Kuntaverolaskuri

Ylen verkkosivulla on mielenkiintoinen laskuri jolla voi laskea paljonko kuntaveroa jokainen maksaa omaan kuntaan. Ja samalla voi verrata mitä maksaisi naapurikuntiin. Vimpeli auttamatta kirein verottaja. Täällä jotkut elämöi sillä että vimpelissä on eteläpohjanmaan lähes parhaimmat verotulot. Ei ole ihme kun verotus on huippuluokkaa. En viitsisi tälläisellä asialla kehuskella.
4181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tervehdys. Tästä olen monesti kirjoittanut kriisikunnan tulo kehitys ei millään muotoa oikeassa suhteessa normaali tuloihin, ne on perustunut moneen vuoden yli verotukseen, joka ei ole millään muotoa terveellä pohjalla. Tämä tulee johtamaan väistämättä katasrofiin. Kunta elää vain yritysten saamilla vientituloilla ja siitä saaduilla henkilöverotuksella, joten turha paukutella vanhoja henkseleitä. Tässä tulee
kovat paineet laskea kuntaveroa soten-astuessa voimaan, tähän ei olla yhtään varauduttu, monetkin uskovat kuntavero voidaan pitää samalla tasolla, minä sanon ei millään muota voida, monessakin hyvin pärjäävissä kunnissa kuntavero tullaan laskemaan lähes puoleen, vastuitten poistuessa kunnista juttelin yhdenkin päättäjän kanssa sinisilmäisesti sanoi valtiontuet tulee säilymään , voi herran jestas mitä tietoa.
Suurinmalta osin ahne tuki politiikka kunnille valtiontuet tulee päättymään, tämä on ihan väistämätön asia.

Äänestä
  • Ja yhä magister kirjoittaa *omasta* asiastaan yleistäen sitä tänne.
    Ei mitään järkevää luomusta saanut aikaan.

    Äänestä

Hehh...tuo ns. maisteri kuvannollistaa koko Järviseutua olemalla PELLE koko seutukunnan puolesta.
Ei siis ihme että nauru raikaa joka kerta kun tekstiä yrttää vääntää.
Koko maakuntahan niille hiljaa nauraa...
Hyvää mainosta !!

Äänestä

Voisiko veikko kertoa paljon maksaa vuodessa vähemmän veroja, kun ne vimpelin sijaan maksaa seinäjoelle? Saako erotuksella vuosittaisen ulkomaanmatkan parempien palveluiden lisäksi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SEKATYÖMIESEVP kirjoitti:

Ylen verkkosivulla on mielenkiintoinen laskuri jolla voi laskea paljonko kuntaveroa jokainen maksaa omaan kuntaan. Ja samalla voi verrata mitä maksaisi naapurikuntiin. Vimpeli auttamatta kirein verottaja. Täällä jotkut elämöi sillä että vimpelissä on eteläpohjanmaan lähes parhaimmat verotulot. Ei ole ihme kun verotus on huippuluokkaa. En viitsisi tälläisellä asialla kehuskella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu