Näin sitä fundispiireissä perustellaan ja estetään samalla sukupuolisen suuntautumisensa kanssa painivia hyväksymästä itseään Luojan luomina persoonallisina yksilöinä.
Vaikka oikeasti valtakulttuurin vihamielinen ja torjuva asenne homoihin on perua natseilta, joten tosiasiassa tämän hetkinen kehitys on vain paluuta ns. normaalitilaan, jossa homoutta ei nähdä enää yhteiskunnallisena tai nationalistista kansalliskiihkoa uhkaavana tekijänä vaan yhtenä mausteena muiden mausteiden seassa.
"Homous on ohimenevä muoti-ilmiö"
10
94
Vastaukset 10
Uskonnollisuuteen verhottu viha ja vallankäyttö on ihmiskunnan historiassa osoittautunut pahimmaksi kärsimystä aiheuttaneeksi syyksi. Oli kyse kristityistä, muslimeista tai juutalaista, hinduja ja muita unohtamatta. Ristiriitaista on kuitenkin, miten kaikki uskonnot opeissaan kehottavat rakastamaan - ei vihaamaan.
- EtsiTotuutta
Siitähän täällä kirjoitellaan, uskonnollisuus on pahasta! Siis saatanasta! Ei jokainen kristitty ole kristitty.
Syntiä on monenlaista. Esim. avioliiton ulkopuolinen seksi, porno, itsetyydytys jne, joita maailmalla tekee aikamoni ihminen, joista pitää tehdä parannus, samoin kuin homoseksuaalisten suhteiden harjoittamisesta yms.
Tiedoksi että taivaassa ei mennä naimisiin vaan siellä ollaan kuin enkelit.
Jumalan antama rakkaus on parempaa kuin ihmisen antama "rakkaus". Jotta pääsee kokemaan sitä tulee ensin ottaa Jeesus vastaan koska syntimme erottavat Jumalasta ja seurata Jeesusta ja totella Häntä. Ottaa Jeesus elämän Herraksi.
Et ikinä kadu Jeesuksen tietä. Iankaikkista helvettiä katuu aina ja ikuisesti! Rakasta totuutta sielusi pelastumiseksi. EtsiTotuutta kirjoitti:
Siitähän täällä kirjoitellaan, uskonnollisuus on pahasta! Siis saatanasta! Ei jokainen kristitty ole kristitty.
Syntiä on monenlaista. Esim. avioliiton ulkopuolinen seksi, porno, itsetyydytys jne, joita maailmalla tekee aikamoni ihminen, joista pitää tehdä parannus, samoin kuin homoseksuaalisten suhteiden harjoittamisesta yms.
Tiedoksi että taivaassa ei mennä naimisiin vaan siellä ollaan kuin enkelit.
Jumalan antama rakkaus on parempaa kuin ihmisen antama "rakkaus". Jotta pääsee kokemaan sitä tulee ensin ottaa Jeesus vastaan koska syntimme erottavat Jumalasta ja seurata Jeesusta ja totella Häntä. Ottaa Jeesus elämän Herraksi.
Et ikinä kadu Jeesuksen tietä. Iankaikkista helvettiä katuu aina ja ikuisesti! Rakasta totuutta sielusi pelastumiseksi.Luettelit kolme syntiä , joista kaksi on muuta kuin mitä Raamatussa on. Oletko kristitty?
Itse en koskaan ole tuntenut Jumalan rakkautta (0), mutta ihmisten rakkaus on jokapäiväistä. Se on "totuutta". Jumala on heikoilla.
Ja homoutta on ollut kai aina. Valokuvauksen alussa joskus 1800- luvun loppupuolella otettiin jo heti kuvia kahden miehen välisestä seksistä.
Ja tosiaan Hitlerillä oli suuri vaikutus homouden asemaan; homoista tuli yllättäen kuin juutalaiset; halveksittavia. Suomikin antoi juutalaisia natseille ja pani homot rangaistaviksi. Nykyään on pikku-hitlereitä.- Bsygologian.Tohtori
Suosittelen sydämellisesti sodomiittiseksuaaleille sähköä suoraan saastaiseen siittimeen.
- EnViitsis
Räyhis luulee voivansa räyhätä mielin määrin kun hänelle on niin jonkun olemattoman auktoriteetin taholta uskoteltu. ;) Tuleeko nyt hyvä ja etuoikeutettu olo? Vähän liikaa olet siitä fiiliksestä tosin joutunut maksamaan.
- olisko.näin
No toi on varmaan yhtä ohimenevää kuin fundamenttalistinen uskovaisuus
- junhybtvtrvr
Onko se ammattitauti???
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ainakin-30-tyttoa-raiskannut-hiv-pappi-selviaa-ilman-rangaistusta-meksikossa/6077338 - puurotjavellit
Luterilaisuus ei ole sama kuin katolilaisuus. Luterilainen kirkko syntyi silloin kun se erosi katolisesta kirkosta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471502Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.64931Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30667- 87647
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14605- 46598
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56574- 7562
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu24551- 44531
- 61525
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 37506
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14501Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132469- 45454
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45419Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26409