Esikoislestadiolainen ehtoollinen on harhainen

Yleinen pappeus ei anna oikeutta hoitaa sakramentteja. Ei ainakaan mikään Raamatun tai kirkkohistorian esimerkki.

Ruveta itse hoitamaan sakramentteja on hurmahenkisyyttä.
Siksi Luther puhuu sakramentin villitsijöistä.

Ehtoollinen on annettu kirkolle ja seurakunnalle, ja sitä hoitivat aluksi apostolit, sitten heidän virkaan asettamansa piispat.
Kastekäsky ja kehotus viettää ehtoollista annettiin siis apostoleille, joka oli kirkon opetusviran alku.

Tämän todistaa Paavalikin Efesiläiskirjeessä sanoessaan Kristuksesta: Hän antoi muutamat apostoleiksi, paimeniksi….jne.
Kristus itse asetti heidät tehtäväänsä eli virkaan, ja he puolestaan asettivat seuraajansa .

Esikoisuuden ehtoollinen on rosvoehtoollinen. Pysy poissa sieltä.
89695
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Sääliksi käy ei enempää viitsi kommentoida.

Äänestä
  • KYLLÄ , ME TIEDÄMM EETTÄ SE ON LAHKO , OPPI JOKA EI OLE LAINKAAN SANA KUIN NASARETTILAISEN LAHKO. ERO.ON
    KUIN YÖLLÖ J A PÄIVÄLLÄ. NASERETILAINEN OLI NÖYRÄ,
    ASIKOILESTA ON JULMA . EN SANO PAREMMIN..

    Äänestä

  • Teuta! Käytä kirjoitustaitoista sihteeriä. Ajatuksesi tulee selvemmin julki!!!!

    Äänestä

  • Arvailija kirjoitti:

    Teuta! Käytä kirjoitustaitoista sihteeriä. Ajatuksesi tulee selvemmin julki!!!!

    Oli kuulemma hakenut taas kunnan eläinlääkäriltä alkuviikosta pirtua, sialle muka.

    Äänestä

Aloittaja ei tiedä, mitä hän kirjoittaa. Jokaisella on tosin oikeus mielipiteeseensä. Raamattu antaa oikeuden, se riittää. Ei ole merkitystä sillä, mitä Luther asiasta sanoo.

Äänestä
  • Mikä sen pienen kristityn Raamattu on? Onko se Lapissa laadittu.

    Jeesus kutsui apostolit. Se ei ollut mikä tahansa miesporukka, vaan kirkon ydin. Heidät valittiin saarnavirkaan ja hoitamaan sakramentteja.
    Niitä välineinään käyttäen he levittivät evankeliumia ja herättivät uskoa.

    Apostolien teot tai kirjeet eivät mainitse yhtään tapausta, jossa joku muu porukka olisi ruvennut jakamaan ehtoollista. Se oli seurakunnassa piispan tehtävä. Efeson seurakunnassa tuota tehtäväö hoiti Paavalin valitsema Timoteus.

    Jos tällaiseen Esikoisten villiyteen olisi Raamatullinen peruste, missä kohti se Uudessa testamentissa löytyy?

    Äänestä

  • Pakene.Heidän.Joukostaan kirjoitti:

    Mikä sen pienen kristityn Raamattu on? Onko se Lapissa laadittu.

    Jeesus kutsui apostolit. Se ei ollut mikä tahansa miesporukka, vaan kirkon ydin. Heidät valittiin saarnavirkaan ja hoitamaan sakramentteja.
    Niitä välineinään käyttäen he levittivät evankeliumia ja herättivät uskoa.

    Apostolien teot tai kirjeet eivät mainitse yhtään tapausta, jossa joku muu porukka olisi ruvennut jakamaan ehtoollista. Se oli seurakunnassa piispan tehtävä. Efeson seurakunnassa tuota tehtäväö hoiti Paavalin valitsema Timoteus.

    Jos tällaiseen Esikoisten villiyteen olisi Raamatullinen peruste, missä kohti se Uudessa testamentissa löytyy?

    Apostolit olivat yksinkertaisia kansanmiehiä ilman mitään pappiskoulutusta. Asetettu hoitamaan tointaan, aivankuin saarnaajat.

    Äänestä

  • Kotimaata_kohti kirjoitti:

    Apostolit olivat yksinkertaisia kansanmiehiä ilman mitään pappiskoulutusta. Asetettu hoitamaan tointaan, aivankuin saarnaajat.

    Höpöhöpö!
    Kansanmiehiä tässä ovat kaikki presidenttiä ja kuninkaita myöten ennen kuin virkaan kutsutaan.
    Apostolit kutsuttiin virkaan, kuten Paavali sen sanoo, ja kävivät vielä papinkouluakin 3 vuotta.
    Paavali, Apollos ja Timoteus veilä pitempään kuin he.

    Olette ihan ihme-käsityksissä näissä asioissa.

    Äänestä

  • Kotimaata_kohti kirjoitti:

    Apostolit olivat yksinkertaisia kansanmiehiä ilman mitään pappiskoulutusta. Asetettu hoitamaan tointaan, aivankuin saarnaajat.

    Ja varsinkin Paavali, joka oli saanut korkeimman teologisen koulutuksen, mikä siihen aikaan oli saatavilla, Gamalielin koulussa.

    Äänestä

  • piip43234 kirjoitti:

    Ja varsinkin Paavali, joka oli saanut korkeimman teologisen koulutuksen, mikä siihen aikaan oli saatavilla, Gamalielin koulussa.

    Näin on ja Kristus itse opetti häntä ja valmisti apostolin tehtävään.

    Äänestä

  • piip43234 kirjoitti:

    Ja varsinkin Paavali, joka oli saanut korkeimman teologisen koulutuksen, mikä siihen aikaan oli saatavilla, Gamalielin koulussa.

    Paavalihan sai parannuksen armon eli teologinen koulutus ei riittänyt.

    Äänestä

  • saarielma kirjoitti:

    Näin on ja Kristus itse opetti häntä ja valmisti apostolin tehtävään.

    Kehtaavat verrata maallista koulua Kristuksen opettamiseen?
    Jos se sinusta on sama niin ok ,minulle näiden koulujen ero on siinä että Kristus on hengellistä ja koulu on maallista.

    Äänestä

  • piip43234 kirjoitti:

    Ja varsinkin Paavali, joka oli saanut korkeimman teologisen koulutuksen, mikä siihen aikaan oli saatavilla, Gamalielin koulussa.

