Ovatko Iiläiset kovia kadehtimaan toisiaan ?

Yhteishenkeä

Eikös noin pienellä paikkakunnalla kannata olla toisiaan kannustava ?

Ja mitä tuohon Tiina Wiikkiin tulee, niin hänhän puhuu järkeä, on oikeassa useimmiten pakolaisasioiden suhteen.

Oletteko ajatelleet, miksi hallitukset eivät ole kertoilleet mamuihin/matuihin menneitä rahasummia tällä vuosituhannell ?

Ihan kuulkaas siksi, koska siihen ei vuosittain riitä 1 tai 2 miljardia ja niistä aiheutuvat leikkaukset vanhuspalveluihin ja suomalaisten työllistämisen parantamiseen. Ne rahasummat ovat niin hurjia ja siksi niistä ei puhuta.

Juuri tuollaisia isänmaallisia naisia ja miehiä tämä aika tarvitsee ja tulee muistaa, että moni meistä nuorempana on tyhmyyksiä tehnyt, mutta katunut ja viisastunut eikö niin. Kyllä tuo Tiina Wiikin asia on hyödyllistä työtä, sanoisin minä.

Kovasti kerää kuuntelijoita, kuten Juneskin. Aivan oikealla asialla ovat ja niin esim. Suomi ensin-väkikin.

Suvakit ovat hajoittaneet Eurooppaa nykyään, ei kansallismieliset.
Nyt tarvitaan tervettä kansallishenkeä liikaa kiihkoilematta.
Hallitukset ovat ajaneet sitä pois propagandavälineillään ja maahanmuuttopolitiikallaan. Nyt Euroopan kansojen mitta alkaa olla täys.

11

256

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yhäitinäloukkaannuin

      Paljonkohan tuohon Wiikkiin on yhteiskunta tuhlannut rahaa, liekö töitä tehnyt milloinkaan? Hän ei tee työtä nytkään, hän on elämäntaiteilija. Jostain lukenut että bloggaamalla tienaa rahaa, mainostajilta tulee joku lantti, suositut bloggarit voivat päästä hyvillekin tuloille. Hänen bloginsahan perustuvat milloin kenenkin henkilön mustamaalaamiseen, Teurajärvi (ins.) Timonen (lakimies) ynnä politiikkoja vastaan tämä peruskoulun käynyt kirjoittelee. Juuri ennenkuin hyppäsi avoliitostaan (ehkä taloudellisesti varmemmasta) Juneksen asunnolle , vielä sätti jossain blogissaan kaikki eronneet naiset ja yksinhuoltaja-äidit.

    • Iiläänen

      Joo joo samanen kurppa varasti meidän pihalta lapsen joulutontun ei muuta ku onneks olkoon sullekki vitun perseaukinen punikki

    • yhäitinäloukkaannuin

      Tässä teiniä kotiin odotellassani, kotiutui klo 24.00 sovitun mukaan, katselin somea. Laitoin merkille Wiikin vielä puoli neljältä viime yönä päivittäneen jatkavansa vielä saunailtaa ja ruoanlaittoa. Kauankohan naapurit jaksavat, jos piiput palavat (virkistäviä nesteitä?) ja täysi tohina päällä saunomisten ja ruoan laittojen kanssa, kun jo ensimmäiset heräilevät töihin lähtöä varten. (bussikuskit, leipurit, tuttu päivähoitajakin aamuvuoroon mennessään neljältä.)

    • mieselättäköön

      Aloittajan ihailema nuori neiti on antanut avioliittoneuvontaa eilen näköjään blogissaan. Esittelytekstistä sain sen käsityksen, että sitä samaa, nainen on miehen viihdyttäjä ja kodin sisustaja, ei nainen tarvitse ammattia eikä työtä, kun miehen velvollisuus on tarjota naiselle, mitä nainen tarvitsee. Pahat feministinaiset ovat taloudellisesti omillaan, ei naisen pidä olla itsenäinen ja riippumaton ja työssäkäyvä , se tuhoaa avioliiton. Näkökulmia on kaikenlaisia.

    • Mannerheimmmmm

      Kyllä. Minä olen iiläisenä kateellinen Tiina Wiikille.
      On onnistunut löytämään rehellisen alkuperäisen, ahkeran ja niin rehellisen suomalaisen miehen , joka haluaa pitää suomen puhtaana ulkomaalaisista ja muista
      monikulttuurisista hihhuleista.
      Nämä terveet yksilöt sitten pitävät puheita ja blogejansa sekä marssivat Suomen puolesta itsenäisyyspäivänä pääkaupunkiseudulla, kera ruotsalaisten kollegoiden, jotka muutamia vuosisatoja sitten alistivat Suomen kansaa.
      Kyllä. Minä olen kateellinen ja katkera.

    • persoonanvaihto

      Poissa on tyylikäs ja konservatiivinen ja aviouskollisuuttaan kehuva Tuonen Joutsen. Tilalle on tullut kännireissujansa filmaava Tiina Wiik. Milloin Terhi Kiemungin seurassa, milloin Matias Turkkilan. Syrjäytyykö nyt toimittaja Ukkola, kun oululainen kävi Helsingissä hurmaamassa?

    • kämänentemppu

      Tuonen joutsen teki kämäsen tempun patriarkaatti-kaverilleen Jennille. Lapsenmieltä riittää aikuisen iässä olevilla ihmisillä.

    • tasoissamenee

      Sen kummemmin ku muut Suomalaisetkaan.

    • Heippavaankaikille

      Iiläiset ei kadehti ketään ...heh heh. Ja naapureiden kanssa asiat pelaa...heh heh. vanhoja ei muistella ....heh heh. Ei puhuta pahaa selän takana ...heh heh. Ei kadehdita, jos on menestynyt koulussa, saanut arvostetun ammatin, tienaa hyvin ... heh heh.

      Onneksi pääsin aikonaan pois tuosta ihanasta paikasta. Heippa vaan. Otan osaa, jotka ovat jääneet tuohon mätäpesään.

      • Idiootti_Iiläinen

        Heh heh....heh heh...heh heh..
        Hauskoja kaskuja entiset iiläiset ainaski osaa. Heh heh... heh heh.
        Iistä on helppo lähteä pois, nelostietä pääsee kahteen suuntaan;
        etelään tai pohjoiseen.
        Iihin taas on vaikeaa jäädä ja jos jää, on se yhtä helvettiä!
        Mutta kaikista Ei ole asumaan Iissä.
        Ystäväni Reima Rovaniemeltä aikanaan sanoi, että Iissä on niin vittumainen ilmapiiri, että nelostietä ajaessa alkaa hartiat painua kumaraan jo Simon kohdalla ja vasta Kellon kohdalla helpottaa.
        Niin vittumaista Iissä on.
        Minä myönsin, että pitää paikkansa.
        No, täällä sitä asutaan ja vituttaa niin vietävästi, ettei edes naamakirjakaverit auta asiaa.
        Mutta Iissä on ainakin yksi paikka mikä löytyy muiltakin paikkakunnilta ja sinnehän me kaikki mennään.
        Iissä se paikka sijaitsee Kruunusaaressa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45291
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      179
      10827
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8508
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3190
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1525
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1490
    Aihe