Jumalan mies

Oli kyllä Veikko Hursti hyvä jätkä. Todella pyhä Jumalan mies. Luin tuossa hänen kirjaansa. Kun Veikko tuli uskoon, meni pyytämään anteeksi ihmisiltä, joita vastaan oli rikkonut. Ja kertoi, kuka(Jeesus Kristus) hänet oli pelastanut ja mistä(kadotuksesta). Monet aineettomat ja rahalliset velkojat sitten uskoivatkin ja antoivat anteeksi velkaa.

Sitten Veikko näki näyn Korkeimmalta, että hänen pitää heti mennä Lauttasaareen hakemaan iso joukko alkoholisteja pakulla siltojen alta pakkasesta kotiinsa joulun viettoon. Ja ottaa mukaan kaikki ruuat jääkaapistaan, vaatteet vaatekomerostaan, tarvittaessa hänen piti kerjätä miehille ruokaa, viedä heidät pesulle kylpyammeeseensa. Ja ennen kaikkea lukea heille Herran Sanaa ja kertoa heille, että Jeesus Kristus on tänä päivänä pelastanut heidät. Moni heistä uskoikin ja tekivät rauhan ihmisten kanssa, vapautuivat kahleistaan ottaen vastaan sen rauhanliiton ihmisten välille, jonka Jeesus on valmistanut veressään kuolemalla täysin viattomana uhrina ihmisten syntien anteeksi antamiseksi.

Veikko itse ansiottomana palvelijana teki siis vain sen, minkä oli velvollinen tekemään. Ei yhtään enempää. Ei ihmisten pitäisi ikinä ylpeillä itsestään. Raamatun mukaan kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan vain maan tomua ja tuhkaa. Ihmisissä ei ITSESSÄÄN ole mitään hyvää. Kaikki hyvä tulee Jumalalta ja ihmiset vain kantavat hyvyyttä rakastaen silloin lähimmäisiä yhtä paljon kuin itseään.

Kellään ihmisellä ei varmasti olisi ollut rohkeutta kohdata näitä syrjäytyneitä ja tehdä näin hyvää tekoa, ellei hän olisi saanut Herran Henkeä. Kuinka valtavan ilon, riemun ja tosi elämän jo maan päällä hänen onkaan täytynyt kokea hakiessaan nämä alkoholistit sillan alta. Pahaa kyllä on helppo tehdä kenen tahansa. Mutta rakkaus on suurin ja tukahduttaa lopulta kaiken vihan. Jeesushan(ja meidänkin siis pitää)rakasti vihamiehiäänkin ajatuksissa, sanoissa ja teoissa.

Raamatun vertaus epärehellisestä taloudenhoitajasta kehottaa tekemään ystäviä, jotka ottavat sinut paratiisissa iäisiin asuntoihinsa asumaan sen jälkeen kun kuolet ja tämän maailman (vääristynyttä) rikkautta ei enää ole. Toivottavasti Veikko ja nämä kaverit nyt sitten herätetään kuolleista, kun Jeesus tulee takaisin maan päälle oikeudenmukaisesti tuomitsemaan tämän maailman ja saavat iloita ikuisesti uuden Jerusalemin rauhassa, jossa ei ole enää yötä, pimeyttä, sairautta, vääryyttä ja jossa lampaat syövät sovussa samalla laitumella petoeläinten kanssa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Raamattumies kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu