Oikeastiko???

Onko täällä OIKEASTI Venäjää ihannoivia trolleja tai peräti ihmisiä, joille siitä trollailusta maksetaan? Näinkö alas tämä kansa on vajonnut?

Jos minä toimisin noin, tuntisin syvää häpeää. Ei USA ole sekään mikään pulmunen, mutta jo ajatus siitä, että joku on valmis oman kotimaansa vastaista propagandaa nettiin maksusta suoltamaan, tuntuu säälittävältä.

Jos taas Venäjä pitää järkevänä käyttää resursseja tämän tasoisella palstalla keekoileviin reppanoihin, ei voi kuin ihmetellä. Ilmeisesti rahaa on liikaa?
3183
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Onhan se vähän vaikea ymmärtää ketä noiden idioottikirjoitusten takana on.

Selkeillä valeilla itsensä idiootiksi tekeminen ei oikein tunnu järkevältä kenenkään kirjoittajan kannalta. Venäjän ihailu vaikuttaa myös usein jotenkin teennäiseltä ja toisinaan taas jotenkin tosikkomaiselta ja kaavamaiselta.

Mikäli halutaan provosoida lukijoihin riitoja, hajaannusta ja toistensa asiatonta haukkumista, niin siihen nämä kirjoitukset kyllä hyvin kelpaavat mutta ei kai nyt kukaan sellaista halua ?
- eihän?

1Äänestä

Tämä onkin 'oikeasti' Kiimakko palsta nykyään, Nato on kyllä jo taputettu mutta kiimakko on jäänyt palstalle.

Äänestä
  • Kyllä täällä on yhä kiitettävä esiintymä Venäjän Tiltuja joista uudella nickillä "Nees" esiintyvä ERommel on tyypillinen esimerkki!

    Ja Tiltun harmiksi se paha Nato sen kuin pysyy ja paranee eikä sitä ole taputettu minnekään!

    Äänestä

Ei ole täällä Venäjää ihannoivia on vain tosiasioita tuovia henkilöitä.On unohtunut Paasikiven tosiasioiden tunnustaminen ja suuren naapurimaan kunnoitus.O nvain Helsingin Sanomain,Ylen,Mantilan valtiojohtoista Nato-propagandaa.

Äänestä
  • Desantti Bäckman on tyyppiesimerkki henkilöstä jonka Venäjän ihannointi sivuutta kaikkinaiset tosiasiat!

    Äänestä

Täällä on Pietarin trolleja, eli ryssän rottia Savushkinilta. Sitten on maanpettureita, eli Suomessa asuvia suomalaisia resonaattoreita sekä Suomessa asuvia putinistikoiria.

Äänestä

Ne, joita nimitellään tiltuiksi, ovat vain natokriittisiä suomalaisia.

Äänestä
  • Miten+se+on+natokriittistä+kirjoittelua+kun+otsikot+ovat:-+Venäjä+teki+X+taisteluaseen-+Venäjä+voittaa+USA-NATO+Sauliniinistö+Sanoma+OY:n+hiekkalaatikkosodassa-+Venäjä+ampuu+39475+ydinkärkeä+alle+viidessä+sekunnissa-+Natosotilaat+raiskaa+afrikassa+ja+tekee+naishuoria-+Putin+parantaa+syövän+heittämällä+kepillisen+silmien+väliinOn+oikein+olla+kriittinen,+mutta+joku+täytyy+pysyä+myös+asialinjassa,+kuinka+kritisoidaan.+USA+on+kaukana+täydellisestä+valtiosta,+ja+itse+vihaan+sitä.+Venäjä+on+kuitenkin+USA:sta+vielä+helvetisti+huonompi+vaihtoehto+ja+siksi+kahdesta+paskasta+on+valittava+vähemmän+huono.Nato+ei+täydellinen+sotilasliitto,+mutta+pienenä+valtiona+ehdottomasti+paras+vaihtoehto+kun+halutaan+säilyttää+sosiaaliturva,+kansalaisten+turva+eikä+tarvitse+sijoittaa+20%+BTK:sta+vastaamaan+rajanaapurin+aseistukseen.

    1Äänestä

  • Jöpö höpö.

    Äänestä

NATO-vastustaja on Suomen syöjä joka voi pakata kamppeensa ja muuttaa ihantolaansa Venäjälle.

Äänestä
  • Nato -vastustaja on tyypillisesti isänmaan aito ystävä joka ei kumartele länteen eikä itään.

    Suuri osa natottajista sen sijaan on säälittäviä pelkureita ja Washingtonin hännystelijöitä.

    Äänestä

  • Nimenomaan! Me ei tarvita teitä hohkapoikia pilaamaan Suomea. Iivana kun tulee niin mitä te neidit osaatte tehdä? Poraatte Jenkkejä apuun.. voi jeesus teidän kanssa.

    Äänestä

Palstan ainoa rekisteröity kiimakko on 44.DIV ja se näkyy myös peukutuksista, siis kun se peukuttelee itselleen.

Äänestä
  • Ja palstan TOINEN rekisteröity (Venäjän) kiimakko OLI nimimerkki ERommel, joka sittemmin katosi, mutta ei hätää! Ilmaantui takaisin nyt mustalla nickillä Nees tai pitempänä versiona NeesNees!

    1Äänestä

  • Mites on viikko startannut NeesPedarilla`?. onko ollut jömppiksiä päiväkotia ohittaessasi?. ;-)

    Äänestä

  • Entä itselläsi? Onko tehnyt mieli lähteä nussimaan turkkilaisia lapsia?

    Nato-maa Turkki on vain 44.Divin tapaisten pedojen ihannemaa.

    Äänestä

  • NotErdogan kirjoitti:

    Entä itselläsi? Onko tehnyt mieli lähteä nussimaan turkkilaisia lapsia?

    Nato-maa Turkki on vain 44.Divin tapaisten pedojen ihannemaa.

    FAIL, vitun säälittävä nyyppä ... ja isosti!.

    a) Mua ei oo heivattu tukasta vittuun (eikä tulla heivaamaankaan) yhdeltäkään palstalta moisien epäilyjen vuoksi.
    b) Uskotko, että kun esität tuon väitteen naamatusten, niin ortopedille ja plastiikkakirurgille tulee pirusti töitä sun kokoon harsimisessa ... Se on lupaus.

    Äänestä

Ei mulle ainakaan makseta mitään, mutta silti olen ottanut asiakseni oikaista vääriä väittämiä ja laskelmoitua, maksettua länsipropagandaa.

Koko sotkun takanahan on se kun Venäjä lähti vääntämään USA:n globaalia hegemoniaa vastaan. On ilo huomata miten maailma muuttuu ja pahuuden pesä, eli USA saa vääjäämättä nenilleen niin että tuntuu :)

Äänestä
  • Olehan vahva uskossasi, mutta älä huuda potentiaalista pettymystäsi ääneen. ;-)

    Äänestä

  • Kukapa nykysuuntaukseen pettyisi? No, ehkä paatuneimmat Washingtonin lipojat.

    Jenkit menettävät liittolaisia oikealta ja vasemmalta, geopoliittinen vaikutusvalta murenee käsiin ja nyt ovat käytännössä pakotettuja hattu kourassa lähestymään Venäjää ja lopulta myös Kiinaa.

    Hyvältä näyttää, esitys on alkanut, katsomo täynnä ja popcornia riittää :)

    Äänestä

Kyllä nämä näyttää enimmäkseen olevan näitä ryssän ränkyttäjiä. Ei täällä normaali tavallinen suomalainen ole saanut sanansijaa enää pitkiin aikoihin.

Äänestä
  • Älä jauha paskaa.

    Kylmä fakta on vaan se, ettei isolla osalla suomalaisista ole mitään ryssää vastaan. Päinvastoin. Kunhan tomu laskeutuu ja USA vajoaa siihen roskalainaluokkaan mihin kuuluukin ja olosuhteiden pakosta lopettaa Euroopassa agitoimisensa, Venäjä on Suomelle enemmänkin iso kaupallinen mahdollisuus.

    Tämän suomalaiset tajuaa eikä olla lähdetty mukaan tuohon russofobiseen paskanjauhamiseen.

    Äänestä

  • Eihän meillä olla russofobisia! Kun Pietarissa sai pesää parilla sukkahousuilla niin siitä alkoi ystävyyden virta, suoranainen kymi, joka on kantanut näihin päiviin saakka!

    Äänestä

Täällä ollaan huusi tiltu puskista.

Äänestä

Ne viisi jaksavat pitää mölyä palkkansa eteen.

Äänestä

Trolleja joo, ihmisiä ei.

Äänestä

Leikistihän ne. Lapsoset leikkivät tiatsalla.

Äänestä

Aina noita kommunismin sumentamia peräkammarin aikamiespoikia jostain löytyy.

Äänestä
  • Nykykommunismi on jenkkimeininkiä ja Venäjä sopiva vastavoima.

    Äänestä

Ainahan ikuiskommareita riittää.

Äänestä

Venäjä on lopulta muuttunut aika vähän. Politrukit on vaihtunu oligarkeiksi ja muiksi uusnousukkaiksi. Samaa ryssämeininkiä, sivistyneelle oppositiolle ei valtaa anneta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


HulluksiOnMennyt kirjoitti:

Onko täällä OIKEASTI Venäjää ihannoivia trolleja tai peräti ihmisiä, joille siitä trollailusta maksetaan? Näinkö alas tämä kansa on vajonnut?

Jos minä toimisin noin, tuntisin syvää häpeää. Ei USA ole sekään mikään pulmunen, mutta jo ajatus siitä, että joku on valmis oman kotimaansa vastaista propagandaa nettiin maksusta suoltamaan, tuntuu säälittävältä.

Jos taas Venäjä pitää järkevänä käyttää resursseja tämän tasoisella palstalla keekoileviin reppanoihin, ei voi kuin ihmetellä. Ilmeisesti rahaa on liikaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu