jatkuvaa syyllisyyttä, kun Kristus on välimiehemme Jumalan ja minun välillä. Syylisyys tulee jos teen erehdyn tietoisesti pahaa ja syntiä.
Uskon että kun rukoilen aamulla ja myös muulloinkin: Herra johdata ja vaikuta tänäänkin, että sinun suunnitelma ja tahto saisi toteutua osaltani niin kuin sinä haluat.
Kyllä joskus tulee mieleen, kun luen Mikko sinun kirjoituksia, että elätkö armon alla. Ei usko ole jatkuvaa syyllisyyttä ja suorittamista. Liippaa laen orjuudessa elämiseen.

Hyvän tekemisestä tulee hyvä mieli, ja ne ovat tekoja Saatanaa vastaan.

Minä uskon, että jos lakkaisin tekemästä hyvää, niin kasvaisin erilleen Jumalasta, vai mitä itse ajattelet?

Jotakinhan me kaikki teemme, ja ellemme palvele Jumalaa teoillamme, niin me palvelemme jotakin muuta.

Usko ilman tekoja on kuollut usko.

old_profile_94276 kirjoitti:

Hyvän tekemisestä tulee hyvä mieli, ja ne ovat tekoja Saatanaa vastaan.

Minä uskon, että jos lakkaisin tekemästä hyvää, niin kasvaisin erilleen Jumalasta, vai mitä itse ajattelet?

Jotakinhan me kaikki teemme, ja ellemme palvele Jumalaa teoillamme, niin me palvelemme jotakin muuta.

Usko ilman tekoja on kuollut usko.

Tottakai uskovainen tekee Jumalan tahdon mukaista hyvää, sen saa aikaan sen uudestisyntynyt henki. Jos hyväntekeminen poikii syyllisyydestä, niin silloin se minun ymmärryksen mukaan on lain vaatimus ja jopa sielun, siis minän aikaansaamaa.
Se on jo Jumalan teko että uskomme että Jeesus Kristus on Jumalan Poika, Messias.
Ymmärrän uskonelämän näin ja vertauksena on hengitys. Sissään hengitys on usko ja uloshengitys on uskon hedelmä ovat uskonteot.

Jos pihassa on omenapuu ja hedelmät ovat omenia. Jeesuksen oma tekee Jumalan tahdonmukaisia tekoja.
En ainakaan itse ajattele näin: olen uskovainen, minun täytyy laulaa kuorossa, tukea lähetystyötä, pukeutua tietyllä tavalla, että olisin oikea uskovainen. Kun olen uskossa, niin minä toimin vain niin koska en voi olla toimimatta toisin. Usein huomaan että eteen tulee tilanteita, joita en ole suunnitellut, tapaan henkilöitä yllättäen, joissa on Jumalan mahdollisuus.
Ehkä olen sen verran yksinkertainen etten osaa selittää asiaa sinulle ymmärrettävästi.