Kansaa riistetään ja Guggenheimille tarjotaan

Suomen kantaväestöä riistetään:
Guggenheimille riittää rahaa - Kansallisomaisuus ulkomaiseen omistukseen!

"Eduskunta on päättänyt viedä lapsiperheiltä ja eläkeläisiltä tuhkatkin pesästä. Vastaavasti Guggenheim-museo hanke (G-hanke) on taas nostamassa rumaa päätään.

Eduskunta päätti hiljattain kurjistaa taloudellisesti esimerkiksi eläkeläisten ja lapsiperheiden asemaa: poistojen kohteena ovat eläkeläisten etuudet ja lapsilisät. Ylikansallista rahan imperiumia ensisijaisesti palveleva hallitus tyrmäsi kaikki opposition hylkäysehdotukset.

Ei tarvitse ihmetellä miksi Suomen kantaväestöä riistetään? Raha ja omavaraisuus eivät riitä, koska Suomen kansallisvarallisuutta kipataan kiihtyvällä vauhdilla ulkomaiseen omistukseen. Lisäksi Suomen poliittinen mafia toimii ensisijaisesti globaalin pankkiirieliitin edunvalvojana. Kansainväliset rahoituslaitokset lainaavat rahaa maailman valtioille ottaen korkoa ja vielä koron korkoa".

--

Perskeko-porvarihallitus ja muu ekokoomusmafia kurittavat kansaa leikkauksilla, sote-palvelumaksujen 30% korotuksilla, ja työttömien sekä köyhien työttömyys- ja sosiaaliturvan muuttamisella ns. osallistuvaksi, siis pakkotyöehtoiseksi. Syntyy toiset orjapalkkatyömarkkinat jonne putoaa enevä määrä myös tes-työpaikkojen työntekijöistä. Guggenheimiin kuitenkin on varaa kuten myös ns. 5%:n Apteekkarivähennykseen joka tuo keskiverto apteekkarin, juristin, lääkärin, metsänomistajan ym. käteen 10.000 euroa nettolisätuloa vuodessa 200.000 - 300.000 nettovuositulojen päälle. Myös kansallisomaisuutta myydään kiihtyvään tahtiin pilkkahintaan porvarien johdolla ulkomaille, mm. kultavarat, litiumvarat, lannoitefosforivarat ym. ym. Pian varmaan myös metsät ja pohjavedet. Suomen tyhjennystalkoot käynnissä globaalin uusliberalistisen kapitalismin riistoperinnettä kunnioittaen.
452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Guggenheim on siionisti riistäjien hanke,maksakaa vaan,niin huomenna ei ole leipää pöydässä.

Äänestä

Ihme jos joku uskataa äänestää tuon puolesta.

Äänestä
  • Kokoomus, rkp, kepu ja vihreät äänestävät puolesta. Sdp, vasemmistoliitto ja kristilliset sekä persut vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


KansanOmatunto kirjoitti:

Suomen kantaväestöä riistetään:
Guggenheimille riittää rahaa - Kansallisomaisuus ulkomaiseen omistukseen!

"Eduskunta on päättänyt viedä lapsiperheiltä ja eläkeläisiltä tuhkatkin pesästä. Vastaavasti Guggenheim-museo hanke (G-hanke) on taas nostamassa rumaa päätään.

Eduskunta päätti hiljattain kurjistaa taloudellisesti esimerkiksi eläkeläisten ja lapsiperheiden asemaa: poistojen kohteena ovat eläkeläisten etuudet ja lapsilisät. Ylikansallista rahan imperiumia ensisijaisesti palveleva hallitus tyrmäsi kaikki opposition hylkäysehdotukset.

Ei tarvitse ihmetellä miksi Suomen kantaväestöä riistetään? Raha ja omavaraisuus eivät riitä, koska Suomen kansallisvarallisuutta kipataan kiihtyvällä vauhdilla ulkomaiseen omistukseen. Lisäksi Suomen poliittinen mafia toimii ensisijaisesti globaalin pankkiirieliitin edunvalvojana. Kansainväliset rahoituslaitokset lainaavat rahaa maailman valtioille ottaen korkoa ja vielä koron korkoa".

--

Perskeko-porvarihallitus ja muu ekokoomusmafia kurittavat kansaa leikkauksilla, sote-palvelumaksujen 30% korotuksilla, ja työttömien sekä köyhien työttömyys- ja sosiaaliturvan muuttamisella ns. osallistuvaksi, siis pakkotyöehtoiseksi. Syntyy toiset orjapalkkatyömarkkinat jonne putoaa enevä määrä myös tes-työpaikkojen työntekijöistä. Guggenheimiin kuitenkin on varaa kuten myös ns. 5%:n Apteekkarivähennykseen joka tuo keskiverto apteekkarin, juristin, lääkärin, metsänomistajan ym. käteen 10.000 euroa nettolisätuloa vuodessa 200.000 - 300.000 nettovuositulojen päälle. Myös kansallisomaisuutta myydään kiihtyvään tahtiin pilkkahintaan porvarien johdolla ulkomaille, mm. kultavarat, litiumvarat, lannoitefosforivarat ym. ym. Pian varmaan myös metsät ja pohjavedet. Suomen tyhjennystalkoot käynnissä globaalin uusliberalistisen kapitalismin riistoperinnettä kunnioittaen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu