http://www.aamulehti.fi/kotimaa/nain-sipilan-yle-kohu-eteni-lue-ylen-paatoimittaja-atte-jaaskelaisen-viesti-24101688/
Näin olisi saatu kostettua Sipilälle, että vielä uskaltaa olla pääministerinä, vaikka Ylekin oli jo esittänyt jääviysepäilyn.
Näin olisi saatu kostettua Sipilälle, että vielä uskaltaa olla pääministerinä, vaikka Ylekin oli jo esittänyt jääviysepäilyn.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Panee ajattelemaan ?
Yle ja Ay liike melkoisia vallankäyttäjiä.
Demareilla vielä Yle hallussaan näköjään.
Ylen salla vuorikosket ovat herkkää väkeä, niille ei sovi kertoa mitä heidän juttunsa saavat aikaan. Jos näiden sallojen jutut aikaansaavat raivokkaan paskan heittämisen pääministerin niskaan, niin siitä ei saa lähettää salloille näytteitä analysoitavaksi.
Eihän se näille salloille kuulu jos asioilla on syy- ja seuraussuhteensa.
Atte Jääskeläisen juttu kuvaa raadollisesti millaista vyörytystä Ylen viherpunatoimittajat olivat suunnittelemassa pääministerin kaatamiseksi.
Nyt sitten nämä elämämme liianderssonit itkevät pettyneinä kun operaatio estettiin.
Ylen maailmanennätysbudjetti on 500 miljoonaa euroa ja henkilöstöä 3000. Toimittajien palkat luokkaa 110.000 euroa vuodessa.
Pääministeri ja hallitusko rajoittavat sananvapautta??
Kyllä noilla resursseilla pitäisi kyetä ja ehtiä tarkastaa tosiasiat ennen ohjelmien lähetyksiä.
Pääministeriltä pyydettiin vastaukset pariin kysymykseen alle kaksi tuntia ennen ohjelman lähetystä. Toimittaja oli aloittanut ohjelman valmistelun jo edellisellä viikolla ja se oli valmis, kun kiireistä pääministeri Sipilää lähestyttiin sähköpostilla.
Täysin tarkoitushakuista mustamaalausta, ja ennen kaikkea, verorahoilla.
Eihän tuossa käynyt ilmi mitään vyörytystä. Ylen johto oli lähinnä huolissaan, ettei syntyisi kuvaa mistään vyörytyksestä ja ettei Ylestä tulisi osapuoli asiaan. Päätös on siinä mielessä kummallinen, että siinä ohjeistetaan Ylen yksittäisiä toimittajia pidättäytymään Sipilää koskevasta uutisoinnista. Kovasti siinä on itsesensuurin makua eli sitä itteään, suomettumista. Pahimman ylilyönnin YLE on kyllä tehnyt asiassa, kun se on uhannut toimittaja Ruben Stilleriä erottamisella. Stillerhän on ennenkin ollut myrskyn silmässä, kun hän ei ole piitannut poliittisten tahojen painostuksesta (mm. kökkötraktoriohjelma aikoinaan).
Kyllä tässä jää sellainen ikävä maku, että päämisteri yrittää tieten tai ainakin tiedostamattaan vaientaa kriittistä journalismia.
aina paskanmaku suussa kun omat tavoitteet eivät onnistu. Nytkin on aivan väärä hallitus, demokratia on perseestä.
Tästä jää erittäin ikävä maku sellaisten henkilöiden suuhun jotka kokevat velvollisuudekseen rauhoitella lakolla uhkailevia osapuolia.
Olet oiva kepuesimerkki Sipilän lisäksi siitä, millaista tekstiä syntyy, kun hermo pettää. Kepuhan pettää aina ja näyttää kepulaisten hermokin pettävän.
Et sitten ole ainakaan tuota uutista lukenut? Et ainakaan ymmärtänyt sitä. Niin kuin MPP tuossa yllä kertoi, sellaisen vaikutelman tuosta jutusta tosiaan sai, kuin Sipilä olisi koettanut vaientaa kritiikkiä.
Atte Jääskeläisen kirje yleläisille kertoo tarkasti millaista kamppanjaa toimittajat olivat isolla porukalla rakentamassa.
No jopas on taas "salaliittoteoriat" liikenteessä. Mikähän tuossa tuollaista "kertoo"?
Paitsi, että Ylen päätoimittajan Atte Jääskeläisen kirjoituksessa ei ole mitään mikä tukisi harhaisia kuvitelmiasi Sipilää vastaan suunnitellusta vyörytyksestä. Kyse oli normaalista journalistista työstä.
Kirjoitus myös osoittaa mikä on sananvapautta arvostavan kohtuullisen kypsän henkilön tapa ajatella ja mikä on herkkähipiäisen kiukuttelijan.
Atte Jääskelänen kirjoittaa Sipilän esittämästä arvostelusta: "Me olemme Yle. Se tarkoittaa, että journalismimme on kestettävä myös kritiikkiä. Meidän on syytä myös kyetä omaa toimintaamme kehittävään kriittiseenkin keskusteluun toimituksessa."
Kiukkupussi Sipilän reaktio siihen että Yle uutisoi häneen kohdistuneesta jääviysepäilystä: "Kyllä, hän (Sipilä) ilmeisen suuttuneena ilmoitti että hänen luottamuksensa Yleen on täysi nolla. Tosin hän katsoi myös, että hänen vaikutelmansa mukaan tunne on molemminpuolinen."
On surullista, etät meillä on näin huonosti painetta kestävä pääministeri, joka on ihmisenä epäkypsä eikä ole sitoutunut länsimaisen demokratian arvoihin. Sipilä ei käyttäydy asemansa edellyttämällä tavalla.
Sipsutin on kekkoslovakian lapsi. Pohjanmaalla on muutenkin paljon kasakkaverta. Arvostelusta lähtee kasvot.
Sipilä oppi varmaan kertalaakista että poliittisiin toimittajiin ei voi luottaa ollenkaan.
Politiikan toimittajat jo tietävätkin, että politikkoihin, eikä varsinkaan keskustalaisiin pääministereihin ole syytä luottaa.
Ja nettimanipuloijat tietävät ettei voi luottaa keneenkään muuhun kuin itseensä.
Eihän sitä nyt 'suurta ja mahtavaa johtajaa' saa arvostella, vieläpä yritystuki visionääriä. Stillerinä menisin töihin vaikka ilttikseen.
Tästä sitten se faktakin.
"Tästä on kyse pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja Ylen välisessä kohussa:
Yle kertoi viime viikolla Sipilän sukulaisten yhtiön tekevän kauppaa Terrafamen eli entisen Talvivaaran kanssa. Sipilä vastaa valtion omistajaohjauksesta.
Sipilä kritisoi julkisuudessa Yleä voimakkaasti. Sen jälkeen Suomen Kuvalehti paljasti Ylen johdon rajoittaneen aiheen käsittelyä Ylessä.
SK: Yle hyllytti useita Sipilä-juttuja pääministerin painostettua
Ylen päätoimittaja selittää: Tämän takia Sipilä-jutut hyllytettiin
Muuta aiheesta:
Näin eduskuntaan juuri valittu Juha Sipilä meni sisään kohuyhtiöön – panos 30 000€
Ruben Stillerin Sipilä-viestien merkitys avautui
Kaikki Uuden Suomen uutiset aiheesta täällä.
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/209431-juuri-nyt-ylen-toimittaja-julkaisi-juha-sipilan-kohuviestit?ref=suosituimmat
Mistä ihmeestä olet keksinyt taas tuollaisen otsikon?
Ei voi kuin ihmetellä Sipilän kannattajien vähäjärkisyyttä.
Kyllä vyörytykseksi voi sanoa suunnitelmaa jossa viikon alkajaisiksi on aikomus tehdä pitkää päivää Sipilän persoonan ympärillä.
Otsikko kertoo juuri tasan tarkkaan mikä ylen työmaaparakissa oli pelin henki maanantaiaamuna.
Hyvä että Jääskeläinen oli Suomen kansan hiljaisen enemmistön puolella ja esti vyörytyksen.
Sano nyt vaikka pöytää tuoliksi, mutta avauksessahan luki näin:
"Yle myöntää:Suunniteltiin vyörytystä Sipilää kohta"
Nytkö asia jo muuttuikin niin, että tuollaiset myöntämiset ovatkin sinun korviesi välissä syntyneitä harhoja? Ja nyt sanot, että kyllä voi sanoa sitä ja tätä, mutta etpä taida kovin suurta uskottavuusarvoa omata tuollaisella sekoilulla.
Lisään vielä. Vaikuttaa, että avaaja myöntää kirjoitelleensa sipiläuskossaan taas kutakuinkin mitä sattuu ja selittelee nyt kuin Sipilä konsanaan kirjoittelujaan parhain päin. Voihan avaaja olla tosin joku muukin, mutta se todistaa vain, että kepu-uskovaisia on enemmänkin kirjoittelemassa täällä keputotuuksiaan. Liekö peräti Sipilän sukulaisia, ontuvista selityksistä päätellen?
heh.
Tarkistamaton Sipilä-uutisointi alkoi perjantaina ja jatkui viikonlopulla maanantaihin saakka. Taas maanantaista alkaen oli suunnitteilla tarkistamatonta Sipilä-informaatiota ainakin tulevaan perjantaihin saakka. -Tämäkö on laatujournalistikkaa Ylen toimittajien kriteereillä? Olisiko suhteellisuuden taju pettänyt tai onko sitä ollenkaan?
Kyllä maksajilla eli Suomen kansalla on oikeus saada kuulla muutakin. Joskus tuntuu, että Ylen toimittajien mielestä YLE on heitä itseään varten. On aivan oikein, että muutama Ylen esimies puuttui tällaiseen höyryämiseen, jossa ei ollut järjen häivää.