Lähi-Idästä ja Afrikasta tulevat ammattitaidottomat, lukutaidottomat ja kielitaidottomat eivät elinikänään tule Suomessa hankkimaan mitään muuta toimeentuloa kuin tuilla loisimisen.
Saatanan loiselukat
PummitHirteen
8<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minkä hilskatin takia meidän pitää näitä elättää, vaikka seurauksena on ollut vain haittoja? Ja ylipäätään, Suomi on suomalaisia eikä keitään muita varten! Haluaa kansamme tänne hihhuliarabeja, -negureita ja -muslimeita? EI HILSKATISSA HALUA!! Miksi sitten niitä kuitenkin otetaan, vaikka kaikki syyt puhuvat sitä vastaan - mukaanlukien se kuinka monia voimme auttaa Suomessa verrattuna esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan?
SYY: Merkelin mielistely, josta suurimman vastuun kantaa Sipilä. SEN ON LOPUTTAVA JA SUOMI PALAUTETTAVA TAKAISIN ITSENÄISEKSI, SUOMALAISTEN KOTIMAAKSI, JONNE RIKOLLISILLA JA VALEHTELIJOILLA EI OLE ASIAA. PAKOLAISILLE PITÄÄ JO ANTAA OIKEA SIGNAALI, ETTÄ SUOMI EI VOI HEITÄ TÄÄLLÄ AUTTAA, VAAN LEIREILLÄ JNE.!!
Suomi on tarkoitettu vain suomalaisille. Ammattirikolliset eli pakolaisia leikkivä paskasakki kuuluu käännyttää rajalla.
Turhaa kitinää.
Leikatkaa tukkanne ja menkää töihin.
Leikkaa vain itse nenäkarvasi ja ala käyttää päätäsi ajatteluun.
Töitä tässä on tehty yli 40 vuotta.Olisi kyllä ihan kiva jos saisi eläkkeellä edes saman summan käteen mitä nämä maahantulijat saavat kaikkine avustuksineen.Ja kun joutuu vielä kodissaan sopeutumaan jatkuvasti heidän mukanaan tuomiin uusiin tapoihin elää.Jos valitat olet armotta rasisti.Mutta nämä kunniakansalaiset saavat tietysti käyttäytyä,sanoa ja tehdä mitä tahansa.Kaikki heiltä tuleva on vain kulttuurin rikastumista.Ehkä se kulttuuri tuli niin rikkaaksi heidän kotimaassaan,että piti lähteä pois.
Eurooppa tarttee Eugen Schumanneja!
Hyvinvointivaltio kuuluu vain suomalaisille.
Kaikki ne pois täältä ja heti!!! Tämä kurapaskatouhu ei sovi normaalisuomalaisen oikeustajuun!!!Ei suomalaisiakaan mikään maa loisimalla elätä!!!!!!!