Omaishoidon lopettaminen, vaikea paikka

hepokatti777

Hei kaikille,

Olen ollut nyt 9 v. omaishoitajana. Kiitos perheen sisäisten riitojen mittani on tullut täyteen.

Täytyy myöntää että vaikea paikka, luovunko vai en. Hoidettavani ei halua, en minäkään.

Kaikki asiat vaan kasaantuu päälle ja sitä murehtii koko ajan miten eteenpäin. Olen herkkä tyyppi ja elämän muutokset ovat todella raskaita.

Hoidettavalle pitäisi löytää hoitopaikka, miten hoidettava siellä pärjää ja jne.

Nyt hoidettava intervalli lomalla, tosin minun oltava kotona. Minnekkään kauemmaksi en pysty lähtemään.

Onko muita vastaavassa tilanteessa olevia?

Olisi kiva kuulla tuntemuksia.

15

1942

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omaishoidosta on vaikea irtautua, varsinkin jos oma jaksaminen on jo niin lopussa ettei ole voimia hakea apua. Perheen sisäiset ristiriidat pahentavat yleensä tilannetta. Nyt olisi hyvä saada koko lähiporukka koolle ja sopia yhdessä miten hoitovastuuta jaetaan. Luultavasti kukaan muu ei kuitenkaan halua ottaa enempää vastuuta hartioilleen, koska sinut on jo laitettu omaishoitajan rooliin. Voisit tuossa neuvottelussa vedota että oma jaksaminen alkaa olla lopussa ja kohta omainen joka tapauksessa on joutumassa jonnekin hoitopaikkaan jos sinä et enää jaksa hoitaa.
      Toinen keino päästä eteenpäin on saada neuvotteluyhteys kotihoidon esimieheen ja selittää tilanne. Jos sinulla on sairaus tai vaiva joka rajoittaa fyysistä hoitamista, yritä vedota siihen ja näytä siitä jotain konkreettista todistetta esim. diagnoosi. Viestistäsi ei selviä kuinka usein miehesi saa intervallijaksoja, mutta käytännössä niitä pitäisi voida lisätä tarpeen mukaan. On olemassa esim. malli viikko kotona ja viikko hoitopaikassa intervallilla vuorotellen (tai 2 viikkoa kotona ja 2 intervallilla). Omaishoitajana sinulla on kuitenkin myös mahdollisuus saada kotiapua tarvittaessa, siitä voitte sopia kotihoidon esimiehen kanssa. Älä siis väsytä itseäsi ennenaikaisesti loppuun vaan hae rohkeasti apua ajoissa.
      Hoitopaikat ovat yleensä kiven alla eikä niihin pääse jonottamatta. Hoitopaikkaa harvoin voi valita itse (ellei sitten itse halua maksaa koko hoidosta täysimääräisesti kaiken). Jos omaisesi on varakas, kannattaa kysellä yksityisiä hoitokoteja, käydä rohkeasti niihin tutustumassa ja kysellä palvelun laadusta, hinnasta ym. sellaisesta. Hoitokodeilla on varmasti paljonkin eroja. Jos taas varallisuutta ei kovin paljon ole, hoitopaikka löytyy jonottamisen jälkeen jostain paikallisesta laitoksesta (esim. vanhainkoti tai vuodeosasto tms) tai kunnan maksupalvelusopimuspaikalta jostain yksityisestä hoitokodista. Täytyy muistaa, että kun hoitopaikka löytyy, se ottaa kaikista tuloista 80-85% joten hoidettavalle jää vain minimiosa omaan käyttöön. Kovin vähävarainen voi saada hoitokotiin myös asumistukea jos varallisuus ei riitä asumis- ja hoivapalveluiden kustannuksiin.

    • victorinox

      Mitenköhän hoitokotiin voi saada asumistukea ?
      Mistä vois alkaa kysyä ?
      Siis voiko yksityiseen hoitokotiinkin saada asumistukea ?
      Teoriassa kai vaan ?
      Kuntahan varmaan arvioi, että hoitokodin tarvetta ei ole ?
      Tukeakaan ei siten tule.
      Piste.

      • näin.toimii

        Periaatteessahan hoitopaikka vuokraa hoidettavalle sieltä huoneen, joten hän maksaa vuokraa eläkkeestään ja hoitopaikka hakee hänelle asumistuen ja muut hänelle kuuluvat kelan etuudet.
        Itse ei kannata sekaantua näihin asioihin vaan antaa hoitokodin hoitaa asia. He osaavat ja tietävät miten se tehdään.
        Nyt kannattaa ensi etsiä se hoitopaikka hoidettavalle ja jättää paperiasiat hoitokodin tehtäväksi.


      • Ensisijaisesti kunnat pyrkivät järjestämään kotiin hoitoa mahdollisimman pitkään. Se toki maksaa asiakkaalle hunajata. Varsinkin jos hoitajien käyntejä tulee runsaasti /vrk. Keskimäärin 5-6 käyntiä /vrk on vielä laskettu olemaan edullisempi kuin laitospaikka. Tilanne kuitenkin riippuu myös asiakkaan kunnosta, jos hoitokäynnit vie runsaasti hoitajan työaikaa tai käynti vaatii useamman hoitajan työpanosta sillä voi viime kädessä olla merkitystä paljon. Myös asiakkaan varallisuus otetaan huomioon hoitomaksuja päätettäessä.
        Nykyisin kunnat purkavat vanhanaikaista laitoshoitoa ja tilalle tulee tehostetun palveluasumisen yksikkö. Sanana voi kuulostaa kauniilta mutta on harhaanjohtava. Asukas muuttaa entisestä vuodeosastolta tai vanhainkodista uuteen taloon vuokralaiseksi. Hän maksaa sekä asumisesta oman hinnan että sen lisäksi myös hoiva/hoitopalveluista erillisen maksun. Sen päälle tulee vielä lasku lääkkeistä, vaipoista, haavanhoitotarvikkeista, siivouksesta ja pyykkihuollosta (ellei omaiset siivoa ja hoida pyykit). Lisäksi asukas maksaa normaalit käyttömenot esim kampaajalle tms. Hyvin usein asukas on pienituloinen eläkeläinen jolla ei välttämättä ole mitään merkittävää omaisuutta. Tuolloin hoitopaikka hakee Kelan asumis- ym tuet. Tehostetussa palveluasumisessa hoito on yleensä ihan samaa mitä sai vanhainkodissa tai vuodeosastollakin, mutta ainoa mikä muuttuu on maksajan rooli. Asukkaalta viedään viimeisetkin varat, pyritään ehkä jättämään perintöä sen verran että saadaan arkku ja saattoväelle pullakahvit. Kylmää tekstiä mutta se on valitettava totuus. Raha ratkaisee kaikessa.


      • nipsuliinii

        Pakko oli tarttua kun en ihan ymmärtänyt. Missä päin maailmaa kotihoidossa on käyntejä keskimäärin 5-6/vrk? Ja miten ne on tuon"keskimäärin"oikein laskeneet?Yksi käynti on väh.10 minuuttia ja max.jopa 1,45h?Aika harhaanjohtavaa vertausta..
        Meillä kaupungilla on asiakasta kohden käyntejä max.4/vrk.(aamu/päivä/iltapv./ilta). Asiakkaita meidän omalla alueella n.200. Työtä tehdään kahdessa vuorossa klo.7-22 välillä. Toki lisäpalveluna voi saada yöpartion esim.kuivittamaan/kääntelemään, mutta se on tosiaan lisäpalveluna he eivät tule kotihoidosta. Sekä turvapalvelu, joka kulkee jos asiakkaan turvaranneke hälyttää tai ovihälytin laukeaa, ja se on myös lisäpalveluna. Ja jos asiakkaan kunnon vuoksi meidän käynnit ei riitä, niin aika pian asiakas lähtee kuntoutusjaksolle. Sitten katsotaan onko kotihoito enää riittävä


    • raimo77

      Vaikea paikkahan se on, tunteet sanoo ei.Pitää vaan jaksaa.

    • Jos oma jaksaminen on ihan lopussa kannattaa välittömästi hakea apua ja kunnan kotihoidossa esimies tai kunnassa mahdollisesti toimiva vanhuspalveluiden neuvonta auttavat asiassa. Älä jää aikailemaan, hoitopaikkoja on vähän tarjolla ja yleensä niihin on pitkä jono. Hoitopaikka odottaessa olet oikeutettu saamaan kotiapua hoidettavan omaisesi auttamiseen. Uskalla rohkeasti pyytää apua ajoissa.
      Kun hoitopaikka joskus löytyy, hän saa asumiseen käyttöön yleensä oman huoneen ja sinne tarvittavat palvelut. Hoitopaikka perii asumisesta ja annetuista palveluista vahvistetun maksun kuukausittain, se peritään aina asiakkaan tuloista (esim eläke). Jos tulot ovat pienet hoitokoti yleensä huolehtii tarvittaessa hakemuksia Kelaan. En muista ihan tarkkaan onko asiakkaalle käteen jäävä osuus nykyisin 15% vai 20% tuloista mutta suunnilleen sitä luokkaa se on. Hoitopaikka perii kuluja myös lääkkeistä, vaipoista ja haavanhoitotarvikkeista asiakkaalta. Hoitopaikan lasku voi yllättää usein suuruudellaan. Kun hoitopaikka on tiedossa voitte kysyä suoraan sieltä heidän hinnastonsa asumisen ja palveluiden hinnoittelun suhteen. Myös yksityisen hoitokodin asukas on oikeutettu saamaan asumistukea mikäli eläke ei riitä kattamaan kaikki kuluja.

    • ströbä

      Meillä taas riitaannuttiin kotihoidon esimiehen kanssa sen verran verisesti että nyt ei ole vaihtoehtona kuin hoivakoti. He hakivat yhtäkkiä yllättäin hoidettavamme intervalli jaksolle ja pyytäessäni perusteluja , niitä ei ollut antaa. Poliisilla uhkailivat. Myöhemmin selvisi että kyseessä oli kateellisen naapurin pahoinpitelyepäily jolle tietenkään ei ole todisteita. Hoidettavamme on saanut meillä ensiluokkaista hoitoa jo monta vuotta. Naapuri oli kuullut kuinka "paljon" saamme palkkaa hänen hoidostaan ja oli tästä suuttunut. Viranomaispalveluiden läpinäkyvyys ei tosiaankaan toteutunut ja jouduimme ikävään tilanteeseen. Minä olen menettänyt terveyteni ja lapsemme ovat joutuneet katsomaan itkevää äitiä. Ensi viikolla on hoitoneuvottelu .
      Paikkoja kunnan kautta haettuna ei ole avoinna ja hoidettava joutuu nyt kökkimään sairaalan osastolla missä ei ole koskaan viihtynyt. Itse maksaen hoivapaikan hinta tämän tasoiselle vanhukselle maksaa 4300 euroa kaikkine kuluineen johon toki saa piirun asumistukse. Hoitotuki on jo korkeimpana mahdollisena. Meillä ei ole varaa ottaa paikkaa vastaan itse maksaen ja nyt hoidettava joutuu olemaan osastolla.
      me olemme vuosia antaneet hänelle kaikkemme ja hän on antanut meille paljon>nyt kaikki valuu hukkaan. Olen vihainen ja käynyt.
      Osaston h.kunta tekee ne kaikki paperihommat. Sun ei tarvii tehä mitään ja luojan kiitos ei myöskään minun.

      tsemppiä sinne!!

    • pertti1966

      Samoja kokemuksia "esimiehistä".

      Tee valitus!!!

    • Kateus on valitettavasti suomalaisten perisynti. Sitä kautta syntyy monia riitaisia ja ikäviä tilanteita, mutta kaikkeen tarvitaan aina näyttö jota yleensä on hankala todistaa. Jos tuollaisia epäilyjä on toistuvasti, voit tehdä poliisille vapaamuotoisen esitutkintapyynnön aiheettomasta ilmiannosta ja kunnianloukkauksesta. Poliisi selvittää asiaa ja yhdessä syyttäjän kanssa voitte päättää nostetaanko syyte ja vaaditteko korvauksia asian johdosta. Syyttäjä voi tarvittaessa myös itsenäisesti päättää syytteen nostamisesta, jos hän katsoo oikeustoimien olevan aiheelliset. Älkää siis alistuko automaattisesti kateellisten naapurien valtaan. Naapuri voi väittää esim. kuulleensa kovaa huutoa jonka ovat mieltäneet henkiseksi väkivallaksi hoidettavaa kohtaan, mutta te voitte taas sitä vastoin todistaa asian sillä, että hoidettavanne kuulo on viime aikoina alentunut, jolloin ääntä joutuu korottamaan. Tällöin te voitatte väitteen ja naapuri on häviöllä. Jos oikeuteen asti mennään, vaatikaa korvauksia ja myös vastapuolen maksamaan oikeudenkäyntikulutkin.

      Omaishoitajuuden päättäminen ei todellakaan ole helppo asia missään muodossa. Sitä kannattaa alkaa alkaa miettimään vakavasti kuitenkin heti kun oma jaksaminen alkaa olla äärirajoilla. Viimeiseen asti ei kannata koskaan odottaa. Ajatte itsenne ennen pitkää uupuneeksi ja sitten kukaan ei jaksa huolehtia omaisestanne ja olette itsekin pian avun tarpeessa. Lisäksi hoitopaikkoja ei vapaudu kovin helposti, joten ajoissa pitää asiaa valmistella. Kunnalla on velvollisuus huolehtia kotiin tuotavista palveluista, ihmettelen miksi ei ole tarjottu kotihoitoa ensisijaisena apumuotona. Teillä on oikeus vaatia apua kotiinne eikä ensisijainen vaihtoehto saa koskaan olla automaattisesti laitoshoitoon sijoittaminen. Muistakaa tuoda nämä asiat esille hoitoneuvottelussa. Voitte täysin rohkeasti sanoa mitä apua kotiinne haluatte ja toivotte, kertokaa myös missä asioissa voitte vielä jatkossakin avustaa hoidettavaanne. Hoitoneuvottelu on juuri sitä missä yhdessä sovitte avustettavan omaisenne hoidon toteuttamisesta jatkossa. Teillä on oikeus vaatia myös myöhemmin uusi hoitoneuvottelu jos avun tarve lisääntyy. Yleinen käytäntö on, että välttämättä uutta hoitoneuvottelua ei järjestetä, koska kotihoidon työntekijälle voi kertoa oman näkemyksen avuntarpeen lisäämiseksi ja hän vie asiaa eteenpäin, mutta jos asia ei etene voitte sen neuvottelun vaatia.

    • Väsynyhoitaja

      Mulla on vähän samanlainen tilanne. Melkein seitsemän vuotta ollut omaishoitajana putkeen, molemmilla vanhemmilla alzheimer, toinen on jo hoivakodissa ja toista hoidan kotona. Mulla väsymystä pukkaa, tämä toinen hoidettava on ollut vaikealuontoinen ja käyttäytyminen on ollut jo alusta asti haastavaa. Kotihoitoa ei olla avuksi saatu, joten hoidan lääkityksetkin myös yksinäni, eli olen tehnyt sairaanhoitajan työtä molempien kohdalla...eli itseoppinut "expertti" ja ammattilainen...lol. Teen tuon sairaanhoitotyön ohella kaikki kotityöt ja käyn maksamassa laskut jne... Nykytilanne on aivan mahdoton, tätä toista hoidettavaa ei kovin helpolla saa mihinkään hoivakotiin, kun ei ole enää kaupungilla paikkoja tarjolla ja yksityispuolen hoivapaikat ovat hintavia, ei ole varaa edes sellaseen. Jopa kotihoidon saaminen kaupungilta on kortilla ja kyseistä palvelua meillä ei ole vara ostaa yksityiseltä palveluntarjoalta. Joten tässä on vähän niin kuin pakko jaksaa jatkaa omaishoitajana vaikka ei jaksaisikaan. Nyt meidän asuinalueen palveluohjaajan sijainen antoi vähän niin kuin ymmärtää, ett meille on perusteettomasti annettu harkinnanvaraisia vapaapäiviä käyttöön tuossa vuorohoidossa vaikka ne on meille annettu vuorohoitoasioita hoitavan palveluohjaajan puolelta. Kuulema kirjallisesti olis pitänyt pyytää niitä asuinalueen palveluohjaajalta. Vähän ristiriitaista, kun kyselin aikoinaan hoidettavalle säännöllistä vuorohoitoa ja niitä lisäpäiviä, niin silloin alueemme vakituinen palveluohjaaja käski itse ottaa yhteyttä vuorohoitovastaavaan. Tuo sijaisuutta hoitava henkilö sitten on myöntänyt meille päätöksellään ne kolme lakisääteistä vapaapäivää tämän vuoden ajalta ja joksikin aikaa ne lisäpäivätkin. Mua ihmetetyttää se, ett miten hän voi muka päättää niistä laissa määritellyistä vapaapäivistä, kun ne kuuluu mulle jo lain mukaan siitä päivästä lähtien, kun olen nimeni pistänyt omaishoitajuussopimukseen ja mut on siihen virkaan hyväksytty. Ei mun käsittääkseni hänellä ole siinä asiassa päätäntävaltaa. Tuo byrokratiankin takia on työlästä olla omaishoitaja, kaikki hoidettavan hoitoon liittyvät asiat pitää soitella ja pyytää ja kerjätä, mikään ei tule kovin helposti. Asioitten hoito on ollut haastavaa jo senkin takia, kun kukaan ei ole ikinä vaivautunut palveluohjauspuolelta ilmoittamaan, kun alueellamme on palveluohjaaja vaihtunut, olen tuntenut itseni muutamat kerrat hölmöksi, kun olen soittanut palveluohjaajalle ja saanut kuulla ettei hän ei enää hoida sitä hommaa ja antanut uuden numeron mihin soittaa. Sekin on ollut rasittavaa huomata ettei palveluohjauspuolella hoideta sovittuja asioita ja on jätetty kirjaamatta asioita tietoihin, esim.yhdestä kotona tehdystä arviointikäynnistäkään ei kuulema löydy mitään tietoa vaikka mulle on lähetetty yhteenvetopaperikin siitä käynnistä. Syynä voi tietenkin olla se, ett silloinen palveluohjaaja kopioi aiemman hoitosuunnitelman, poisti siitä vaan yhden lauseen...ei viitsinyt uutta kirjoittaa, kun oli vaihtamassa uuteen hommaan. Oikeasti palveluohjauspuolella ei ketään kiinnosta omaishoitajan jaksaminen ja pärjääminen, tuntuu ett siellä töissä olevat ovat suhteittensa avulla töihin päässeet ja heidän ei tarvitse oikeasti töitä tehdä palkkansa eteen ja kun pitäis oikeasti tehdä töitä, he vaihtavat toiseen paikkaan päästäkseen helpommalla. Mulla ei hyvää kuvaa palveluohjausyksikön toiminnasta, siellä hommat hoidetaan hälläväliä asenteella ja omaishoitajia kohdellaan kuin idiootteja ja heillä ei ole minkään valtakunnan ammattitaitoa, eikä sympatia, eikä empatiakaan kuulu heidän vahvuuksiin. Eikä siellä töissäolevilla ole muuta koulutusta kuin sosiaalipuolen koulutus vaikka heillä olis hyvä olla myös terveydenhoitopuolen koulutustakin ja mielellään myös työkokemusta tuolta alalta, ett tietäisivät edes jotain esim.alzheimerista. Ei paperinpyörittäjät tiedä mitään mistään, heille on turha edes kertoa hoidettavan sairauden oireista, heillä ei ole hajuakaan mistä heille puhutaan. Luulevat vaan muistisairaus vie muistin, ei siinä mitään muita oireita ole. Joten turhauttavaa edes puhua heille mitään väsymyksestä tai jaksamisesta, se ei heitä kiinnosta, eikä ymmärrystä löydy miten haastavasta työstä on oikeasti kyse. Jos rahaa olis, niin en olis edes mitään vailla palveluohjauspuolelta vaan ostaisin ihan kaiken avun yksityisiltä, ei kaupungilta apua anneta vaikka kuinka kerjäis sen olen oppinut näiden vuosien aikana. Pitää vaan jaksaa sinnitellä niin kauan Kuin oma terveys kestää tai hoidettavan kunto pettää eli jommallekummalle kummalle tulee lähtö tästä maailmasta. Tai jos sattuis kunnon lottopotti tulemaan, niin vois ostaa apuja kotiin ja myös hoitokotipaikan hoidettavalle. Tämä nykymeno on sellasta tässä maassa ettei päättäjät arvosta omaishoitajia pätkän vertaa, jos arvostaisivat niin omaishoidontukikin olis isompi kuin esim.työttömyyskorvaus ja omaishoitajien terveydestäkin pidettäis huolta... mutt tuollaista ihmettä ei tule koskaan tapahtumaan lol.

    • Kyllä Sipiläkin suu vaahdossa puhuu,kuinka hyvin pyyhkii,kun on varaa valita.
      Omaishoidon raamikehityksessä ei oikeastaan mikään ole muuttunut.
      Omaishoitajat kokee omaishoitajuuden olevan velvoite ja niinhän se ei ole.
      Jokainen kansalainen on maksanut veroinaan myös vahuudenhoidon ja kunnat ovat velvollisia myös sen järjestämään.

      Ikärakenteen muutos tuo kunnille haasteita,mutta omaishoitajille esim.pitäs maksaa kunnollinen korvaus 24/24h kestävästä työstä.
      Jokainen kunta hoitaa asioita aivan eri tavalla.Täällä keskustalaisessa kunnassa todella huonosti.jokainen asia piti tapella.
      Minun kohdaltani se on ohi,mutta jäljet näkyvät vieläkin,en ole päässyt roolistani täysin irti

    • kysylakipalstalla

      Kysy tuolla lakipalstalla, jos joku tietäisi.
      Entäs se Omaishoitajien yhdistys?
      Sosiaalihuolto?

      Kannattais kuitenkin lyhentää kirjettä ja ottaa se olennaisin esille.

      eivät ehkä jaksa lukea noin pitkää kirjettä, ja siksi eivät saata vastata.

      En osaa neuvoa muuta.

    • nipsuliinii

      Nykyään on olemassa ja yleistymään päin vanhusten palvelutalot(ns.asuntolat). Kaikkiin palvelutaloihin ei sis.hoitopalvelut automaattisesti. Eli vanhus maksaa käytännössä vaan vuokraa palvelutalolle. Hän voi itse ostaa hoitopalvelut esim.kaupungin kotihoidolta(ei välttämättä tarvitse olla palvelutalon omaa henkilökuntaa). Ja lisäpalveluina voi hankkia tarpeen mukaan esim. ruoka-, kauppa-, siivous-, apteekki- ja turvapalvelun, sekä yöpartion käynnit. Edunvalvojalle juoksevat raha-asiat,lasku jne. Rahat jos on tiukilla niin esim.siivousapua järjestää myös vapaaehtoisjärjestöt, ja palvelu on tietenkin maksutonta. Heiltä saa pyydettyä kaverin asioille, saattajaksi lääkäriin tai seuraksi muuten vaan.

    • on todella ikävää jos kotihoito ei edes tarjoa teille apua kotiin, vaikka se on LAKISÄÄTEINEN kunnallinen palvelu. Itse teinä uhkaisin oikeustoimilla mikäli teidän pyytämänne kotiapu evätään perustelematta sitä kunnolla. Kotihoidon henkilöstön resurssipula ei saa olla syynä eikä kunnan taloudellinen tilanne. Sanokaa suoraan kotihoidon esimiehelle, että olette jo keskustelleet lakimiehenne kanssa tästä asiasta ja hän on täysin samaa mieltä että teille kuuluu avunsaanti (vaikka ette koskaan olisi edes lakimiestä nähneetkään). Kotihoito ei koskaan kysy kuka teidän lakimiehenne on, se ei kuulu heille pätkän vertaa eikä teidän tarvitse sitä koskaan edes kertoa. Teidän tulee itse olla tiukkana, huutakaa vaikka naama punaisena siellä jos muu ei auta. Tiedän valitettavasti kokemuksesta että kotihoidon saannin kriteereitä kiristetään tarpeettomasti, mutta siihen on syynä yleensä kunnan taloudellinen tilanne (eli ei haluta palkata lisää henkilökuntaa).

      Omaishoitajille on oma kanava olemassa apua ja neuvontaa varten. Se löytyy netistä: www.omaishoitajat.fi
      Lisäksi hyviä neuvoja saa: www.kuntaliitto.fi/asiantuntijapalvelu/sosiaali-ja-terveysasiat/omaishoito/
      sekä: www.punainenristi.fi/hae-tukea-ja-apua/omaishoitajana-jaksamiseen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe