Se että NATO-asiassa jahkailtiin kenties kohtalokkaalla tavalla? Viimeistään siinä vaiheessa kun Trump valittiin presidenttiehdokkaaksi olisi pitänyt alkaa toimimaan. Historia tuomitkoon.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitään kohtalokasta ei satu, kunhan käyttäydytään kuten itseamme kauppaamme, sivistyneesti !
Valitettavasti se ei meitä auta jos Trump jakaa Putinin kanssa maailman etupiireihin kylmän sodan malliin.
Kunhan käyttäydymme sivistyneesti, me jatkamme eloamme aivan kuten ennenkin.
Niinistö lässytti ennen USA:n vaaleja maanpuolustuskurrssin avajaisissa pelaten Naton kannattajia putinin trolleja vastaan - sanomatta oikeastaan yhtään mitään. Niinistölle kävi kylmät kun nuora katkesi tanssijan alta USA:n vaalituloksen myötä.
Niinistö pääsi presidentiksi, koska kansalaiset luottivat hänen myönteisiin Nato-lausuntoihinsa. Lopulta näyttää tämäkin hemmo pettävän äänestäjät persujen tapaan.
Silloin kun natoon meno olisi ollut läpihuuto juttu, ei silloinen Presidentti Ahtisaari, eikä silloinen Lipposen hallitus tehnyt elettäkään Naton suuntaan. Koko 90 luku olisi ollut otollista aikaa käydä liittymisneuvottelut, eikä Venäjä olisi puuttunut mitenkään asiaan.
Valitettavasti hyveenämme pidetyn harkitsevaisuuden kääntöpuoli on päättämätön jahkailu.