Palvelut köyhille heikentyvät koko ajan, hallitus

Onko muut huomanneet, että palvelut ylipäätään heikentyvät koko ajan? Eniten siitä kärsii köyhä, jolla ei ole rahaa kuin halvimpiin ja ilmaisiin palveluihin.

Terveyskeskuksissa saa odottaa ties kuinka monta tuntia jos on pientä vaivaa. Pienimpiä ei tunnuta edes noteeravan. Olen istunut 8 tuntia tyttären kanssa joskus päivystyksessä. Ei tilanne ollut sama esimerkiksi 2000-luvun alussa. Silloin palvelu oli nopeampaa ja ystävällisempää. Nykyisen hallituksen politiikka ajaa myös terveydenhuollon asiakaspalvelijat, sairanhoitajat, niin tiukoille, että heilläkin ärtymys kasvaa ja he purkavat sen asiakkaisiin. En syytä hoitajia, ymmärrän heitä.

Suurempi ongelma on hammaslääkärit. Olen nyt 14 kuukautta ollut jonottamassa hammaslääkäriin. Tilanteeni ei ole akuutti, mutta kaipaisin silti hammashoitoa. Lakipykälät ei tässä auta, sillä kukaan ei tunnu välittävän siitä, että vasteajat paukkuu koko ajan. Olen valittanut ties kuinka moneen instanssiin ja kas, kaikissa on ruuhkaa, joissain puoli vuotta, joissakin vuosi. Ei auta kuin odottaa.

Kolmas ongelma on se, että pieniä lähikirjastoja lopetetaan koko ajan. Minun lähelläni oli kivan kävelymatkan päässä ennen lähikirjasto, jossa oli mukava palvelu ja iso valikoima. Nyt se on kadonnut ja pitää surauttaa julkisella liikenteellä keskustan pääkirjastoon, jossa ei tunnu asiakaspalveljoita juuri olevan. Tästäkään en syytä kirjaston ihmisiä, heitä vähennetään myös koko ajan.

Neljäs ongelma on sitten virastojen, jo aiemmin mainitsemani, pitkät käsittelyajat. Vähänkään erikoisempi tapaus kuin asumistuki, työmarkkinatuki tai toimeentulotuki, niin saat odottaa, odottaa ja odottaa. Sitten hakemuksesi käsitellään ja siitä puuttuu dokumentti. Joudut hakemaan dokumenttia (esim. todistusta asiasta x) ja taas saat odottaa, että pyyntösi saada dokumentti käsitellään. Sitten kun saat sen dokumenttisi, toimitat sen viranomaiselle tai käsittelijälle, saat taas odottaa, odottaa ja odottaa. Tässä vaiheessa laskut onkin mennyt jo rästiin ja ensimmäinen muistutuskirje tulee postiluukusta.


En minä myöskään ymmärrä tätä maahanmuuttopolitiikka, miten meillä on siihen rahaa, kun meillä ei ole rahaa suomalaisille köyhille. Ihmettelin niin kovasti, kun olen 14 kuukautta jonottanut hammaslääkärille ja tässä syksyllä tuli uutinen miten maahanmuuttajat EIVÄT käytä YKSITYISELLE saamiaan aikoja. Minä käyttäisin mieluusti.

Hallituksen päättäjät eivät ymmärrä nykypäivänä hölkäsen pöläystä normaalin ihmisen arjesta. Varsinkaan köyhän arjesta. Valitettavasti tämä näyttää menevän koko ajan leikkauksen myötä huonompaan suuntaan. Ja valitettavasti köyhä ei pysty asialle mitään tekemään.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ole hallituksen vika, jos ihminen ei osaa lukea ohjeita. Joka kunnassa ja Kelassa on ohjeet kaikkiin hakemuksiin. Ne löytyy nettisivuilta tai itse toimistoista. Tarvittaessa työntekijät vastaa ja ohjaa, mutta kotiin ne ei oma-aloitteisesti osaa tulla neuvomaan;)

Jos hakee esim. toimeentulotukea eikä ymmärrä lukea ohjeista, että pitää olla 2 kk tiliotteet, niin voi voi sentään, jos joutuu virkailija lähettämään selvityspyynnön ja sitten odotellaan niitä tiliotteita.

Käsittelyajat on lakisääteisiä esim. toimeentulotuessa. Jos jätät maanantaina hakemuksen, pitää se ottaa käsittelyyn ja tehdä päätös viimeistään seuraavan viikon tiistaina. Jos kaikki dokumentit ei oo mukana, niin tulee lisäselvityspyyntö. Sekin o nlaissa säädetty, että kuinka pian sun dokumentin saatuaan päätös on tehtävä.

Joten ei voi väittää, että ikuisuuden joutuis odottamaan.

"Neljäs ongelma on sitten virastojen, jo aiemmin mainitsemani, pitkät käsittelyajat. Vähänkään erikoisempi tapaus kuin asumistuki, työmarkkinatuki tai toimeentulotuki, niin saat odottaa, odottaa ja odottaa. Sitten hakemuksesi käsitellään ja siitä puuttuu dokumentti. Joudut hakemaan dokumenttia (esim. todistusta asiasta x) ja taas saat odottaa, että pyyntösi saada dokumentti käsitellään. Sitten kun saat sen dokumenttisi, toimitat sen viranomaiselle tai käsittelijälle, saat taas odottaa, odottaa ja odottaa. Tässä vaiheessa laskut onkin mennyt jo rästiin ja ensimmäinen muistutuskirje tulee postiluukusta."

Äänestä

Luitko edes viestiä?

"Vähänkään erikoisempi tapaus kuin asumistuki, työmarkkinatuki tai toimeentulotuki, niin saat odottaa, odottaa ja odottaa."

Vähänkään erikoisempaa tapausta tai asioista valittamista saa kyllä odottaa.

Äänestä
  • Eikös tossa sanottu, että päätöksien tekemisessä on lakisääteiset aikarajat! Myös silloin kun on "vähän erikoisempi tapaus".

    Äänestä

Maahan jossa on 5miljoonaa asukasta otetaan maasta jossa on 1.2miljardia asukasta, ihmisiä ruokittavaksi, elätettäväksi mutten ymmärrä miksi. Afrikka hoi, tehkää asioillenne jotain. Turha tulla tänne ruokaileen.

Äänestä

Niin ei nuo maahanmuuttajat ole ainoa syy, miksi palvelut heikentyy, virastot tukkeutuu ja terveydenhuolto-ongelmat paisuu. Mutta kyllä se osa syy on, oli muut mitä ämieltä tahansa, tämä on fakta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minäolenköyhä kirjoitti:

Onko muut huomanneet, että palvelut ylipäätään heikentyvät koko ajan? Eniten siitä kärsii köyhä, jolla ei ole rahaa kuin halvimpiin ja ilmaisiin palveluihin.

Terveyskeskuksissa saa odottaa ties kuinka monta tuntia jos on pientä vaivaa. Pienimpiä ei tunnuta edes noteeravan. Olen istunut 8 tuntia tyttären kanssa joskus päivystyksessä. Ei tilanne ollut sama esimerkiksi 2000-luvun alussa. Silloin palvelu oli nopeampaa ja ystävällisempää. Nykyisen hallituksen politiikka ajaa myös terveydenhuollon asiakaspalvelijat, sairanhoitajat, niin tiukoille, että heilläkin ärtymys kasvaa ja he purkavat sen asiakkaisiin. En syytä hoitajia, ymmärrän heitä.

Suurempi ongelma on hammaslääkärit. Olen nyt 14 kuukautta ollut jonottamassa hammaslääkäriin. Tilanteeni ei ole akuutti, mutta kaipaisin silti hammashoitoa. Lakipykälät ei tässä auta, sillä kukaan ei tunnu välittävän siitä, että vasteajat paukkuu koko ajan. Olen valittanut ties kuinka moneen instanssiin ja kas, kaikissa on ruuhkaa, joissain puoli vuotta, joissakin vuosi. Ei auta kuin odottaa.

Kolmas ongelma on se, että pieniä lähikirjastoja lopetetaan koko ajan. Minun lähelläni oli kivan kävelymatkan päässä ennen lähikirjasto, jossa oli mukava palvelu ja iso valikoima. Nyt se on kadonnut ja pitää surauttaa julkisella liikenteellä keskustan pääkirjastoon, jossa ei tunnu asiakaspalveljoita juuri olevan. Tästäkään en syytä kirjaston ihmisiä, heitä vähennetään myös koko ajan.

Neljäs ongelma on sitten virastojen, jo aiemmin mainitsemani, pitkät käsittelyajat. Vähänkään erikoisempi tapaus kuin asumistuki, työmarkkinatuki tai toimeentulotuki, niin saat odottaa, odottaa ja odottaa. Sitten hakemuksesi käsitellään ja siitä puuttuu dokumentti. Joudut hakemaan dokumenttia (esim. todistusta asiasta x) ja taas saat odottaa, että pyyntösi saada dokumentti käsitellään. Sitten kun saat sen dokumenttisi, toimitat sen viranomaiselle tai käsittelijälle, saat taas odottaa, odottaa ja odottaa. Tässä vaiheessa laskut onkin mennyt jo rästiin ja ensimmäinen muistutuskirje tulee postiluukusta.


En minä myöskään ymmärrä tätä maahanmuuttopolitiikka, miten meillä on siihen rahaa, kun meillä ei ole rahaa suomalaisille köyhille. Ihmettelin niin kovasti, kun olen 14 kuukautta jonottanut hammaslääkärille ja tässä syksyllä tuli uutinen miten maahanmuuttajat EIVÄT käytä YKSITYISELLE saamiaan aikoja. Minä käyttäisin mieluusti.

Hallituksen päättäjät eivät ymmärrä nykypäivänä hölkäsen pöläystä normaalin ihmisen arjesta. Varsinkaan köyhän arjesta. Valitettavasti tämä näyttää menevän koko ajan leikkauksen myötä huonompaan suuntaan. Ja valitettavasti köyhä ei pysty asialle mitään tekemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu