Kaupunginhallitus on esittänyt hulevesimaksun käyttöönottoa jo vuoden 2017 budjettiin, Sen oikeudenmukaisuudesta, kenen sitä pitäisi maksaa voidaan olla montaa mieltä.
Hulevesien hoitaminen on katujen ja kiinteistöjen kuivana pitämistä. Se on verrattavissa auraamiseen, hiekottamiseen ja katujen puhdistaamiseen lakaisukoneella. Nämä kulut otetaan verokertymästä, ei erillisillä kadunhoitomaksuilla.
Jos yhteisvastuullinen hulevesimaksu tulee, niin se on korvamerkittävä ja kohdistettava täysimääräisesti hulevesistä johtuvien haittojen korvaamiseen ja ennaltaehkäisyyn.
Kaupungin likaviemärit johtavat toistuvasti hulevesiä ja siihen sekoittunutta viemärivettä kiinteistöjen kellareihin ja mereen. Nämä vahingot on korvattava ja viemäriverkostoa on korjattava siten, että tulvat loppuvat. Kun tulvat on saatu loppumaan, niin hulevesimaksukin pitää poistaa. Asia kunnossa.
Tulvia tapahtuu myös alueilla, joissa on jo hulevesiverkosto tai sen rakentaminen ei ole tarpeen. Hulevesiverkoston rakentaminen ei ole tarpeen, jos hulevedet on imeytetty kiinteistöiltä maahan. Tulvien syntyminen alueilla, joissa hulevedet on hoidossa tavalla tai toisella osoittaa, että likaviemärijärjestelmässä on vikaa. Sitäkin pitää korjata hulevesirahoilla toistuvien tulvien ehkäisemiseksi.

Vastaukset 14
Vanhimmat
AAMEN
10 milliä koverhaariin, ei olla köyhiä eikä kipeitä. Hulevesi tosin vähän vaivaa
Onko Koverhar se paikka johon ei saanut rakentaa satamaa elyn mukaan?
Ei sitten riitä,että maksetaan käyttämästämme vedestä ja sen "palautuksesta".että vielä vesisateistakin pitäis maksaa....
Tarvitaanhan sitä tietysti rahaa,että voidaan värkkäillä kunnallistekniikkaa,sun muuta hesalaisten Huvikumpuihin,joihin annetaan paras osa Hankoa.
Ja pysyköötkin hankolaiset veronmaksajat kaljatuoppeineen pois alueelta maisemaa pilaamasta!
Tiesittekö että Hanko pohjoisessa sataa harvemmin kuin radan eteläpuolella. Mielestäni nuo talot roxxin lähellä saavat 40 euroa ja pohjoinen 20 euroa per kk
Kukaan ei ole tilannut paskaa toimettavaksi kellariin. Viemäri vie.
Sadevesimaksun periminen on huono ajatus ja huonoa etiikkaa, Kohta tulee lumisademaksu, raekuuromaksu, räntäsademaksu ja ukkoskuuromaksu, Kun sateeseen liittyvät termit loppuvat, niin voidaan siirtyä tuuleen. Myrskytuuli tuo niin paljon oksia kaduille, että pitää veloittaa myrskytuulimaksu. Sitten on nämät regattajuhlijat, niiden jälkien siivoamismaksu. En kannata lisämaksuja ja näin monimutkaisuutta verotukseen.
Toinen huono ajatus on olla korvaamatta asukkaille aiheutuneita vahinkoja, jotka ovat aiheutuneet huonokuntoisesta viemäriverkostosta. Paskavesi on tullut viemäreistä takaisin kiinteistöihin ja siitä on aiheutunut vahinkoa. Vedotaan "patokorkeuteen", joka on 150 mm kadunpinnan tason yläpuolella.
Patokorkeus on eri asia. Kiinteistöt ovat varautuneet tähän kadulla tulvivaan veteen sokkeleilla ja vesirännien syöksysuppilot ovat sen verran korkealla maasta. Onko totta, että kaupungin mielestä olisi ok, että kaduilla virtaisi paskavettä kikkareineen ja kokkareineen 15 cm? Jos sitä olisi 2ylu tuon 15 cm, niin sitten mentiin jo patokorkeuden yli ja se on huono asia.
Mielestäni hulevesimaksu Lappohjassa on väärin. Kyllä siellä sadevesi imeytyy hiekkaan. Kiinteistövero oli noussut ja nyt hulevesimaksu päälle.
Kiinteistövero on noussut kaikilla alueilla, hulevesimaksu koskee myös kaikkia.
Missä lienee valtuuston selkäranka, maksuja soudetaan ja huopataan, eikä millään mitään väliä?
Ymmärtääkö valtuutetut itsekään millaista sotkua ja rahanmenoa aikaan saavat tällä?
Sopisiko niin, että valtuusto päättää yhdellä uskottavalla kertaa mitä maksuja otetaan käyttöön ja sitten ne pidetään voimassa.
Venemaksu, hulevesimaksu, puunkaatomaksu - kaikki tyyni pois, pois. Turhaa byrokratiaa ja kiemuroita, jotka epäoikeudenmukaisia ja ärsyttäviä.
Saisko pois myös kunnallisveron, sairaalamaksut, lastenhoitopaikkamaksut, hammaslääkärimaksut, sähkölaskut, puhelinlaskun, kiinteistöverot ja vesimaksun!
Sinulta meni asiallinen keskutelu överiksi. Demaripoliitikot ottavat nokkiinsa, jos vähänkin neuvotaan, koulujakäymättömiä kun ovat.
Ja mistä sitten kinastellaan ?????