Voi kuinka rehellisiä ovatkaan nuo somalipoliitikot. Ei voi kuin ihailla heitä. He hakeutuvat vihervasemmistoon, demareihin ja keskustaan, eli kaikista rehellisimpiin puolueisiin, jotka ovat aidosti suomalaisen asialla. Ehdotankin, että jatkossa kaikki kyseisten puolueiden ehdokkaat ovat somaleita, Afrikan rehellisimpiä ja ahkerimpia asukkaita. Tällä tavoin saadaan kyseisiin puolueisiin riittävästi positiivista värinää, ja esimerkiksi sisäsiittoisen keskustan tapauksessa lestadiolaissuvut keskittymään muohin tehtäviin.
Somalipoliitikot
Sosiaalidemokraatti
1<50
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Somalit ovat Afrikan mantereen älykkäintä väkeä, ilmankos he ovatkin Suomen parhaita poliitikkoja. Poliitikon uran lisäksi somaleja tavataan usein huippuammateissa ja -viroissa. Ei ole mitenkään epätavallista törmätä somalitaustaiseen huippukirurgiin, toimitusjohtajaan tai kaupunginjohtajaan, huippu-urheilijoista puhumattakaan. On silkkaa mahtavuutta, että olemme saaneet näitä huipputaitavia ammattilaisia tänne Suomeen.