EI ENÄÄ YMMÄRRYSTÄ

Kuten A talk ohjelmasta kävi ilmi nyt myös Supo nostanut Suomeen kohdistuvaa terroriuhkaa. KRP ilmoitti jo aiemmin että kielteisen päätöksen saaneet ja paperitta tulevat ovat turvallisuusuhka Suomelle...Paaterokin jo varoitti vaaroista. Tuntuu vain että poliittiset päättäjät eivät uhkaa ota todesta kuten ei Maahanmuuttovirastokaan joten he antavat mahdollisuuden terrorisoida maatamme. Tarviiko tapahtua jotain samanlaista kuin mitä Ranskassa tai Saksassa ja eräissä muissakin Euroopan maissa on tapahtunut ennen kuin päättäjät havahtuu todellisuuteen ja kirkkokin vielä ottaa näitä suojaan, voi kristus mitä pelleilyä. Kukaan ei pysty valvomaan näitä paperitta tulleita tai ns. maan alle painuneita kielteisen päätöksen saaneita, Paateron mukaan niitäkin noin 2500 jo ja määrä tulee nousemaan...kusessa ollaan mutta mitäs Suomalaisten turvallisuudella väliä kunhan ns. turvikset saa suojan. Paatero myös sanoi selvästi että kielteisen päätöksen saaneet eivät täällä saa oleilla joten lähtö vaan...sinisilmäisyyden aika on ohi.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suvakkipappi rikastetaan kunnolla!

Äänestä

Missäs meidän 10.000 asunnottaman kanta Suomalaisen puolustajat luuraavat...?

Äänestä

ONKO EvLut Kirkko JO Suomen lakien yläpuolella ??

Äänestä

Bulgariassa mellakoineet matut laitetaan suljettuun säilytykseen odottamaan pikapalautusta afganistaniin. Bulgaria toimii siis heti, kuten pitäisi Suomessakin tehdä, paperittomat ja rikolliset ulos maasta.

http://mobile.reuters.com/article/idUSKBN13K15A?rpc=401&

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jääköepäselvää kirjoitti:

Kuten A talk ohjelmasta kävi ilmi nyt myös Supo nostanut Suomeen kohdistuvaa terroriuhkaa. KRP ilmoitti jo aiemmin että kielteisen päätöksen saaneet ja paperitta tulevat ovat turvallisuusuhka Suomelle...Paaterokin jo varoitti vaaroista. Tuntuu vain että poliittiset päättäjät eivät uhkaa ota todesta kuten ei Maahanmuuttovirastokaan joten he antavat mahdollisuuden terrorisoida maatamme. Tarviiko tapahtua jotain samanlaista kuin mitä Ranskassa tai Saksassa ja eräissä muissakin Euroopan maissa on tapahtunut ennen kuin päättäjät havahtuu todellisuuteen ja kirkkokin vielä ottaa näitä suojaan, voi kristus mitä pelleilyä. Kukaan ei pysty valvomaan näitä paperitta tulleita tai ns. maan alle painuneita kielteisen päätöksen saaneita, Paateron mukaan niitäkin noin 2500 jo ja määrä tulee nousemaan...kusessa ollaan mutta mitäs Suomalaisten turvallisuudella väliä kunhan ns. turvikset saa suojan. Paatero myös sanoi selvästi että kielteisen päätöksen saaneet eivät täällä saa oleilla joten lähtö vaan...sinisilmäisyyden aika on ohi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu