Valtakunta on näemmä asettunut persuuksilleen mäen harjalle. Mediassa kerrottiin, että päättäjät ovat jälleen liu’uttamassa valtakuntaa kohti sotilaallista liittoumista, eli liu’uttamassa valtakuntaa mäen alla häämöttävää kuoppaa, monttua, kohti.
Osana liu’utusta voi nähdä myös pääministerin suorat sanat Venäjästä, sanat, joiden mukaan muut kuin Suomi on syyllistynyt räikeisiin ihmisoikeuksien loukkauksiin. Samaan aikaan kuitenkin Itä-Suomesta kuului kummia, kun media kertoi, etteivät kuljetukset hoitoon onnistu, vaan potilaat kuolevat kotiin. Näin siitä syystä, etteivät ”ambulanssijepet” tai muut ”roudarit” laiskuuttaan, vetelyyttään tai muun verukkeen vuoksi hoida tehtäviään.
Sitten meillä on Kelan entisiä ja nykyisiä johtajia, yltä hyppien, jotka veisivät vähäosaisilta rahallisenkin tuen. Valtakunta ei kuuleman mukaan kestä nykyisenkaltaista sosiaaliturvaa. Ikään kuin valtakunnan raha-asioista huolehtiminen kuuluisi jotenkin Kelan tehtäviin.
Kun kuljetus hoitoon ei onnistu ja kun vielä ollaan viemässä elämiseen tarvittavat rahatkin, niin jos tässä ei ole kysymys ihmisoikeuksista, niin mistä sitten? Luultavasti ruumista ei päättäjä pidä ihmisenä. Hurskaimmathan kiinnittävät huomion vain sieluun ihmisen tunnusmerkkinä.
Onkin kummallista, miksi ihmisten pitää mesoa asioista, jotka eivät heille millään tavoin kuulu. Sen sijaan, jos päättäjätkin keskittyisivät vain niihin tehtäviin, jotka heille kuuluvat, niin olisi todennäköisempää, että maailmassa olisi nykyistä paljon vähemmän itkua ja hammasten kiristelyjä.
Aikaansaapa päättäjä keskittyisi myös tärkeisiin asioihin eikä viettäisi aikaansa kaiken maailman näpertelyissä ja jonninjoutavuuksissa. Jos vielä persmäkeä liu’utaan istualtaan, niin eipä ole ihme, että valtakunta on PA. Kaikkein oudointa valtakunnan talouspolitiikassa ovat hillittömät yritykset puuttua ongelmien seurauksiin sen sijaan, että työtä tehtäisiin syiden tutkimiseen ja näin seurauksien ehkäisemiseen. Eihän työttömien kurittaminen työllisyyden parantamisen valekaavussa kohenna taloutta mitenkään. Työllisyyshän paranee vain siten, että saadaan aikaan taloudellista aktiviteettia. Aktivoikaa nyt , hyvänen aika sentään, niitä, joiden aktivointi todellisuudessa työttömyyttä vähentää. Tehkää ne pakolliset haastattelut yritysjohdolle työttömien sijaan. Viisastuisitte. Vaihtakaa ainakin työministeri, jos ette muuta keksi.
Valtakunta persmäessä
10
63
Vastaukset
- glx
Miksi työministeri pitäisi vaihtaa? Mitä nykyinen työministeri on tehnyt huonommin kuin esim. edeltäjä tai edeltäjät? Tai kysytään näin, missä entiset työministerit ovat olleet parempia kuin nykyinen?
- Nemoron
Ei oikein tiedä, mitä tuo nyt sitten olisi tehnyt, jättänyt tekemättä. Höpinästäkään ei oikein ota pirukaan selvää, ja itsekin lähes joka lauseeseensa on sijoittanut tyhjentävän; "en tiedä" kommentin. Osaamisesta ja tietotaidostahan ei tuon ministerin kohdalla sen kummempaa ole kommentoitavana kuin muidenkaan, eli täysin irti realismista olevia typeryksiä. Se siis sopii koko tähän hallitukseen.
Urpo Leppästä lukuun ottamatta työministereistä ei juuri ollut käytännön hyötyä. Urpo muistini mukaan sai aikaa jotakin konkreettista, kunnes porvarit rahapulassaan mitätöivät Urpon työn. Erityisen huonoja ministerit ovat olleet Filatovista lähtien.
Nykyisenkaltainen, niin kutsuttu työllistämispolitiikka, jossa on omalaatuinen tavoite kasvattaa työllistä työvoimaa, vaatisi työministeriksi todella omintakeiseen ajatteluun kykenevän yksilön, jonka pitäisi olla siinä määrin vakuuttava, että pystyisi kääntämään porvarillisen rahaministerinkin yksinkertaiset aivoitukset ja ojentamaan tarpeen tullen maailmasta vieraantunutta virkakuntaakin.
Eihän nykyhallitus sinänsä tee muuta kuin toteuttaa jo ajat sitten virkamiesten ja lobbareiden ikivanhoja reseptejä. Uusilla nimikkeillä tosin. Eihän kukaan, edes työministeri, puhu enää pakkotyöstä, vaan on ryhdytty hymistelemään osallistamisesta.
Jopa Nobel -voittajakin on täysiverinen kapitalisti, joka kuikuilee paikallista sopimista ja työnantajan saneluvaltaa ymmärtämättä näköjään työelämän todellista luonnetta, joka ei suinkaan tuo arvostusta, vaan useimmiten mieleltään häiriintyneitä entisiä työläisiä.
Tiivistettynä, kohta sodassa itänaapurin kanssa, ja se tulee tietystikin täytenä yllätyksenä kaikille politikoillemme ja politiikan asiantuntijoillemme, kuten Venäjän, kaikki toimet tähän asti, vaikka tavallinen kansa on nähnyt ne johtuneen "lännen" toimista ja uhkailusta.
Tärkeintä tietystikin on painottaa jo etukäteen ja hakata se kansan otsaluuhun, että se on pelkästään Venäjän ja Putinin vika.
Tulevaan selkäsaunaan siis ei olisi mitenkään voinut vaikuttaa eikä sitä ennakoida :D- Totuuskomissio
Poliittinen eliittimme, joka ei viisaalta vaikuta, toimii juuri niin kuin pöljimmät toimisi.
Sotaharjoituksia toinen toisensa perään ja vieläpä maailman osittaiseen sekasortoon ajaneiden amerikkalaisten kanssa.
Aseostoja, hävittäjäkauppoja, kaikki vie nyt vääjäämättä kohti sotaa, ellei järki herää myöhäjunassakaan?
Meillä ei ole koskaan tainnut olla näin pöljää ja sodanlietsontaan osallistuvaa hallintoa?
Usa sekoitti arabivaltiot viimeisenä niin, että olemme saaneet osamme maksajina heidän alulle panemalleen pakolaisongelmalle. Maailmanpoliisina huseeratessaan sama "kauhun tasapainottaja" on riehunut monissa itsenäisissä valtioissa luomassa omaa "etupiiriään".
Venäjä tekee pitkälti samaa, mutta on nyt jonkinmoisessa ahdingossa mielestään, kun Naton saartorengasta ollaan omienkin pöljiemme toimesta luomassa sen ympärille, vaikka suurin osa Suomen kansasta ei halua tätä hulluutta näille alueille.
Puolustusministerin tittelillä touhuava persujen Niinistö on sotahullun oloinen, lienee pentuna pelannut noita sotapelejä? Mutta me varttuneemmat sotaveteraanien jälkeläiset tiedämme tarpeeksi sodasta ja vallankin, kun itsekkin rauhanturvatehtävissä nähnyt mitä hulluutta kaikki tuo on. Niin, aina pitää varautua, mutta pitääkö siitä tehdä näin "jumalaton" numero, kuten on tehty. Kummastuttaa myös miksi Suomen pitää aina juosta toisten perässä. Olisi iso asia, kun osaisi tehdä edes jonkun omankin päätöksen.
- Por-noAuJombenJOHTO
Työttömyyden perusongelma on johtaminen, joka takaa ettei luovuus pääse kukkimaan.
Johtamisella on toki merkitystä. Menestys saavutetaan hyvällä johtamisella ja menestys tuo työksi nimitettyäkin. Valitettavasti työministerillä ei ole kanttia vaatia aktivointia ja osallistamista yritysjohdolle. Kaiken tämän lisäksi hallitus on umpiluinen porvarihallitus.
Suurin virhe talouspolitiikassa on kuitenkin säästämisen autuuteen uskominen. Sen sijaan pitäisi kiinnittää huomio yksinkertaisesti vain kansantalouden rahavirtojen rakenteeseen. Sillä päästäisiin jo pitkälle, jos virrat käännettäisiin sellaisiksi, että rahaa virtaa talouteen enemmän kuin sieltä ulos.- PornoAu-JompenJOHTO
Seppo_Ilmarinen kirjoitti:
Johtamisella on toki merkitystä. Menestys saavutetaan hyvällä johtamisella ja menestys tuo työksi nimitettyäkin. Valitettavasti työministerillä ei ole kanttia vaatia aktivointia ja osallistamista yritysjohdolle. Kaiken tämän lisäksi hallitus on umpiluinen porvarihallitus.
Suurin virhe talouspolitiikassa on kuitenkin säästämisen autuuteen uskominen. Sen sijaan pitäisi kiinnittää huomio yksinkertaisesti vain kansantalouden rahavirtojen rakenteeseen. Sillä päästäisiin jo pitkälle, jos virrat käännettäisiin sellaisiksi, että rahaa virtaa talouteen enemmän kuin sieltä ulos.Nythän noita rahavirtoja pyörittävät pitkälle yksityiset ihmiset joille lainoja tyrkytetään useammasta tuutista.
Sen seurauksena esim. käytettyjen autojen hinnat ovat romahtaneet, köyhimmän kansanosan onneksi.
En oikein allekirjoittaisi tuota "umpiluista porvarihallitusta" koska porvariutta, sellaisena kuin ymmärrän, ei enää ole.
- maailmanlaidalla
Erittäin ansiokas kirjoitus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2303368- 592877
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I262492Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk182471Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve761973Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841860Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401832Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191825Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911672Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691003