Keskolaisten ammattiliitto valmistautuu jo lakkoon Sipilän Yle-kohun vuoksi.
Pääministeri Juha Sipilän hyökkäys Yleä kohtaan uhkaa jo Suomen ruoan jakelua, koska keskolaiset ilmoittivat ryhtyvänsä lakkoon.
PAMin keskolaisten ammattiosasto on päättänyt valmistautua poliittiseen lakkoon.
Syynä on tuen antaminen Ylen työntekijöille ja sananvapauden sekä lehdistön tiedotusvälineistön puolustaminen.
Sipilän hyökkäys Yleä kohtaan uhkaa jo Suomen ruoan jakelua. Keskolaiset valmistautuvat poliittiseen lakkoon.
- PAM - Keskolaisten ammattiosaston johtokunta on päättänyt antaa tukensa Ylen työntekijöille ja puolustaa sananvapautta sekä lehdistön ja tiedotusvälineistön vapautta. Johtokunta päätti kokouksessaan 30.11.2016 valmistautua poliittiseen lakkoon, kun sen tietoon tuli valtiovallan painostustoimet Yleä kohtaan, kertoi PAM tänään internet-sivuillaan.
Ammattiosaston varapuheenjohtaja Joonas Tuomivaara katsoo, että Suomen Kuvalehden julkistamat tiedot pääministeri Sipilän toimista Ylen toimitusta kohtaan muistuttavat kovasti diktatuureista tuttua tapaa, jossa media valjastetaan toimimaan päättäjien äänenkannattajina.
- Neuvostoliitto tai Berlusconin Italia tästä kieltämättä tulee mieleen, Tuomivaara totesi.
Lue lisää: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611302200034138_uu.shtml

Vastaukset 6
Vanhimmat
Onko maamme todellakin mafian hallussa?
Sipilän pommittama Ylen toimittaja kertoo: pääministeri välitti haukkumisviestejä kansalaisilta.
Juha Sipilä lähetti Ylen ajankohtaistoimittajalle Salla Vuorikoskelle lähes 20 viestiä. Vuorikoski ihmettelee pääministeritasoisen ihmisen toimintaa.
Ylen johto päätti hyllyttää Sipilää koskevan jatkojutun perjantai-iltana. Samana iltana pääministeri Sipilä lähetti lähes 20 viestiä Ylen ajankohtaistoimittajalle Salla Vuorikoskelle. Yksi viesti tuli vielä lauantaina.
Sipilän viesteistä uutisoi ensimmäisenä Suomen Kuvalehti.
Vuorikoski piti hyvin poikkeuksellisena sitä, että pääministeri oli välittänyt hänelle kansalaisten kirjoittamia viestejä, joista näkyi myös kansalaisten nimet.
- Minulla oli juttu jo puoliksi kirjoitettuna, kun Atte Jääskeläiseltä tuli tieto, että juttua ei tehdä, kertoo Vuorikoski,
Myös Pressiklubi-ohjelman juontaja Ruben Stiller sai tiistaina kirjallisen irtisanomisella uhkaavan varoituksen, koska oli valmistellut ensi perjantain lähetystä "uutis- ja ajankohtaistoiminnan johdon asettaman journalistisen linjan vastaisesti". Stilleriä oli kielletty tarttumasta Terrafame-aiheeseen ennen oikeusasiamiehen ratkaisua asiaan.
Lue lisää: http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611302200033995_uu.shtml
Keskolaisten ammattiosasto tukemaan YLEn toimittajia: ”valmistaudumme poliittiseen lakkoon!”
30.11.2016
PAM – keskolaisten ammattiosaston johtokunta on päättänyt antaa tukensa YLEn työntekijöille ja puolustaa sananvapautta sekä lehdistön ja tiedotusvälineistön vapautta. Johtokunta päätti kokouksessaan 30.11.2016 valmistautua poliittiseen lakkoon, kun sen tietoon tuli valtiovallan painostustoimet YLEä kohtaan.
Ammattiosaston johtokunta katsoo demokraattisen yhteiskunnan ja oikeusvaltion kulmakiviksi sanan- ja lehdistövapauden. Ne ovat yhteiskunnan luottamuksen avainasiat. Kansalaisten oikeuksiin kuuluu tietää poliittisten päättäjien sidonnaisuuksista ja riippumattoman median tehtäviin kuuluu tuoda ne esiin, eikä tätä oikeutta saa rajoittaa. Johtokunnan näkemyksen mukaan, median suitsiminen epämieluisten asioiden esille tuonnista voi johtaa merkittäviin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joissa poliitikot voivat kaikessa rauhassa ajaa täysin henkilökohtaista etuaan ilman, että kansalla on niistä edes mahdollisuutta saada tietoa.
Ammattiosasto katsoo myös ay-liikkeen olevan sananvapauden ja perusoikeuksien puolustamisessa aivan ensisijaisessa roolissa. Se korostaa, että YLE on haastavassa asemassa, sillä vallassa olevat poliitikot voivat uhata mm. sen rahoituksen leikkaamisella. Siksi YLEläisten voi olla vaikea puolustaa omaa riippumattomuuttaan ja näin ollen he tarvitsevat kansalaisten joukkovoiman tuekseen.
YLEn päätoimittaja Atte Jääskeläinen on kiistänyt, että päätös jättää lähettämättä erittäin monet valmisteilla olleet ohjelmat olisi ollut seurausta pääministerin Sipilän toiminnasta. Keskolaisten ammattiosaston näkemyksen mukaan, Sipilän voimakkaat reaktiot toimitusta kohtaan tulisi olla yksi syy lisää julkaista hänen jääviyttään koskevia uutisia ja ohjelmia Terrafame –kysymyksissä, sillä on erittäin vaarallista, että jos poliittiselle eliitille syntyy käsitys, jonka mukaan he voivat vaikuttaa lehdistön vapauteen. Pääministeri Sipilä käytti YLEä mm. vuosi sitten Suomessa erikoislaatuisella tavalla, valjastamalla median kokonaan oman viestinsä välittämiseen kansalle, pääministerin puheessa 16.9.2015.
https://007-pamosasto-fi.directo.fi/ajankohtaista/?x103997=3412847
Suomen Kuvalehti: Pääministeri Sipilä vaiensi Ylen Terrafame-asiassa - Ruben Stilleriä uhattiin irtisanomisella.
Ylen johto hyllytti Sipilä-jutut, kun pääministeri oli lähettänyt kymmenkunta viestiä Ylen toimittajalle.
Suomen Kuvalehti kertoo, että Ylen johto myös rajoitti aihetta käsittelevien uusien juttujen tekemistä.
Pressiklubi-ohjelman juontaja Ruben Stiller sai tiistaina kirjallisen varoituksen, koska oli valmistellut ensi perjantain lähetystä "uutis- ja ajankohtaistoiminnan johdon asettaman journalistisen linjan vastaisesti".
Varoituksessa Stilleriä uhattiin irtisanomisella, jos tämä ei noudata johdon linjaa.
Ylessä on kerätty kirjelmää, jossa toimittajat ilmaisevat huolensa Ylen journalistisen johdon linjauksista liittyen Sipilän jääviysepäilyihin.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201611302200033970_uu.shtml
SINÄ ET TULE SUOMEN KANSAA MÄÄRÄÄMÄÄN; PAINU VAIN LAHKOASI PAIMENTAMAAN JEESUKSEN KRIISTUKSEN VEREEN;
Kansan Uutiset:
Uusin Sipilä Gate. Suomea verrataan nyt Berlusconin Italiaan ja Katolisten Puolaan. Kahteen hallintoon, jotka eniten Länsi-Euroopassa ovat lähentyneet totalitarismia.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3637302-uusin-sipila-gate-suomea-verrataan-berlusconin-italiaan-ja-puolaan
Eiköhän nyt on saatu tarpeeksi lestu sipestä, onko ukko niin sairas, että on saanut kåskyn lestujen pääjumalalta; on ollut hurmio päällä ja tärissyt jeeesuksen henkeen ja vereen vaikka etsikkoaika on mennyt,pahempaa on tulossa???????????????