Pankit eivät saa enää korottaa kuluttajaluottojen maksuja ilman kunnon syytä
Yle: Talous ja politiikka - Ma, 28/11/2016 -
Pankkien oikeutta korottaa kuluttajaluotoista perittäviä maksuja rajoitetaan.
Kilpailu- ja kuluttajaviraston tänään maanantaina antaman päätöksen ansiosta pankit saavat jatkossa korottaa kuluttajaluottojen maksuja ja palkkioita ainoastaan viranomaispäätöksen tai lakimuutoksen perusteella.
Korotukset eivät myöskään saa olla suurempia kuin pankille tosiasiassa aiheutuneet kustannukset.
Tähän asti pankit ovat soveltaneet kuluttajaluottosopimuksissaan ehtoa, jonka mukaan luotoista perittäviä maksuja ja palkkioita on voinut korottaa kustannusten lisääntymisen tai muun perustellun syyn takia.
KKV:n mielestä keskenään kilpailevien yritysten yhdessä laatima ehto oli kilpailun vastainen ja se siirsi liiketoimintaan kuuluvaa riskiä asiakkaille.
Pankit ovat nyt antaneet KKV:lle sitoumuksen olla noudattamatta ehtoa.
KKV:n mukaan rajoituksia sovelletaan olemassaoleviin kuluttajaluottoihin ja seuraavien kolmen vuoden aikana solmittaviin uusiin kuluttajaluottosopimuksiin.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset
KULUTTJALUOTOILLE MAKSUKATTO
HANOJAKIINNI
0
100
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2022142Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1591429Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271071- 71917
- 58908
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72831- 47823
- 93787
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200697Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta109697