Suomen muinaiskuningas Tapio ja salatut aatelisnim

nimet.kertovat

Suomen varhaishistoria ennen keskiaikaa on hämärän peitossa mutta yksi asia on jäänyt jäljelle muistuttamaan meitä siitä, että täälläkin on joskus ollut maan perustajia - sukunimesi voi olla muinaiskuningas Tapion tai Jaakon myöntämä todiste aatelisuudesta ja omistusoikeudestasi maahan tai omaisuuteen.

Muinaiskuningas on myöntänyt sukunimen ja aatelisarvon, sekä oikeuden maahan tai omaisuuteen niille henkilöille, jotka ovat sen kuninkaan mielestä ansainneet - esimerkiksi sukunimen Hilla-aho esivanhemmille on myönnetty maaperää, jossa kasvaa paljon hilloja ja todisteeksi asiasta muinaisaatelinen kuninkaan vahvistama sukunimi.

Nen-päätteiset sukunimet ovat olleet matalampaa kastia, nosto- ja joutoväkeä - aivan kuin thaimaalaiset marjanpoimijat tänään.

Tiedot on takavarikoitu Kuusiston linnan valtauksen yhteydessä ja ovat sittemmin päätyneet juutalaisille, jotka puolestaan ovat perustaneet nen-päätteisille sosiaalidemokraattisen puolueen Suomeen valvomaan etujaan - ettei alkuperäiset aateliset ja omistajat ryhtyisi vaatimaan mikä kuuluu heille.

10

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kottavaa

      USKOTTAVAA

      • näin.vaan.on

        Esimerkiksi Lipposen ja Halosen esivanhemmat ovat olleet vain jotain katkeria huutavia agitaattoreita ja provokaattoreita ja lakkovahteja.

        Minna Canthit ja punaiset viivat ovat sieltä samasta sylttytehtaasta kuin ovat monikulttuurisuudet ja LGBT sun muut helposti provosoitaville matalaotsaisille räätälöidyt jutut.


    • No kylla mun mielesta LGBT kama kun se otetaan gayliittona jonka useiden maiden parlamentit ovat laillistaneet, ovat ihmiskunnan pelastus. Ongelmia gayliittojutuissa myos kuitenkin on, josta seuraavassa:

      Lainaan erasta tekstia:

      Confessions of a gay by Guess Who

      For 21 years and 10 months I have been searching for a gay marriage partner for me from various countries. Considering the hype there's been going on about gay marriages, I wonder why I have always had bad luck. The fact is that I can never find any gay marriage candidate from white people, and that's why I have been searching for candidates from South East Asia and from brown people in Eastern Europe.

      At first everything has looked fine. The candidate has emerged, and I have told him I can support him both economically and psychologically. When introducing myself, I have emphasized the value of faithfulness, loyalty and friendship that is not only based on sexuality. I have also introduced myself to them as an educated person, for I am a high school graduate (12 years of school). Candidates have at first liked my ideals, my educational background, my artistic work and my proposals, but soon I have found out that they have someone else who has more money, and that the candidates actually have been reserved all along, committed to some other gay partner.

      This has occurred almost in every case of all the tens of candidates, for more than two decades, no matter in what country I have been searching for a candidate, and I have searched in five countries. However, sometimes I have met some rare candidates who have matched my requirements and I theirs, and everything seemed to be all right, when soon some outside gay hater snitch has emerged and talked bullshit about me to the cops, so the cops have arrested me for questioning, and as a result that has scared those rare candidates away from my life, because they have thought they may get involved into some trouble if they continue our relationship, so they have fled.

      All this has been occurring on a regular basis, like some kind of a fixed pattern. That has made me already somewhat pessimistic, for I am 55 years old, and my past experiences have discouraged me from attempting to search anymore, because I have become convinced that the fixed pattern of bad fate would emerge every time in some form or another, no matter how many times I try to find a candidate.

      In June, 2015, the Supreme Court of the United States legalized gay marriages in all of the 50 states of the U.S., and also in my country Finland the parliament legalized gay marriages, and the new gay marriage law will come to power in Finland on March 1, 2017.

      I have not been acting in a stupid way towards my gay marriage candidates. On the contrary, I have respected and loved them and taken care of them economically and otherwise, so it's not in my personality where the fault lies. It looks like it's the nature of this world we live in.

      By Guess Who

      Kommenttini: Ongelmanahan ei ole niinkaan gayliittojen mahdollisuus, vaan se, etta mista voidaan loytaa sellainen gayliittokumppani, joka on liitolle omistautunut, eika peta kumppaniaan eika jata hanta. Englanninkielisessa kirjoituksessahan tasta nimenomaan kerrotaan, etta sellaista kumppania kirjoittajalla on ollut lahes mahdotonta loytaa.

    • Kekkonensuurin

      On ne ajat muuttuneet noista todistettavista suuruuden ajoista. Tosiasiassa kaikilla Suomen heimoilla oli omat päälikkönsä ja mahtimiehensä.
      Valloittajat tietysti nostivat omat suosikkinsa johtoon ja tietysti pakoittivat heidät puhumaan ruotsia.
      Halla-Aho tarkoittaa hallan tuhonneen ahon joten köyhäksi jäi.

    • hieman.lisää.taustaa

      > On ne ajat muuttuneet noista todistettavista suuruuden ajoista.

      En suinkaan väittänyt, että kyse olisi ollut jonkinlaisesta "suuruuden ajoista" vaan maan perustamisen aikakaudesta. Miksi joku olisi valinnut nimekseen Hilla-aho tai Siikalahti? Eivät he ole itse valinneet vaan nimet on myönnetty heille auktoriteetin toimesta osoittamaan heille myönnettyä omistusoikeutta muinaissuomen maa- tai vesiperästä.

      Se auktoriteetti on jäänyt ainoastaan kansantaruihin elämään nimellä Tapio metsän kuningas tai Jaakko järvenkuningas (heittää kylmän kiven järvien veteen).

      Toisin sanoen kyse ei ole ollut mistään kovin suureellisesta, koska suurikokoisia monumentteja ei aikakaudelta 0 - 1000 A.D. ole käsittääkseni löydettävissä maastamme.

      Se on ollut aika pienimuotoista ja luonnonmukaista kuningaskuntaa silloin.

      • ei.köyhää.ei.rikasta

        Järvet ja metsät ovat kuhisseet riistaa ja saalista silloin, joten mistään köyhyydestäkään tuskin on ollut kyse. Aika vähän ihmisiä jakamassa paljon metsän ja veden antimia.


    • SukuniTutkija

      Ota sukututkijoilta ja historiantutkijoilta selvää jollet usko, miksi ja mistä tulee sukunimiin itä Suomen "nen" pääte ja länsisuomen "ne" pääte.


      Ne annetttiin vasta sen jäkeen suomalaisille kun ruotsista tanskasta saksasta tulleet miehittäjät oli miehittänyt suomenniemen heimoja jo satoja vuosia.
      http://www.tuomas.salste.net/suku/nimi/index.html

      Kyse ei ole mistään ylhäisestä asemasta jos sukunimessäsi ei ole nen tai ne päätettä.

    • jaaentässit

      Entäs sitte? Oikeuttaako nuo muinaiset aatelisnimet sit johonkin nykypäivänä? Ei. Jos totta niin mielenkiintoinen historiallinen asia ei muuta.

      • omistaja.omistaa.kaiken

        No on monta muutakin mielenkiintoista historiallista seikkaa, jotka oikein ymmärrettynä toki muuttaisivat käsityksiämme nykypäivästäkin.

        Se joka omistaa historian, omistaa tulevaisuuden.


    • ota.se.heti.pois

      > Ne annetttiin vasta sen jäkeen suomalaisille kun ruotsista tanskasta saksasta tulleet
      > miehittäjät

      Jos on nen-päätteinen "sukunimi", on kyykytettyä tasapäistä kansanosaa eli tunnettiin ennenwanhaan nimikkeellä "tykinruokaa". Ota se heti pois nimestäsi ja vapaudu ikiaikaisen sortajan harteillesi asettamasta ylimääräisestä taakasta.

      Verot ne verta juo, eikä tyhmä ole se joka pyytää vaan joka antaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5317
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      31
      3533
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      52
      2917
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      28
      2107
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1886
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      286
      1666
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1596
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1392
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1366
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      7
      1185
    Aihe