Näin DNA palkitsi 20 vuoden asiakkuuden

Kuukausi sitten oli päivän ajan rästissä kaksi laskua, yhteisarvoltaan muutamia kymmeniä euroja.
Niinpä DNA päätti katkaista kuukautta myöhemmin nettiyhteydet ja laittoi uudelleen avaamisesta 30 euron laskun.

Enpä jaksa laskea montako kertaa DNA:n nettiyhteys on ollut poikki ilman, että sitä olisi minulle mitenkään hyvitetty.

Lähiaikoina menee nettiliittymä vaihtoon.
1076
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Valitse Saunalahti, niin saat yhteyden (lankaliittymä) joka ei toimi mutta sen sijaan kuulet että sinun talossasi on huonot ja vanhat kaapelit ja yhteyden toimimattomuus johtuu niistä. Vaihdoin Soneraan ja sen jälkeen yhteys toimi kuten tyhjää vaan,Soneran bittejä kaapelit johtivat ihan vaivatta. Kunnes sekin liittymä lakkasi yht'äkkiä toimimasta, syytettiin että laitteeni ovat epäkuntoiset. Ne kyllä testattiin kaikki ja toimiviksi todettiin, mutta siitä Sonera vähät piittasi. Vaihtui sitten sekin operaattori.
DNA on nyt toiminut monta vuotta, yksi katkos on ollut, kesti 42 tuntia.

Äänestä
  • kun hyrrilta ostaa palvelua. Laskun vaihto e-laskuksi bungas 8 ekee.

    Äänestä

DNA on minullakin ollut jo noin 10 vuotta, muutaman minuutin katkoksia on ollut mutta harvoin, tyytyväinen olen DNA,n nettikeppi liittymään !


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä

"Kuukausi sitten oli päivän ajan rästissä kaksi laskua"

Mitä tarkoittaa päivän ajan rästissä? DNA:lla saa olla lasku myöhässä 14vrk. jonka jälkeen tulee vasta huomautuslasku? Onko siis huomautuslaskutkin olleet rästissä? Jos näin, niin olet varmaan tosi haluttu asiakas operaattoreiden näkökulmasta.

1Äänestä
  • Enpä jaksa laskea montako kertaa DNA:n nettiyhteys on ollut poikki ilman, että sitä olisi minulle mitenkään hyvitetty.

    Minun pitäisi olla täydellinen - DNA:n ei.

    Äänestä

Sateliitti internet vois olla hyvä,hyvällä antennilla pitäisi toimia kaikkialla kuuluvuus alueella,nykyisin on jo niissäkin hinnat tulleet alaspäin aika paljon.Oon harkinnut vaihtoa.
Onko kellään kokemuksia,hintoja ?

Äänestä

dna haluaa asiakkaistaan eroon!

Äänestä

DNA ei halua palvella asiakkaitaan suoramaksulla. En tiennyt tätä, kun tein sopimuksen. Vaihdan varmasti operaattoria, kun olen kärsinyt sopimusajan.

Äänestä

päätimme työporukan kanssa joukkoirtisanoa itsemme dna-asiakkuudesta

Äänestä

Elisa se kusettaa asiakkaitaan mennen ja tullen.
Kiitos DNA olen erittäin tyytyväinen, kun pääsin Elisan pakkoasiakkuudesta eroon parin vuoden pakkoliitoksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


näinmeillä kirjoitti:

Kuukausi sitten oli päivän ajan rästissä kaksi laskua, yhteisarvoltaan muutamia kymmeniä euroja.
Niinpä DNA päätti katkaista kuukautta myöhemmin nettiyhteydet ja laittoi uudelleen avaamisesta 30 euron laskun.

Enpä jaksa laskea montako kertaa DNA:n nettiyhteys on ollut poikki ilman, että sitä olisi minulle mitenkään hyvitetty.

Lähiaikoina menee nettiliittymä vaihtoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu