Iso potti!

Hannun tertut mitä tuuria :(
375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käsi ojossa nämä yrittävät lypsää sukulaistaan, tällä kertaa

Äänestä

Minä voin sanoa kokemuksesta että kyllä SUKU on PAHIN. Eräs tuttavanikin hoitaa puolisonsa kanssa iäkästä vanhusta aamusta iltaan ja illasta aamuun. Ruoka valmistettuna kotona ja vietynä lämpimänä x2 pvä ja tätä jo vuosikaudet. Viikottain, kuulin ehkä parikin kertaa lääkäreillä, verikokeissa ja välistä minne milloinkin ja se ajankäyttö mitä heillä ja varsinkin toisella kuluu näihin käynteihin. Saunottamiset kuulemma pari kertaakin viikossa, peseminen. Siivoukset, pyykinpesut, usein olen pyytänyt käymään heitä, kun ei oltu pitkään aikaan nähty ( itse asun Kokkolassa) Ei kuulemma voi lähteä. Hiukan tuota ihmettelen kun tiedän vanhuksella on muitakin lapsia jotka asuvat samalla paikkakunnilla. Kun sitten Lapualla käydessäni joku aika sitten tavattin, kyllä ihmetellä täytyi, kuinka he jaksavatkin olla vanhuksen tukena ja turvana. Sitä kun ei kiireisillä ihmisillä tahdo olla aikaa, eikä haluja. Tarkoitan tällä, sitä kun voisivat vanhuksen
Muutkin lapset olla hoitamassa omalta osaltaan omaa vanhempaansa. Toivottavasti nämä muut osaavat arvostaa sitä, ettei heidän tarvitse uhrata omaa aikaansa oman vanhempansa hoidolle. Mutta epäilen tuskinpa osaavat arvostaa näitä hoitajia. Omalla kohdallani osaan sanoa sen, ettei meitäkään puolisoni kanssa suku arvostanut, muutakuin arvostelemalla vanhempieni kuoltua. Perintöriidat vielä 9vuoden jälkeenkin tekee surulliseksi. Kaikille omaistensa hoitajille jaksamista.

Äänestä

Samassa veneessä tullut oltua. Jotta olisi kiitoksen sanaa kuullu eres yhyren kerran muilta hoitamisista, nii tuli haukkuja ja syyttelyjä kun lopetimme hoitamiset ja perinnönjako oli samaa apulantaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


samraSamra kirjoitti:

Hannun tertut mitä tuuria :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu