Terroristit on luovutettava maihin jossa rikokset

NatonKannatttaja

3

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • okkigaam

      kauhistuttavaa katsoa kuinka kansan sisältä päin päättäjät levittävät myrkyllistä solukkoaan, jonka lonkerot kasvaa pelottavaa vauhtia. Kirkko, eduskunta, pikkupomot, kunnalliset tahot. Kaikista kauhistuttavinta on kirkon toiminta, unohtaen miksi heidät on palkattu. Ei ole mitään järkeä elättää terroristi soluja joiden todellinen tarkoitus on tuhota maailma muuttaen se sairaan lahkon palvelijaksi. Olen alkanut epäilemään että Irjalla ja sillä papilla / piispalla on syvempää tietoa kirkkojen valtaus salaliitosta. Tuollaiset jotka tekevät laittomuuksia uskonnon nimissä on vain yksi suunta. Kohti sitä kadotusta jonka ovat itselleen valmistaneet. Meidän täytyy päästä kaikenlaisista syöpäläisistä eroon. Kirkko on menettänyt luottamuksensa jo silloin kun majoitti Porvooseen sen joukkomurhaajan. Sairaat!!! Kun Kaikki ne joiden järjen vähän on valta, raha, seksi, omanedun tavoittelu sumentanut. Ovat kun maailmanlopun lahko, tuhoten kaiken ympäriltään, keräten mammonan itselleen. Tuhoten sielunsa pahuuden alttarille. Valoa pitäisi jakaa oikeudenmukaisesti, me joiden tiedossa on tuho, olemme silmät auki tuntinen kuinka jokaisena hetkenä voisi tulla muutos joka pysäyttää. Ennen kuin telluksemme on toinen asteroidi vyöhyke

    • cardios

      Samaa mieltä,karkotus pikavauhdilla.

      • omaankaulaannaru

        Ei karkotusta koska koraani on rauhansanoma,muslimimaat rauhan tyyssija,arabit tunnettuja rehellisyydestään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe