2% Vaatimus tarkoitta puolustus menot kokonaisudessa, oman armeijan mukaan lukien. Siis vaaditaan esimerkiksi suomen armeijan käytöön noin 2%.
Nato ei aseta puolustusmenoja koskevia vaatimuksia tai ehtoja nykyisille eikä tuleville jäsenilleen. Puolustusmenojen tason määrittäminen on aina kansallinen päätös. Kahden prosentin BKT-osuutta pidetään viitteellisenä tavoitetasona, johon Nato toivoisi jäsenmaidensa mahdollisuuksien mukaan pyrkivän. 2000-luvulla neljästä seitsemään Nato-maata ylsi puolustusmenoissaan tähän tavoitteeseen. Vuonna 2012 neljä jäsenmaata (Iso-Britannia, Kreikka, Viro ja Yhdysvallat) täytti tavoitteen, kun enemmistö jäsenmaista käytti puolustukseen alle 1,5 % BKT:sta. Vuonna 2008 alkaneen maailmanlaajuisen talouskriisin seurauksena lähes kaikki Nato-maat ovat leikanneet puolustusmenojaan ja useille Nato-maille kahden prosentin BKT-osuuden tavoitteleminen olisi täysin epärealistista. Ukrainan kriisin myötä ns. 2%:n tavoitteen merkitystä korostetaan Natossa ja yhä useammat maat ovat ilmoittaneet sitoumuksestaan täyttää se asteittain.
Naton asettama viitteellinen tavoitetaso puolustusmateriaalihankinnoissa on 20 % puolustusmenoista. Näiden niin sanottujen ”input”-tavoitteiden lisäksi Natossa on otettu käyttöön myös ns. ”output”-mittareita. Niissä huomiota kiinnitetään puolustukseen käytetyn panoksen sijasta tuotoksiin (esimerkiksi joukkojen käytettävyys ja liikuteltavuus).
Nato-jäsenyyden pakollisten kustannusten voidaan katsoa muodostuvan kahdesta elementistä: (1) maksuosuudesta Naton yhteisiin budjetteihin ja (2) henkilöstömenoista. Naton yhteisiin budjetteihin sisältyy siviili- ja sotilasbudjettien lisäksi erillinen investointiohjelma, jolla rahoitetaan liittokunnan puolustukseen liittyviä infrastruktuurihankkeita. Siviilibudjetista katetaan kansainvälisen sihteeristön ja päämajan toimintamenot. Sotilasbudjetin varoja käytetään lähinnä kattamaan Naton sotilaskomitean, Nato-esikuntien sekä niitä tukevien yhteisten johtamis- ja viestijärjestelmien kustannuksia.
Maakohtaiset maksuosuudet Naton yhteisiin budjetteihin määräytyvät Maailmanpankin tilastoista otettujen kansantalouden suorituskykyä koskevien lukujen perusteella. Tämän käytännön mukaan laskettu Suomen maksuosuus Naton yhteisistä budjeteista olisi alle 1 % (0,935 %) eli noin 22,4 miljoonaa euroa vuodessa (vuoden 2012 luvut).
Nato-maat lähettävät henkilöstöä Nato-esikuntiin, virastorakenteeseen, Naton päämajan kansainväliseen sihteeristöön ja kansainväliseen sotilassihteeristöön. Suomen kokoiset jäsenmaat ovat osoittaneet Naton sotilaalliseen komentorakenteeseen hyvin erisuuruisia henkilömääriä. Voidaan suuntaa-antavasti arvioida, että Suomi lähettäisi Naton sotilaalliseen komentorakenteeseen noin 75-100 upseeria. Henkilöstön lähettämisestä koostuva lisäkustannus Suomelle olisi arviolta 15–20 miljoonaa euroa vuodessa.
Yhteen laskettuna Nato-jäsenyyden vuotuiset kustannukset olisivat siis noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Edellä mainittujen kustannuserien lisäksi Nato-jäsenyydestä koituisi kustannuksia, jotka riippuisivat siitä, mihin ohjelmiin ja yhteistyömuotoihin osallistuminen arvioitaisiin kansallisesta näkökulmasta tarkoituksenmukaiseksi. Osallistumista harkittaisiin Naton monikansallisiin hankkeisiin, joiden kustannukset katetaan osallistujien yhteisin rahoitusjärjestelyin. Operaatioihin osallistumisesta päätettäisiin Naton jäsenenäkin tapauskohtaisesti. Suomi on jo kumppanimaana osallistunut merkittävällä panoksella Nato-johtoiseen kriisinhallintaan.