    Kyllä Jerusalemissa toimi korkeakoulu; Gamalielin ( Hillelin pojan poika ! ), jota Paavalikin kävi ja oppi siellä vihaamaan ja vainoamaan Kristuksen seurakuntaa, jota hän myöhemmin katkerasti katui ja sen akatemian opit raiskana hylkäsi, kun tuli otetuksi kiinni ja sai oikean ymmärryksen. Sitä paitsi ei tuo Gamalielie akatemian tutkinto riittänyt 1. Herran ehtoolisen osallisuuteen. Ainakaan häntä ( eikä muitakaan pappiskoulutettavia ) kutsuttu siihen tilaisuuteen, jossa Herra itse asetti ruumiinsa ja verensä sakramentin; siihen tilaisuuteen Hän kokosi vain nuo yksinkertaiset kalastajat ja tullimiehet ja se kelpasi Herralle Jeesukselle. Heille hän jätti vallan ja voiman sakramentteja jakamaan ja nauttimaan; ei teologiselle tiedekunnalle eikä virkapappeudelle, joka nojaa tiedekunnissa saatuihin näkemyksiin ja juhlallisiin pappisvihkimyksiin ja kirkkorituaaleihin!
    Olisi syytä nähdä ja ymmärtää, mikä ero on kirkon virkapappeudella ja sillä Kristuksen asettamalla pappeudella, josta Pietarikin puhuu: "Te olette Kuninkaallinen pappeus ja pyhä kansa..."; siis elävät kristityt ja Kristuksen todelliset seuraajat uskossa, opissa ja elämässä.

    Äänestä

  • Näin se on Raamatun mukaan! Aamen.

    Äänestä

  • saarielma kirjoitti:

    Näin on ja Kristus itse opetti häntä ja valmisti apostolin tehtävään.

    Opettaa se kolmiyhteinen Jumala vieläkin saarnaajia ja meitä uskovia, johdattaa / uskottomiakin.

    Äänestä

Apostolit eivät olleet piispoja eivätkä pappeja. He olivat Jumalan Sanan julistajia, tavallisia kansanmiehiä, jotka Jeesus kutsui oppimaan Taivaan Valtakunnan salaisuuksia. Esikoiset ry:n jäsenillä on ihmeellinen käsitys, että sakramentit olisi annettu vain ev.lut. kirkon hoidettaviksi. En ole sellaista kohtaa Raamatustani löytänyt. Esikoisilla lienee käytössä eri raamattu?

Äänestä
  • Voithan sinä tietysti uskoa omaa tarinaasi, mutta älä väitä olevasi "pieni kristitty". Siksi julkeaa sanan halveksuntaa puheesi täällä edustavat.
    Paavali tarkoittaa juuri virkaa, apostolin virkaa Efesiläiskirjeessä.

    Ei kukaan niin ole väittänyt, että vain "evlut kirkon hoidettavaksi". Nyt puhutaan virasta, ja sitä ei Esikoisten saarnaajilla ole. Jos heillä on oma kirkko, he voivat rukoushuoneella jakaa vaikka poronmaitoa, ei siihen ole estettä. Ei se tietenkään raamatullista ole, mutta ei ole se muukaan touhu.

    Äänestä

  • Pakene.Heidän.Joukostaan kirjoitti:

    Voithan sinä tietysti uskoa omaa tarinaasi, mutta älä väitä olevasi "pieni kristitty". Siksi julkeaa sanan halveksuntaa puheesi täällä edustavat.

    Julkeaa Sanan halveksuntaa edustavat lähinnä omat kirjoittelusi. No, se on sinun mielipiteesi, ettei saarnaajilla ole oikeutta virkaan. Minun mielestäni on. Mihin me kirkkoa tarvitsemme? Emme mihinkään! Oliko alkuseurakuntalaisilla kirkko? Ei ollut. Heillä oli vain seurakunta, yhteisö, johon kuului tavallista kansaa. Esikoiset ry:llä on eräs heikkous ja helmasynti, nimittäin muotojumalisuus. Sitä he rakastavat koko sydämestään. Siinä on vain sellainen huono puoli, että se tie ei vie perille Taivaaseen.

    Äänestä

  • pienikristitty kirjoitti:

    VT on täynnä papistoa ja muuta Jumalanpalvelusväkeä. Ei ole Raamatun vastaista.

    Lopeta jo.

    Äänestä

  • pienikristitty kirjoitti:

    Julkeaa Sanan halveksuntaa edustavat lähinnä omat kirjoittelusi. No, se on sinun mielipiteesi, ettei saarnaajilla ole oikeutta virkaan. Minun mielestäni on. Mihin me kirkkoa tarvitsemme? Emme mihinkään! Oliko alkuseurakuntalaisilla kirkko? Ei ollut. Heillä oli vain seurakunta, yhteisö, johon kuului tavallista kansaa. Esikoiset ry:llä on eräs heikkous ja helmasynti, nimittäin muotojumalisuus. Sitä he rakastavat koko sydämestään. Siinä on vain sellainen huono puoli, että se tie ei vie perille Taivaaseen.

    Just näin kirjoitat aivan mitä minä ajattelen ja uskon

    Pieni kristitty se vaan vänkää ja vänkää selvää Jumalan sanaa vastaan, mutta yhtään sanaa ei tämän isottelevan ristityn käsitysten tueksi löydy.

    Äänestä

  • Pakene.Heidän.Joukostaan kirjoitti:

    Voithan sinä tietysti uskoa omaa tarinaasi, mutta älä väitä olevasi "pieni kristitty". Siksi julkeaa sanan halveksuntaa puheesi täällä edustavat.
    Paavali tarkoittaa juuri virkaa, apostolin virkaa Efesiläiskirjeessä.

    Ei kukaan niin ole väittänyt, että vain "evlut kirkon hoidettavaksi". Nyt puhutaan virasta, ja sitä ei Esikoisten saarnaajilla ole. Jos heillä on oma kirkko, he voivat rukoushuoneella jakaa vaikka poronmaitoa, ei siihen ole estettä. Ei se tietenkään raamatullista ole, mutta ei ole se muukaan touhu.

    Meille riittää juuri tuo Jeesuksen perustama kirkko ja meille annettu pyhäpappeusvirka.
    Saat uskoa maallisiin kouluihin ei se meitä mitenkään haittaa.

    Äänestä

  • Ei sinulle näytä se Jeesuksen perustama kirkko riittävän. kun olette sen julistaneet suureen ääneen kuolleeksi ja ottaneet sieltä sakramentit.
    Yleinen pappeus ei ole sakramenttien toimittamisen virka.

    Äänestä

  • pienikristitty kirjoitti:

    Julkeaa Sanan halveksuntaa edustavat lähinnä omat kirjoittelusi. No, se on sinun mielipiteesi, ettei saarnaajilla ole oikeutta virkaan. Minun mielestäni on. Mihin me kirkkoa tarvitsemme? Emme mihinkään! Oliko alkuseurakuntalaisilla kirkko? Ei ollut. Heillä oli vain seurakunta, yhteisö, johon kuului tavallista kansaa. Esikoiset ry:llä on eräs heikkous ja helmasynti, nimittäin muotojumalisuus. Sitä he rakastavat koko sydämestään. Siinä on vain sellainen huono puoli, että se tie ei vie perille Taivaaseen.

    Katsokaa nyt lukutaitoiset tätäkin mielipidettä täällä: (kopsasin)
    >>Oliko alkuseurakuntalaisilla kirkko? Ei ollut. Heillä oli vain seurakunta>>>
    Kuinka voi olla näin pimeitä käsityksiä?
    Lampaat vailla paimenta!

    Äänestä

  • Pakene.Heidän.Joukostaan kirjoitti:

    Voithan sinä tietysti uskoa omaa tarinaasi, mutta älä väitä olevasi "pieni kristitty". Siksi julkeaa sanan halveksuntaa puheesi täällä edustavat.
    Paavali tarkoittaa juuri virkaa, apostolin virkaa Efesiläiskirjeessä.

    Ei kukaan niin ole väittänyt, että vain "evlut kirkon hoidettavaksi". Nyt puhutaan virasta, ja sitä ei Esikoisten saarnaajilla ole. Jos heillä on oma kirkko, he voivat rukoushuoneella jakaa vaikka poronmaitoa, ei siihen ole estettä. Ei se tietenkään raamatullista ole, mutta ei ole se muukaan touhu.

    Piispuus ja pappeus ajettiin kristikuntaan sisään Antiokiassa yli 100v apostolien kuoleman jälkeen. Sitä tuki Rooman pakana keisarikunta omine tarkoitusperineen ottaen pappismin pakanauskonnoista. Sekä Rooman että Babyloinian luoden pappiskultin. Voimakas vaikuttaja oli Ignatius Antiokialainen, pakanuudesta kääntynyt suuri vaikuttaja. Kristuksen tosi kirkko ja seurakunta ei ole koskaan tuollaista piispallista kaitsantaa ja pappismia tarvinnut mutta vainot sen sijaan on lähteneet kirkon taholta aina. Valdolaiset(jossa saarnasivat ja ehtoollista asettivat/ jakoivat maallikot) ovat hyvä esimerkki heräyksestä, jonka kirkko vuosisatojen kuluessa tukahdutti. Mutta elävä uskon siemen ei kadonnut ja on ilmestynyt viimeisellä etsikon ajalla Pohjolaan. Kulkien eri heräysten nimien alla. Jeesus asetti ehtoollisen omilleen ilman pappismia ja kirkollista sakramentarismia. Se on viety nyt todella pitkälle väärine kaste käsityksineen. Eli kastamaton lapsi joutuu kadotukseen, jos kuolee. Ei esikoislestadiolaisuudessa kuka tahansa aseta ehtoollista vaan siihen seurakunnalta kutsuttu saarnaaja. Tai kasta. Kumpi on oikeampi asettamaan tai toimittamaan sen kristityille, hän vai Ev-lut kirkon vihkimä raamatunvastainen naispappi tai irokeesipappi tai jopa homopappi? Ja mikä on seurakunta? Onko se jonkin kunnan sisällä toimiva verovaroin rahoitettu instituutio vai joukko Jumalaan uskovia ihmisiä, jotka kokoontuvat Sanan ympärille? Pyhän Hengen koolle kutsumana. Hurmahenkisyydeksi on aina kutsuttu Kristuksen tosi kirkkoa valekirkon taholta. Ja pahimmillaan tukahdetettu, jos valtion lait ovat ne mahdollistaneet. Vainoilla(inkvisiitio) tai kieltoplakaateilla. Voisi vain arvata mitä nyt olisi tapahtunut, jos ev-lut piipoilla olisi ollut tähän valtaa ja mahdollisuutta...? Nyt he tosin tukevat niitä, jotka taipuvat kirkon opin alle. Vaikka se olisi kuinka mätä... Puhumattakaan lähentymisestä Rooman piispan kanssa ekumenian ja sakramenttien kautta.

    Äänestä

  • Duunar-vaan kirjoitti:

    Ei sinulle näytä se Jeesuksen perustama kirkko riittävän. kun olette sen julistaneet suureen ääneen kuolleeksi ja ottaneet sieltä sakramentit.
    Yleinen pappeus ei ole sakramenttien toimittamisen virka.

    Jos tarkoitat evl.kirkkoa ,niin ei se riittäkään. Meille riittää Kristuksen Kirkko jossa ei ole naispappeutta eikä sitä toimintaa mitä evlutkirkossa järjestetään.
    Meidän kirkossa on sana ja Sakramentit Jeesuksen neuvon mukaan.

    Pidä sinä rauhassa omasi ,emme niitä sinulta ole mitenkään pois ottamassa. Lepo vaan ., usko miten parhaaksi näet.

    Äänestä

  • pienikristitty kirjoitti:

    Julkeaa Sanan halveksuntaa edustavat lähinnä omat kirjoittelusi. No, se on sinun mielipiteesi, ettei saarnaajilla ole oikeutta virkaan. Minun mielestäni on. Mihin me kirkkoa tarvitsemme? Emme mihinkään! Oliko alkuseurakuntalaisilla kirkko? Ei ollut. Heillä oli vain seurakunta, yhteisö, johon kuului tavallista kansaa. Esikoiset ry:llä on eräs heikkous ja helmasynti, nimittäin muotojumalisuus. Sitä he rakastavat koko sydämestään. Siinä on vain sellainen huono puoli, että se tie ei vie perille Taivaaseen.

    "Mihin me kirkkoa tarvitsemme" kysyit. Ulkonaisen kirkon sisällä on Kristuksen Kirkko. Lue enemmän, luulet vähemmän. Lutheria ja Raamattua, ei noilla Vanhinten kirjoilla ja kirjeillä ole ollenkaan sitä arvoa mitä opillisiin asioihin tulee. Ne löytyvät Raamatusta sekä Lutherin opetuksista.

    Äänestä

  • ajan_merkit1 kirjoitti:

    Piispuus ja pappeus ajettiin kristikuntaan sisään Antiokiassa yli 100v apostolien kuoleman jälkeen. Sitä tuki Rooman pakana keisarikunta omine tarkoitusperineen ottaen pappismin pakanauskonnoista. Sekä Rooman että Babyloinian luoden pappiskultin. Voimakas vaikuttaja oli Ignatius Antiokialainen, pakanuudesta kääntynyt suuri vaikuttaja. Kristuksen tosi kirkko ja seurakunta ei ole koskaan tuollaista piispallista kaitsantaa ja pappismia tarvinnut mutta vainot sen sijaan on lähteneet kirkon taholta aina. Valdolaiset(jossa saarnasivat ja ehtoollista asettivat/ jakoivat maallikot) ovat hyvä esimerkki heräyksestä, jonka kirkko vuosisatojen kuluessa tukahdutti. Mutta elävä uskon siemen ei kadonnut ja on ilmestynyt viimeisellä etsikon ajalla Pohjolaan. Kulkien eri heräysten nimien alla. Jeesus asetti ehtoollisen omilleen ilman pappismia ja kirkollista sakramentarismia. Se on viety nyt todella pitkälle väärine kaste käsityksineen. Eli kastamaton lapsi joutuu kadotukseen, jos kuolee. Ei esikoislestadiolaisuudessa kuka tahansa aseta ehtoollista vaan siihen seurakunnalta kutsuttu saarnaaja. Tai kasta. Kumpi on oikeampi asettamaan tai toimittamaan sen kristityille, hän vai Ev-lut kirkon vihkimä raamatunvastainen naispappi tai irokeesipappi tai jopa homopappi? Ja mikä on seurakunta? Onko se jonkin kunnan sisällä toimiva verovaroin rahoitettu instituutio vai joukko Jumalaan uskovia ihmisiä, jotka kokoontuvat Sanan ympärille? Pyhän Hengen koolle kutsumana. Hurmahenkisyydeksi on aina kutsuttu Kristuksen tosi kirkkoa valekirkon taholta. Ja pahimmillaan tukahdetettu, jos valtion lait ovat ne mahdollistaneet. Vainoilla(inkvisiitio) tai kieltoplakaateilla. Voisi vain arvata mitä nyt olisi tapahtunut, jos ev-lut piipoilla olisi ollut tähän valtaa ja mahdollisuutta...? Nyt he tosin tukevat niitä, jotka taipuvat kirkon opin alle. Vaikka se olisi kuinka mätä... Puhumattakaan lähentymisestä Rooman piispan kanssa ekumenian ja sakramenttien kautta.

    Aamen!

    Äänestä

  • lueäläluule kirjoitti:

    KRISTUKSEN KIRKKO löytyy Esikoislestadiolaisessa seurakunnassa ,se koostuu elävässä uskossa olevista .Se kirkko riittää meille ja arvostamme sitä raamatun neuvojen mukaan.

    AAMEN!

    Äänestä

  • lueäläluule kirjoitti:

    "Mihin me kirkkoa tarvitsemme" kysyit. Ulkonaisen kirkon sisällä on Kristuksen Kirkko. Lue enemmän, luulet vähemmän. Lutheria ja Raamattua, ei noilla Vanhinten kirjoilla ja kirjeillä ole ollenkaan sitä arvoa mitä opillisiin asioihin tulee. Ne löytyvät Raamatusta sekä Lutherin opetuksista.

    Ulkomaisen seurakunnan sisällä on Kristuksen Kirkko.
    Emme tarvitse tähän ulkoista kirkkoa joka on luopunut liikaa Jumalan Sanasta.
    Turhaa on meille evl.kirkkoa tyrkyttää,emme tarvitse sitä mihinkään. Ei meidän intressien kuulu kirkkoa miettiä ,me jatkamme matkaa omassa Esikoislestadiolaisessa seurakunnassa jossa uskovat kuuluvat Kristuksen kirkkoon.

    On pelkästään iloinen asia jos evlkirkossakin olisi jokunen Kristuksen kirkkoon kuuluva jonka hengen yhteyden tulemme varmasti vielä tuntemaan.

    Äänestä

Erikoiset on vaa hiljaa ja pokkaa karia ja irjaa.

Äänestä
  • Esikoislestadiolaiset eivät osaa olla hiljaa, pitää koko ajan olla joku hampaissa. Irja, Kari, hellari, esikoinen, rauhansanalainen, vanhoillinen, pappi, lukkari, talonpoika, kuppari. Kaikki haukutte ylemmyydentunnossanne maan rakoon ja vähän alle.

    Äänestä

  • hävetä_tarttis kirjoitti:

    Esikoislestadiolaiset eivät osaa olla hiljaa, pitää koko ajan olla joku hampaissa. Irja, Kari, hellari, esikoinen, rauhansanalainen, vanhoillinen, pappi, lukkari, talonpoika, kuppari. Kaikki haukutte ylemmyydentunnossanne maan rakoon ja vähän alle.

    Saavat haukkumisesta voimaa kilvoitukseen. Me vain - hyvä me.

    Äänestä

  • Me vain.

    Äänestä

Kyllä mua nyt harmittaa kun vanhat jo edesmenneet saarnaajat ovat vetäneet mua nenästä jä käskeneet pysyä kirkon helmassa ja nauttia sakramentit siellä. Voi miten heikko ymmärrys heillä on ollut.

Äänestä
  • He eivät ymmärtäneet kuinka huonoonkuntoon kirkko voinö hetkessä mennä uskotaan nyt kuitenkin raamattuun pois Babyloniasta nopeesti

    Äänestä

  • PoispoisJokuluuKutsu kirjoitti:

    He eivät ymmärtäneet kuinka huonoonkuntoon kirkko voinö hetkessä mennä uskotaan nyt kuitenkin raamattuun pois Babyloniasta nopeesti

    saattojoukko irjan ja karin kanssa

    Äänestä

  • Niin ja kyl sua harmittaa sekin et teil ei oo rauhansidettä Esikoislestadiolaisiin Suomessa ,Ruotsissa eikä muissakaan maissa. Vanhat saarnaajat neuvovat tässä asiassa aivan oikein kun kehottavat pitämään Hengenyhteyttä äitiseurakuntaan ym.
    Vai harmittaa sinua tämäkin neuvo?

    Äänestä

  • Muistanette, että aina on opetettu seuraavaa: nautimme sakramentit kirkossa niin kauan kuin ne siellä oikein jaetaan.

    Äänestä

  • Kyllä muakin harmittaa että se Purtsi silleen...

    Sehän itte sano, että omat sakramentit on ihan ok. Sitte se otti hatkat ja lähti.

    Siinäpä oli mies iliman munia. Ei oo hauskaa yhtään.

    Äänestä

naurettava aloitus, hengettömän aloitus kuten liki kaikki väki kirkossa.

henkeä siellä ei ol ekuin uruissa silloin kun on sähköt päällä.

Äänestä

Evl.kirkko ei kiellä/ kumoa maallikon kykyä/oikeutta asettaa ehtoollista,(raamatun mukaan)
Toki kirkolla on oma järjestys ja säädökset asiassa kuten Esikoislestadiolaisissa myös
voidaan sopia esim järjestys/ toimintatapa siitä että saarnaajat jakavat .

Kyllä kristityillä pyhä pappeus virka on tähän tehtävään , itse Jeesus on siitä opettanut aikanaan seurakunnalle.

Äänestä
  • Näin on ja näin me uskomme.

    Äänestä

Pyrin lopettamaan kirjoitukset täällä lestadiolaisuus-palstalla. Olen huomannut, että en osaa kirjoittaa niin, että keskusteluista tulisi rakkaudellisia ja rakentavia. Rukoilette varmaankin minulle voimia, että jaksan lopettaa? Toivon sydämestäni Teille kaikille, myös Esikoiset ry:n jäsenille kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta. Pyydän anteeksi kaikkea, mikä on ollut Jumalan tahdon vastaista tekstiä.

Äänestä
  • Hyvä päätös, varsinkin kun et ole kuuliainen Jumalan sanalle, vaan haluat levittää harhaisia ihmisoppeja. Parempi olla kirjoittamatta siinä hengessä.
    Toivottavasti Jumala johdattaa sinut raittiin sanan ääreen ja pois eksytyksestä. Yksikään lapinmies ei tule sinulle avuksi viimeisellä hetkelläsi-

    Äänestä

  • SananVirkistystäEssuille kirjoitti:

    Hyvä päätös, varsinkin kun et ole kuuliainen Jumalan sanalle, vaan haluat levittää harhaisia ihmisoppeja. Parempi olla kirjoittamatta siinä hengessä.
    Toivottavasti Jumala johdattaa sinut raittiin sanan ääreen ja pois eksytyksestä. Yksikään lapinmies ei tule sinulle avuksi viimeisellä hetkelläsi-

    Aivan viemäristä tuo kirjoituksesi pakene vaan irjan helmaan siunailemaan sateenkaari väkeä

    Äänestä

  • 987889876 kirjoitti:

    Aivan viemäristä tuo kirjoituksesi pakene vaan irjan helmaan siunailemaan sateenkaari väkeä

    Tätä on Esikoislestadiolaisuus.
    Lyömällä lyödään, mutta ei ensimmäistä sanaa löydy Raamatusta mihinkään keskusteluun.

    Äänestä

  • 987889876 kirjoitti:

    Aivan viemäristä tuo kirjoituksesi pakene vaan irjan helmaan siunailemaan sateenkaari väkeä

    No hyvä kun saitte päätökseen , puutun esin siihen asiaan , että
    Jesuksenopetuslapset opiskeli kukin 3,5 vuotta. ja sen jälkeen he oli paimenia kuten PIISPAT NYT . myös PAAVALI opiskeli saman ajan , .
    -
    ei se mitään pelasta ,että pieni kristitty lähtee pois , ole hyvä ja jatka
    vaan koska ,kaikkien on tultava keskenään toimeen , menköön sitten
    suteen tai saveen -.pitää olla munaa jos on jotain asiaa ajamassa. .
    -

    Äänestä

  • Lopeta vaan, niin harhopetuksesikin loppuu. Toivottavasti silmäsi avautuvat vielä armonajassa uskomaan Kristuksen sovitustyön myös omalle kohdallesi, ettei tarvisi sitä omanvanhurskauden sarkaa kyntää.
    Sillä nimittäin on tulinen loppu.

    Äänestä

  • Duunarivaan kirjoitti:

    Tätä on Esikoislestadiolaisuus.
    Lyömällä lyödään, mutta ei ensimmäistä sanaa löydy Raamatusta mihinkään keskusteluun.

    Kaikki perustuu Raamattun, mutta ehkäpä et sitä voi ymmärtää. Uskon asiat eivät avaudu järjen kautta.

    Äänestä

Kerropa siitä miten turha ja huijausta on naispappien asettama ehtoollinen.
-MIKÄ ON TUNNUSTUSKIRJOJENSA MUKAAN VIRKA?
-ENTÄ MIKÄ ON VIRANHALTIJAN SUKUPUOLI?
-tunteeko kirkkolaki naispappeuden?
-onko naispappeus olemassa?
-onko nainen se apostoli jolle virka perustettiin?
- JOUSTOA LÖYTYY evl.fi. kirkolta kuin kuminauhatehtaalta.

Äänestä
  • Se+on+pelkästään+raha+kysymys+,+nainen+on+tullut+20%+pienemmällä+palkala+kuin+mies+,+ja+kari+on+hävittänyt+jo+100.000+jäsentas+jostakin+sekin+ero+on+täytettävä.+..

    Äänestä

  • Voi kirkkoa,halvalla myy erikoisuutena.

    Äänestä

Toisilla ihmisillä se, mitä yleensä tulee ulos perseestä, eläimilläkin, tulee ulos samasta suusta jolla syödään. Siis ollen paska haisee ja banjot soi tälläkin palstalla. Puolin ja toisin!!

Äänestä

Mielestäni uuden testamentin pappeus- kysymys on mielenkiintoinen. Tuon siihen oman näkemykseni.

Alun alkajaisiksikin on aivan päivän selvä asia että vanhan testamentin pappeudesta ja uuden testamentin "pappeudesta" ei voi puhua rinnastaen. Heprealaiskirje selväsanaisesti todistaa, että uudessa testamentissa pappeus on muutettu. Heprealaiskirje myös selventää että vanhassa testamentissa kaikki oli vain tulevan varjoa. Nyt kun siis pappeus muutettiin niin Jeesus tuli ylimmäiseksi papiksi hoitamaan ylimmäisen papin tehtäviä. Pietari taas todistaa että kaikki uuden testamentin uskovat ovat tulleet osallisiksi kuninkaallisesta eli yleisestä pappeudesta eli tavallisen vt:n papin tehtävät siirtyivät yksittäisille uskoville ja uudessa testamentissa yleinen pappeus uhraa siis hengellisiä uhreja (esim kiitos ja rukous) hengellisessä Jumalan temppelissä.

Katolinen kirkko on aina tulkinnut apostolit pappien esikuvaksi ja siksi apostolista suksessiota on pidetty välttämättömänä. Tämä tulkinta on kuitenkin väkisinkin väärä, sillä UT:ssa ei ole erityistä pappisvirkaa, kuten yllä osoitin. Luterilaisuudessa apostolit taas on perinteisesti tulkittu tavallisen kristityn esikuviksi seuratessaan Jeesusta. Luther ei myöskään ikinä puhu tarkoituksella pappisvirasta vaan saarnavirasta. Luther ei myöskään välittänyt apostolisesta suksessiosta kun saarnaviran hoitajia asetettiin. Luther puhuu saarnavirasta erityisenä virkana jakaa sanaa ja sakramentteja. Tällä viralla ei ole siis mitään tekemistä raamatun pappeuden kanssa. Myös katolinen kirkko aikoinaan vainosi luterilaisia kun luterilaiset viittasivat kintaalla katolisen kirkon "pappisviralle"

Jos apostoleja aletaan väittämään papeiksi tai pappisviran haltijoiksi, aletaan liikkua katolisen kirkon ajatusmaailmassa. Saarnavirkaa he varmasti hoitivatkin, mutta siihen virkaan ei ole olemassa mitään koulua.

Äänestä
  • Kiitos,

    Äänestä

  • KYLLÄ HE KUITENKI SAIVAT JEESUKSEN KOULUTUSTA , TUO 3.5 VUOTTA
    JA OLIVAT HÄNEN VALITSEMIAAN JA RAAMATTU ON HEITÄ RUINNASTANUT
    PAIMENIIN , JOTKA ON PIISOJA , MENKÄÄ RAMATUN LAUSEESEEN ..
    -
    JA OTTAKAA TILANTEISTA SELVÄÄ. ENNEN KUIN ALATTE SÄTTIMÄÄN. JA
    KAPULOITA LAITTAMAAN RATTAISIIN , NIMITTÄIN VOI KÄYDÄ NIINKIN
    ETTETTE TEE MITÄÄN UUTTA , KOSKAAN , KUN JEESUS TULEE TOISEN
    KERRAN ONKO MAANPÄÄLLÄ USKOA..."

    Äänestä

  • teuta01 kirjoitti:

    KYLLÄ HE KUITENKI SAIVAT JEESUKSEN KOULUTUSTA , TUO 3.5 VUOTTA
    JA OLIVAT HÄNEN VALITSEMIAAN JA RAAMATTU ON HEITÄ RUINNASTANUT
    PAIMENIIN , JOTKA ON PIISOJA , MENKÄÄ RAMATUN LAUSEESEEN ..
    -
    JA OTTAKAA TILANTEISTA SELVÄÄ. ENNEN KUIN ALATTE SÄTTIMÄÄN. JA
    KAPULOITA LAITTAMAAN RATTAISIIN , NIMITTÄIN VOI KÄYDÄ NIINKIN
    ETTETTE TEE MITÄÄN UUTTA , KOSKAAN , KUN JEESUS TULEE TOISEN
    KERRAN ONKO MAANPÄÄLLÄ USKOA..."

    Näin on, he olivat vapahtajan koulussa.

    Kuten raamattu todistaa, Vapahtajan on määrä mennä pois ja Pyhä Henki tulee tilalle. Nyky ajan paimenet/saarnaviran haltijat ovat Pyhän Hengen koulussa uskon saamisen jälkeen. Siksi raamattu neuvoo, että vanhimman virkaan ei tule laittaa äskettäin kääntynyttä, tästä olen jopa itse nähnyt huonon esimerkin. Äskettäin parannuksen tehnyt laitettiin saarnaajaksi. Jonkin ajan päästä samainen kaveri anoi vapautusta saarnavirasta.

    Edelleenkin sanon, että on olemassa saarnavirka joka on erityinen sanan ja sakramenttien jakamisen virka. Tähän virkaan kutsumiseen tosin ei evlut kirkolla ole yksinoikeutta.

    Raamatullista erityistä pappisvirkaa taas uudessa testamentissa ei ole muuten, kuin Jeesuksen ylimmäispapillinen ja kaikkien kristityiden yleinen pappeus.

    Kuten sanoin, tämä on vain minun näkemykseni asiaan, mutta minulla on mielestäni raamatun ja Lutherin pohja näkemykselleni.

    Äänestä

  • Useatkin ovat sanoneet LV:a tämän päivän apostoleiksi.
    Itse he vaatimattomasti pitävät itseään kristillisyyden vanhimpina tämän päivän Beetlehemissä, hengellisen hallituksen johtajina, joiden kanssa eri mieltä olevat vastustavat PH:ä, mikä on PH:n pilkkaa.
    Katolisessa kirkossakaan ei ole menty aivan näin pitkälle Paavin pyhyydessä.

    Äänestä

  • pyhäyksinkertaisuus kirjoitti:

    Useatkin ovat sanoneet LV:a tämän päivän apostoleiksi.

    lv:t EI OMISTA ENÄÄ PYHÄÄ HENKEÄ , EI SEN JÄLKEEN MITÄ OVAT TEHNEET
    1998 JA SEN JÄLKEEN PH ON IKÄN KUIN HAIHTUNUT HEILTÄ, KOKO LAILLA
    EH : EROTUKSEN JÄLKEEN , JA NYT SIITÄ ON ENÄÄ RIPPEET JÄLELLÄ ...
    -
    JA KOHTAMITEN EI SITÄKÄÄN. USKOTTEKO. MINÄ USKON NYT JA HUOMENNA. OLEN TÄSTÄ KIRJOITTANUT MONESTI, MIKSETTE JO
    ALA USKOA ,KUN MUUTA PAREMPAA EI OLE, EIKÄ TAIDA TULLA..
    -
    --

    Äänestä

  • pyhäyksinkertaisuus kirjoitti:

    Useatkin ovat sanoneet LV:a tämän päivän apostoleiksi.
    Itse he vaatimattomasti pitävät itseään kristillisyyden vanhimpina tämän päivän Beetlehemissä, hengellisen hallituksen johtajina, joiden kanssa eri mieltä olevat vastustavat PH:ä, mikä on PH:n pilkkaa.
    Katolisessa kirkossakaan ei ole menty aivan näin pitkälle Paavin pyhyydessä.

    Luin juuri myös artikkelin luterilaisuuden näkemyksestä paaviuteen. Siinä otettiin esiin se, että Piispoilla ei tule Jumalallisen säätämyksen nojalla olla oikeutta erityisasemaan muihin saarnaviran haltijoihin nähden. Eli paimen ja piispa tulee pitää saman arvoisena. Samaa voisin ajatella LV:istä. Hengellisissä asioissa heillä ei tule olla erityisasemaa muihin saarnaajiin nähden. Se on sitten mielestäni erityistapaus jos joku saarnaaja haluaa erityisesti heidän näkökantaansa kysyä.

    Äänestä

  • Ajatuksiaesittämässä -selitys on uskon kanssa yhteinen (raamatullinen käsite). Aamen.

    Äänestä

  • Mää-vaa kirjoitti:

    Ajatuksiaesittämässä -selitys on uskon kanssa yhteinen (raamatullinen käsite). Aamen.

    Ei sellaista käsitystä ole Raamatussa, kyllä sekin on vain puhetta ..
    lv:t , sk, sp, rah,reh, ur, ymm. usko jo,.,
    -
    Selitys ei ole uskon kanssa yhteinen, seki on tosi maallinen. selitys
    Joka paikkaan, sitä tunketaan ,en paremmin sano..
    -
    lv;t ,, heillä ei tule olla mitään erityiasemaa ketään kohtaan ,vaan seurakunta hallitsee heidät , onko selviö ..

    "Jos joku opettaa, olkoon uskon kanssa yhteinen jne"... Käsite 'uskon kanssa yhteinen' löytyy kyllä Raamatusta.

    Äänestä

Äläs nyt kirkkisten usko. Ev lut kirkkoon romuttuu koht täysin. Kukas sitten pappienpalveluita käyttää kun valkenee totuus papit joutuu työtömäks ja purtsu ja siltsu kuulianpaikalle

Äänestä
  • Lopettaisitko ystäväni noi pursiseura nimitykset ja törki puheesi kiitos !

    Äänestä

Pääministerin poliittinen erikoisuus onkin aiheellista paljastaa. Harvat kun yhä ikävöivät taivasten valtakuntaan.

Äänestä
  • NIIN SE ON YHTÄ rs:n KANSSA JA VL:n KANSSA YHTÄ HARHAISIA
    NE ON.. " MITÄ NYT TULEE PÄÄMINISTERIIN , SANON ETTÄ SE ON
    YHTÄ JA SAMAA POTASKAA KAIKKI. KOKO POLITIIKKA. .
    -
    TOISEKSI SE ON OLEVINAAN JOTAKIN , EIKÄ OLE MITÄÄN
    SEN KUMMENPAA. KUIN HAUKI ELÄÄ VEDESSÄ , JA MADE
    ON POHJA KALA , KUTEN KIVI NILKKI. . TAIMEN ON JALO-
    KALA . VIELÄ, NIITÄ, ON. MEIDÄN,, PÄIJÄNTEESSÄ........."
    TÄNÄ VUONNAKIN ON SAATU 13 KILOINEN VONKALE.
    -
    --

    Äänestä

SK valehteli julkisesti sanoessaan, että saarnaajat ja seurakuntalaiset ovat yksimielisesti päättäneet ottaa sakramentit omaan käyttöön. Saarnaajat eivät olleet yksimielisiä eikä seurakuntalaiset olleet päätöstä tehnyt. Sanotaanko Raamutussa, että valehtelijassa on Pyhä Henki?

Äänestä
  • Tiedätkö muuten, mitä yksimielisyys tarkoittaa kokouskäytännöissä?

    Vuonna 2014 kuulimme silloisen johtavan puhemiehen suulla päätöksen olleen yksimielinen.

    Raamatun mukaan seurakuntaa eivät varsinaisesti edusta viisaat ja toimeliaat, vaan jotkin muut.

    Äänestä

  • On vain yksi neuvo sakramentti asiassa.
    Yksi/3 osa ei ottanut neuvoa vastaan ja lähtivät Esikoiset ry.n
    Kaksi/3 osaa ottivat neuvon vastaan
    Ja jäivät jatkamaan Esikoislestadiolaiset ry.ä
    Kumpikin ryhmä on yksimielinen kannaltaan.

    Äänestä

  • "Ei samnota "," ei hyväksy"
    -
    Ei ole Pyhää Hengeä valehtelijassa , sitä vastoin sanotaan ettei taivaaseen voi päästä' valehtelija , eiköä muu RIKOLLINEN ,EI
    YKSIKÄÄN saa ta nan trenki, EIKÄ MUU RIKOLLINEN ...

    Äänestä

Kun Raamatusta luemme kuinka siellä asetettiin seurakunnat, ja niiden järjestys, niin luuleeko joku ihan tosissaan että siellä ei ehtoollista vietetty juuri niiden valittujen vanhimpien johdolla!

mistä sinne olisi joku piispa ja pappi muka saatu joka kertaan kaatamaan viiniä kuppiin ja leipää asettelemaan hah!

Äänestä

Koko suomen ongelma on se yks ja sama, että mitään hengellisyyttä ei edes osata ajatella ilman lutteria ja leevejä ja jellivaaroja.

Tuleeko teille koskaan mieleen kuinka tyhjäksi taivas jää jos sinne tempaistaan koko lestalauma eli muutama isompi bussilasti!
ja jos siitä huolitaan vain esikoitset tarkall akammalla niin riittää pikkubussikin jopa1

Eli koittaisitte jo alkaa ajatella Jumalan asioita ihan vaan ilman katolista munkkia, kas kun Raamatustaan voi jokainen ottaa selville pelastuksen tie ilman sekotuksia, oliko yllätys!?

menisitte joskus hiukan isompaan mailmaan katsomaan millaista siellä on, ehkä silmänne saattaisivat aueta hiukan isommalle ja sydänkin saattaisi laajentua käsittämään että lämpimissä maissa ei edes ole ylänappia eikä köyhillä ole verhoja eikä kirkkorekeä jne!

Ajatelkaa kuinka mm Etelä-Koreassa Soulissa on lutterista ihan tietämätön seurakunta johon kuuluu noin 800 000 jäsentä!!

keräsitte kolehdin ja laittaisitte ne kristillisyytenne vanhimmat sinne menemään viikoksi, saattaisi jokin älyttömyys heistäkin karista sen jälkeen.

katiskassa ei kannata kovin isoja mittelöitä käydä kuka teistä on suurin!

Äänestä
  • Kyllä niitä kuolleen uskon kokouksia täälläkin järjestetään, ei tarvitse niin kauas lähteä.

    Niin sekainen ja vaihteleva on kyllä oppinsa etteivät taida itsekään enää tietää mihin uskovat.

    Äänestä

  • " HERÄTYSTÄ"
    -
    TUOMMOINEN LUKU ON (800,000, ON 8 KERTAA VL:t),
    SE ON KUNNIOITETTAVA SAAVUTUS, JA KIINASSA ON ,
    100,MILJOONAA. VAIKKA VALTIO HYVÄKSYY VASTA 33
    MILJOONAA kommunisti valtio kun on.
    -

    Äänestä

  • Hellaritsiellä kirjoitti:

    Kyllä niitä kuolleen uskon kokouksia täälläkin järjestetään, ei tarvitse niin kauas lähteä.

    Niin sekainen ja vaihteleva on kyllä oppinsa etteivät taida itsekään enää tietää mihin uskovat.

    Millä uskolla tuommoisen kommentin kirjoitat?
    Mistä tiedät Etelä-Korean kristityiden opit ( Heitä on n. 15 Milj.)
    Oiskohan jo syytä nähdä oma syntisyys?

    Äänestä

  • Savisilmä kirjoitti:

    Millä uskolla tuommoisen kommentin kirjoitat?
    Mistä tiedät Etelä-Korean kristityiden opit ( Heitä on n. 15 Milj.)
    Oiskohan jo syytä nähdä oma syntisyys?

    Etelä korealaisia on pitkälti yli 45 miljoonaa .
    Tarkenna tilastoasi , nykyisen mittapuun mukaan .
    -

    Äänestä

  • UPDATE_11636396 kirjoitti:

    Etelä korealaisia on pitkälti yli 45 miljoonaa .
    Tarkenna tilastoasi , nykyisen mittapuun mukaan .
    -

    Kirjoitin kristittyjä Etelä-Koreassa olevsn n. 15 Milj.
    Tarkenna näköäsi Teukka!

    Äänestä

  • Sinisillä kirjoitti:

    Kirjoitin kristittyjä Etelä-Koreassa olevsn n. 15 Milj.
    Tarkenna näköäsi Teukka!

    tuohon en usko minäkään , että 15 milj. kristittyä , joista pelastuu
    ehkä , joka 33 :s se olisi n. 48,500 henkilöä . En sano paremmin
    jos niinkään hyvin. mutta se on pääasia että heitä on ..
    -
    Anteeksi että luin ensin vähän huolimattomasti . . .
    -

    Äänestä

ja kuten tavallista kommentteja ei tule, kun pitäisi alkaa ajatella omilla aivoillaan!

Äänestä
  • Tämä älyttömyys, joka on pääasiassa lähtöisin Surviaisen pääkallosta on vaikuttanut sen, etten enää uskalla mennä mihinkään ehtoolliselle, tuntuu, että siitä on tullut niin paha farssi, ettei se hyödytä enää missään minua.

    Äänestä

  • piippaappuup kirjoitti:

    Tämä älyttömyys, joka on pääasiassa lähtöisin Surviaisen pääkallosta on vaikuttanut sen, etten enää uskalla mennä mihinkään ehtoolliselle, tuntuu, että siitä on tullut niin paha farssi, ettei se hyödytä enää missään minua.

    Mene Ruotsin puolelle. Voisi tehdä hyvää käydä vanhimpia ja "lapinmaalaisia" katsomassa ihan arkiympäristössä, niin huomaisi ehkä että puheet määräilystä on hiukkasen liioteltuja.

    Äänestä

  • piippaappuup kirjoitti:

    Tämä älyttömyys, joka on pääasiassa lähtöisin Surviaisen pääkallosta on vaikuttanut sen, etten enää uskalla mennä mihinkään ehtoolliselle, tuntuu, että siitä on tullut niin paha farssi, ettei se hyödytä enää missään minua.

    Aivan tämän T:ren veljen älyttömyys vaikuttaa sen että olen käynyt jo koti kirkosa 8 vuotta Sunnuntai aamuisin .. tai sitten josakin muualla.
    Asikkala , Liipola , lähes joka pyhä. n. 36-38 kertaa vuodessa .
    -
    ja hyvältä tuntuu , ps. saimme taas mies papin. P- joelle..

    Mee piipappapuu kaljalle.

    Ei tunnu missään vaikka ois homopappi

    Äänestä

  • vedätparithuiviin kirjoitti:

    Mee piipappapuu kaljalle.

    Miksi miun pitäs mennä Ruotsin puolelle, kun Surviainen on näitä ihan kotimaan kolleja, jolle valta noussut päähän ja paljon on pahaa aikaan saanut, mutta vielä voipi tehä parannusta pahannuksestaan, ennen kui on liian myöhäistä....

    Ja kaljalle kehottaja, etkös tiiä, että se on synti, Älkää juopuko viinasta, josta paha meno tulee?

    Äänestä

jooniihän sielä sanassa on, Että Jeesus laittoi opetuslapset ensin paikalliseen pappiskouluun ja sitten piispankouluun ja ketä sai parhaat todistukset, saivat sitten hierarkiassa päästä ylimmille paikoille. Palkka oli tosi kova jos pääsi arkkipiispaksi asti, jonne tuli kova kisa. keinoja ei kaihdettu. tässä muuten ristin kirkosta jokin kospelijumalanpalvelus tältä päivältä

https://areena.yle.fi/1-4587272#autoplay=true

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pakene.Heidän.Joukostaan kirjoitti:

Yleinen pappeus ei anna oikeutta hoitaa sakramentteja. Ei ainakaan mikään Raamatun tai kirkkohistorian esimerkki.

Ruveta itse hoitamaan sakramentteja on hurmahenkisyyttä.
Siksi Luther puhuu sakramentin villitsijöistä.

Ehtoollinen on annettu kirkolle ja seurakunnalle, ja sitä hoitivat aluksi apostolit, sitten heidän virkaan asettamansa piispat.
Kastekäsky ja kehotus viettää ehtoollista annettiin siis apostoleille, joka oli kirkon opetusviran alku.

Tämän todistaa Paavalikin Efesiläiskirjeessä sanoessaan Kristuksesta: Hän antoi muutamat apostoleiksi, paimeniksi….jne.
Kristus itse asetti heidät tehtäväänsä eli virkaan, ja he puolestaan asettivat seuraajansa .

Esikoisuuden ehtoollinen on rosvoehtoollinen. Pysy poissa sieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu