Menetin uskoni.
Miten se näkyy?
En vain enää jaksa uskoa Jumalaan. En Raamattuun, enkä johdatukseen. Tästä johtuen ei tunnu enää missään, vaikka vähän päästelisin kirosanoja suusta. Eikä tunnu missään, vaikka kuuntelisin kuinka raskasta musiikkia tahansa.
Koen, että olemme täällä sattumalta. Tai jos jokin tarkoitus onkin, emme me kukaan voi sitä tietää. Joka tapauksessa Raamatun kertomuksiin en enää usko.
Erityisesti en kykene uskomaan vanhoillislestadiolaisten tavoin.
Suurin kompastuskiveni:
- Jos kerran Jumala niin paljon rakasti luomaansa ihmistä, miksi hän sallii lähes kaikkien joutuvan ikuiseen tuleen.
On laiha lohtu, että hän antoi jonkin kämäsen Jeesuksen ja hänenkin päälle pitää uskoa just tietyllä tavalla, että pelastuu. Aika surkea pelastussuunnitelma vai mitä sanotte?
Miten se näkyy?
En vain enää jaksa uskoa Jumalaan. En Raamattuun, enkä johdatukseen. Tästä johtuen ei tunnu enää missään, vaikka vähän päästelisin kirosanoja suusta. Eikä tunnu missään, vaikka kuuntelisin kuinka raskasta musiikkia tahansa.
Koen, että olemme täällä sattumalta. Tai jos jokin tarkoitus onkin, emme me kukaan voi sitä tietää. Joka tapauksessa Raamatun kertomuksiin en enää usko.
Erityisesti en kykene uskomaan vanhoillislestadiolaisten tavoin.
Suurin kompastuskiveni:
- Jos kerran Jumala niin paljon rakasti luomaansa ihmistä, miksi hän sallii lähes kaikkien joutuvan ikuiseen tuleen.
On laiha lohtu, että hän antoi jonkin kämäsen Jeesuksen ja hänenkin päälle pitää uskoa just tietyllä tavalla, että pelastuu. Aika surkea pelastussuunnitelma vai mitä sanotte?
Vastaukset 9
Vanhimmat
VÄHÄÄNPÄ , SUUTUIT EIKÖ KUKAAN OLE KERTONUT , ETTÄ HÄN ON
SE JOKA VIIMEKÄDESSÄ KAIKEN MÄÄRÄÄ , JA JOS ME EMME SITÄ USKO
ON MEILLÄ JUURI TUO TIE MITÄ ALAT NYT KULKEMAAN .
-
VOI POIKASTA POLOISTA SANOI JO AIKANAAN ÄITI JOUKAHAINEN ..
MIS ON VELJESI , PISTIN VELJENI KUOLIIAAKSI ÄITINI KULTAINEN.
MINNE NYT SINÄ ITSE JOUDUT, POIKANI POLINEN ....
-
SE KERTOOKIN JO PALJON,. PYÖRRÄHDÄ JOS VIELÄ VOIT , JA
VOITHAN SINÄ JEESUS PYSI VAIN NÖYRÄÄ SYDÄNTÄ, EIKÄ
MITÄÄN MUUTA , ETTÄ SAISI ANTEEKSI . PAHAT TEOT..."
>>>>Suurin kompastuskiveni:
- Jos kerran Jumala niin paljon rakasti luomaansa ihmistä, miksi hän sallii lähes kaikkien joutuvan ikuiseen tuleen.<<<<
Ei Raamattu tällaista opeta, meille annettiin vapaa tahto ja kun Aadam ja Eeva käyttivät sitä väärin ja erottautuivat Jumalasta Saatanan orjuuteen (ei kukaan ihminen voi olla riippumaton, vaan ketä tottelet sen orja olet), niin he saivat osakseen sen mistä varoitettiin: tulet maaksi jälleen eli kuolet. Ei kuolleita voi enää kiduttaa, koska he eivät tunne enää mitään, ei heillä ole enää ajatuksia eikä tekoja. He ovat kuin kynttilän liekki, joka puhalletaan sammuksiin ja se sammuu ja häviää.
Voi keisar! Annettiin vapaa tahto. On siinäki Jumala. Piruuttaan anto vapaan tahdon, jotta usein tahtoo väistämättäki väärin.... On siinä kertakaikkiaan pelastussuunnitelma! Jos uskot prikulleen tietyllä tavoin, pelastut.... harvojen vapaa tahto osuu just siihen kymppiin.... siihen, joka on sitä optimaalisinta uskoa.....
Suurin osa ei osu... ja siksi perivät helvetin!
Ilmestyskirjassa esiintyy ilmaus tulinen järvi, mutta se on selvästi vertauskuvallinen.
Raamattu selittää ja määrittelee itse tämän vertauskuvan seuraavasti: ”Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi..” (Ilmestyskirja 20:14; 21:8.)
Tulijärven vertauskuvallisuutta ilmentää myös niiden eri raamatunkohtien tekstiyhteys, joissa siihen Ilmestyskirjassa viitataan. Kuolema sanotaan heitettävän tähän tulijärveen (Il 19:20; 20:14). Kuolemaa ei tietenkään voida kirjaimellisesti polttaa. Lisäksi järveen heitetään Panettelija, näkymätön henkiluomus, jota kirjaimellinen tuli ei voi vahingoittaa, koska hän on henki (Il 20:10; vrt. 2Mo 3:2 ja Tu 13:20).
Koska tulijärvi edustaa ”toista kuolemaa” ja koska Ilmestyksen 20:14:ssä sanotaan, että ”kuolema ja Tuonela (Haades, eli hauta)” heitetään siihen, on ilmeistä, että tämä järvi ei voi edustaa ihmisen Aadamilta perimää kuolemaa (Ro 5:12), eikä sillä tarkoiteta myöskään Haadesta. Sen täytyy siis kuvata toisenlaista kuolemaa, kuolemaa josta ei ole poispääsyä, sillä Raamatussa ei koskaan sanota ”tulijärven” antavan pois siinä olevia, kuten Aadamilta peritty kuolema ja Haades antavat (Il 20:13). Näin ollen ne, joita ei todeta ”elämän kirjaan” kirjoitetuksi, katumattomat Jumalan suvereeniuden vastustajat, heitetään tulijärveen, joka merkitsee ikuista tuhoa eli toista kuolemaa (Il 20:15).
Ilmestyksen 20:10:ssä sanotaan, että Panettelijaa, petoa ja väärää profeettaa ”piinataan yötä päivää aina ja ikuisesti” tulijärvessä. Tämä ei kuitenkaan voi tarkoittaa todellista, tiedostettavaa piinaa. Tulijärveen heitetyt kokevat ”toisen kuoleman” (Il 20:14). Kuolemassa ei ole tietoisuutta eikä sen vuoksi myöskään kivun tai kärsimyksen tunnetta (Sr 9:5).
Näin ollen ne, joita ’piinataan ikuisesti’ (kreik. sanasta ba·sa·niʹzō) tulijärvessä, kokevat siis ”toisen kuoleman”, josta ei ole ylösnousemusta.
Saatanan tuomio, ikuinen ”piina”, toimii myös ikuisesti koetinkivenä, johon voidaan vedota, jos Jumalaa vastaan vielä joskus puhkeaa kapina. Jumalan hallitusvaltaa koskevaa haastetta ei enää koskaan tarvitse panna koetukselle pitkäksi aikaa, jotta tuo haaste voitaisiin todistaa vääräksi.
vitelet olevasi ateisti niin ole sitten. Oletko ottanut huomioon, että JUmalan olemassaoloon ei lainkaan vakuta se, uskotko sinä hänen olevan olemassa vaiko et. Hän siis joko on olemassa tai häntä ei ole.
Ethän sinä tosiasiassa ole ateisti, vaan edelleenkn etsit Jumalaa. Ja mikä tärkeintä, Jumala etsii sinua.
Kipin kapin siitä seuroihin rauhanyhdistykselle:
http://rauhanyhdistys.fi/fi/rauhanyhdistykset/
Onnea! Vapaus, rakkaus, tasa-arvo ja onni odottavat sinua. Olet astunut rationaaliseen, empaattiseen ja ymmärtävään maailmaan, jossa kaikki ei ole mustavalkoista. Uskosta irtautuminen ei ole helppoa, mutta pian huomaat kuinka ahdasmielisessä ja vihamielisessä ympäristössä olet elänyt. Lahkojen käsitys rakkaudesta ja armosta on todella kieroutunut.
Jumala, joka asettaa itseään kaikin tavoin heikommassa asemassa elävän luomakunnan perisyntiin yhden virheen vuoksi, ei ole armollinen. Jumala,joka velvoittaa Aabrahamia uhraamaan poikansa, ei ole armollinen. Jumala, joka koettelee Jobia, ei ole armollinen. Jumala, joka tuhoaa koko maailman vedenpaisumuksella kahden kaupungin syntisen elämän vuoksi, ei ole armollinen. Jumala, joka piinaa ja murhaa oman poikansa sepittämänsä sopimuksen sinetiksi on äärimmäisen julma ja paha.
Se, että jumala tuomitsee suurimman osan maailman ihmisistä ikuiseen kärsimykseen vain koska nämä eivät osaa tai halua nuolla tämän persettä, on sairasta. Jumala on kuin koulukiusaaja. Julmuudessaan ja kostonhimossaan Perkelettä pahempi.
Onneksi maailmaa ei ohjaa jumala tai saatana. Kumpikin on 2-3 tuhatta vuotta sitten eläneiden paimentolaisheimojen mielikuvitusta.
Ei niin. Jumalat ja saatanat on niin lööperiä, että on suorastaan perkeleen outoa, että joku sellaisiin jaksaa vielä nykyaikana uskoakaan :). Tuskin kukaan ihan aikuisten oikeesti niihin uskookaan; lestadiolaisuuskin on täyttä teeskentelyä!!!
Onneksi olkoon! Olet vapaa kahleista. Nyt tehtäväsi on luoda elämäsi omalla tavalla löytämällä itsellesi elämäntarkoituksen joka on sinun itsesi mukainen.
Älyllisten luomusten tilanne on se, että heidän täytyy hyväksyä Jumalan suvereenisuus. Ensinnäkin se oli sopivaa siksi, että tekijällä on varmasti oikeus jossain määrin valvoa sitä, minkä hän on tehnyt. Tämä periaate on näkynyt omistusoikeuslaeissa jo vuosisatojen ajan. Lisäksi ihmisten täytyi hyväksyä Tekijänsä ohjaus siitä ratkaisevasta syystä, ettei heihin ollut istutettu kykyä hallita itseään menestyksellisesti erossa Luojastaan. Eiväthän he olisi pysyneet hengissäkään, jos he eivät olisi syöneet, juoneet eivätkä hengittäneet. Historia on osoittanut Raamatun olevan oikeassa, kun se sanoo: ”[Ei] ihmisen tie ole hänen vallassansa, eikä miehen vallassa, kuinka hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa.” (Jeremia 10:23) Niin kauan kuin ihmiset pitäisivät kiinni Luojansa heille asettamista normeista, heidän elämänsä jatkuisi menestyksellisenä ja onnellisena.
Ihmiset luotiin myös toimimaan vapaasti. Heitä ei pantu toimimaan robottien tavoin eikä heitä pakotettu suorittamaan joitakin toimintoja pääasiassa vaistonvaraisesti niin kuin eläimet. Tämän vapauden oli kuitenkin määrä olla suhteellista, ei suinkaan ehdotonta. Sitä tuli käyttää vastuuntuntoisesti Jumalan lakien sallimissa puitteissa, lakien jotka olivat kaikkien parhaaksi. Pane merkille, miten Raamattu esittää tämän periaatteen: ”Olkaa kuin vapaat säilyttäen kuitenkin vapautenne, ei pahuuden verhona, vaan kuin Jumalan orjat.” (1. Pietari 2:16) Jos ihmissuhteita eivät hallitsisi mitkään lait, vallitsisi anarkia, ja siitä kärsisi kaikkien ihmisten elämä.
Vaikka suhteellinen vapaus siis onkin toivottavaa, niin liiallinen vapaus ei ole sellaista. Jos lapselle annetaan liikaa vapautta, hän saattaa mennä leikkimään vilkasliikenteiselle kadulle tai panna kätensä kuumalle keittolevylle. Täydellinen vapaus tehdä itse kaikki päätöksemme ottamatta huomioon Tekijämme ohjausta voi synnyttää kaikenlaisia ongelmia. Näin tapahtui ensimmäisille ihmisille. He päättivät käyttää vapauden lahjaansa väärin. Heidän päätöksensä tavoitella riippumattomuutta Luojastaan ja olla siten ”niinkuin Jumala” oli väärä. He ajattelivat pystyvänsä itse päättämään, mikä oli oikein ja mikä väärin. – 1. Mooseksen kirja 3:5.