Nato ei aseta puolustusmenoja koskevia vaatimuksia tai ehtoja nykyisille eikä tuleville jäsenilleen. Puolustusmenojen tason määrittäminen on aina kansallinen päätös. Kahden prosentin BKT-osuutta pidetään viitteellisenä tavoitetasona, johon Nato toivoisi jäsenmaidensa mahdollisuuksien mukaan pyrkivän. 2000-luvulla neljästä seitsemään Nato-maata ylsi puolustusmenoissaan tähän tavoitteeseen. Vuonna 2012 neljä jäsenmaata (Iso-Britannia, Kreikka, Viro ja Yhdysvallat) täytti tavoitteen, kun enemmistö jäsenmaista käytti puolustukseen alle 1,5 % BKT:sta. Vuonna 2008 alkaneen maailmanlaajuisen talouskriisin seurauksena lähes kaikki Nato-maat ovat leikanneet puolustusmenojaan ja useille Nato-maille kahden prosentin BKT-osuuden tavoitteleminen olisi täysin epärealistista. Ukrainan kriisin myötä ns. 2%:n tavoitteen merkitystä korostetaan Natossa ja yhä useammat maat ovat ilmoittaneet sitoumuksestaan täyttää se asteittain.
Naton asettama viitteellinen tavoitetaso puolustusmateriaalihankinnoissa on 20 % puolustusmenoista. Näiden niin sanottujen ”input”-tavoitteiden lisäksi Natossa on otettu käyttöön myös ns. ”output”-mittareita. Niissä huomiota kiinnitetään puolustukseen käytetyn panoksen sijasta tuotoksiin (esimerkiksi joukkojen käytettävyys ja liikuteltavuus).
Nato-jäsenyyden pakollisten kustannusten voidaan katsoa muodostuvan kahdesta elementistä: (1) maksuosuudesta Naton yhteisiin budjetteihin ja (2) henkilöstömenoista. Naton yhteisiin budjetteihin sisältyy siviili- ja sotilasbudjettien lisäksi erillinen investointiohjelma, jolla rahoitetaan liittokunnan puolustukseen liittyviä infrastruktuurihankkeita. Siviilibudjetista katetaan kansainvälisen sihteeristön ja päämajan toimintamenot. Sotilasbudjetin varoja käytetään lähinnä kattamaan Naton sotilaskomitean, Nato-esikuntien sekä niitä tukevien yhteisten johtamis- ja viestijärjestelmien kustannuksia.
Maakohtaiset maksuosuudet Naton yhteisiin budjetteihin määräytyvät Maailmanpankin tilastoista otettujen kansantalouden suorituskykyä koskevien lukujen perusteella. Tämän käytännön mukaan laskettu Suomen maksuosuus Naton yhteisistä budjeteista olisi alle 1 % (0,935 %) eli noin 22,4 miljoonaa euroa vuodessa (vuoden 2012 luvut).
Nato-maat lähettävät henkilöstöä Nato-esikuntiin, virastorakenteeseen, Naton päämajan kansainväliseen sihteeristöön ja kansainväliseen sotilassihteeristöön. Suomen kokoiset jäsenmaat ovat osoittaneet Naton sotilaalliseen komentorakenteeseen hyvin erisuuruisia henkilömääriä. Voidaan suuntaa-antavasti arvioida, että Suomi lähettäisi Naton sotilaalliseen komentorakenteeseen noin 75-100 upseeria. Henkilöstön lähettämisestä koostuva lisäkustannus Suomelle olisi arviolta 15–20 miljoonaa euroa vuodessa.
Yhteen laskettuna Nato-jäsenyyden vuotuiset kustannukset olisivat siis noin 40 miljoonaa euroa vuodessa. Edellä mainittujen kustannuserien lisäksi Nato-jäsenyydestä koituisi kustannuksia, jotka riippuisivat siitä, mihin ohjelmiin ja yhteistyömuotoihin osallistuminen arvioitaisiin kansallisesta näkökulmasta tarkoituksenmukaiseksi. Osallistumista harkittaisiin Naton monikansallisiin hankkeisiin, joiden kustannukset katetaan osallistujien yhteisin rahoitusjärjestelyin. Operaatioihin osallistumisesta päätettäisiin Naton jäsenenäkin tapauskohtaisesti. Suomi on jo kumppanimaana osallistunut merkittävällä panoksella Nato-johtoiseen kriisinhallintaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jäsenyyskustannusten vastapainoksi olisi hyödyllistä saada lisätietoa siitä, voisimmeko Naton jäsenenä saada ”liittolaisalennusta” puolustusmateriaalihankinnoista tai miten jäsenyys vaikuttaisi Suomen kiinnostavuuteen kansainvälisten sijoittajien silmissä. Yleensä sijoittajat katsovat investointiensa olevan paremmassa turvassa Nato-maassa kuin Naton ulkopuolisessa maassa