Kreationistit ja "evoluutioateistit" ajattelevat ihan täysin eri tavalla eikä kumpikaan puoli ole valmis luopumaan omasta kannastaan. Tämän näkee myös väittelyistä näiden edustajien välillä joita on youtubessa. Asioiden välillä on muuri jota ei ikinä päästä hajottamaan ja näkemään asioita samalla tavalla.
Loputon keskustelu tappelu
7
89
Vastaukset
- Evotontyhmii
Olen täysin samaa mieltä sillä julkievolutionisteiksi päätyvät ne koulun tyhmänlännät jotka haluavat näyttää fiksummilta kuin ovat, vaikka kyllähän noiden epätieteellinen hölmöys pistää silmään viimeistään siinä että täysin vastoin tieteellistä tutkimusta nuo pitävät anusta sukupuolielimenä ja luonnollisena sitä miehet pökkivät sinne toisiaan.
- Ällöttäätollanen
Niinpä, miksi edes yrittää puhua tieteestä tyyppien kanssa jotka aivopierevät anuksen sukupuolielimeksi oman homoutensa vuoksi piittaamatta tieteestä vähääkään.
Miten tuollaiset muka pystyisivät muualla asialliseen keskusteluun? Eihän noiden sanomisiin voi lainkaan luottaa.
DrHousekin on ihan hölmö kun ei juuri muusta puhukaan kuin persreiästä. Kiitos aloittaja.
TÄRKEÄÄ YMMÄRTÄÄ
Maailmaa ei voi ymmärtää, ellei noteeraa henkimaailmaa. Tärkeintä täällä ajassa on antaa sovittaa itsensä Luojansa kanssa.
2Kor. 5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.- magyar1000
höps
- Taikauskonnoton
"Kreationistit ja "evoluutioateistit" ajattelevat ihan täysin eri tavalla eikä kumpikaan puoli ole valmis luopumaan omasta kannastaan."
Miksi oletat, että evoluutioon uskovat ovat aina ateisteja? Tiedän monia evoluutioon uskovia uskovaisia, Suomessa suurin osa Jumalaan uskovista taitaa olla sellaisia.
Mutta totta on, että kreationistit ajattelevat täysin eri tavalla kuin reaalimaan ja todistettavuuteen (tai edes mahdollisuuksien rajoissa olevaan) luottavat.
Ja ellei henkilö pysty erottamaan vertauskuvallista tarinaa todistetusta historiasta, niin ymmärtääkö hän mitään muutakaan?
Miksi meidän pitäisi uskoa ihmeisiin ja taikoihin, kun kaikki voi toimia ihan fysiikan lakien mukaankin?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971625- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201041- 166962
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 81689
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661