Täällä näyttää taas vellovan keskustelu Jari Tervon kirjasta Myyrä ja siitä mitä Urho Kekkonen oikeasti oli.
Näyttää siltä, että täällä asiasta peistä taittavat eivät ole edes lukeneet kirjaa.
Suosittelen, että ensin lukee kirjan ja vasta sen jälkeen esittää siitä arvioita.
Minun mielestäni Jari Tervo suhtautuu kirjassa presidenttiin kunnioittavasti. Kirjassa ei lisäksi missään vaiheessa puhuta Kekkosesta nimeltä.
Urho Kekkosen kannattajilla näyttää jotenkin olevan pysyvä kollektiivinen syyllisyys ja huono omatunto Urho Kekkosen tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Asia näkyy olevan juuri niin kuin sanot, eli nuo kirjan pahimmat teilaajat eivät ole sitä lukeneet. Mutta eihän tuo olisi ensimmäinen kerta, että kepulaiset täällä esittävät varmoja mielipiteitä asiasta, josta eivät tiedä yhtään mitään.
Tervon kunnioittavan ja lämpimän asenteen Kekkoseen minäkin mainitsin heti avaukseni alkusanoissa, joskin myös sen toisen puolen, jota osoittavat muutamat avaukseeni otetut poiminnat (suorat sitaatit ja muutamat hieman "oikaisemani) kirjasta, jota minä todellakin pidin hyvänä ja ennustan sille muutakin hyvää kuin hyvän myyntimenestyksen, minkä se on jo saanut.
Näin siis totesin avaukseni alussa:
>> Jari Tervon loistavan ”Myyrä”-kirjan luettuani en voi olla ainakin vielä kerran palaamatta Urho Kekkoseen, jota tosin Tervo ei kirjassaan kertaakaan mainitse, hän puhuu vain presidentistä. Kaiken lisäksi hän puhuu presidentistä usein kunnioittavasti, jopa lämmöllä, ja hänen heikkouksiaankin inhimillisesti ymmärtäen.
Kun sinä KKK kirjoitat mitä tahansa, niin suurin osa porukkaa on heti vastaan ilman mitään perustetta. Tai paremminkin ilman muuta perustetta kuin että "sen on kirjoittanut KKK, asiasta en tajua mitään, mutta olen vastaan".
Tervo on pettänyt lukijan jo niin monta kertaa ettei mitään Tervon kirjaa voi uskoa lukemisen arvoiseksi.
Tervon uuden kirjan ylistäjiä taitaa pääasiassa elähdyttää se, että sitä voi käyttää lyömäaseena Kekkosta ja Keskustaa vastaan. Siihen tarkoitukseen se sopii hyvin joten kirja ei ole täysin vailla ansioita.

On tietenkin suositeltavaa, että lukee juuri sen kirjan, jota arvostelu koskee, mutta kyllä keskusteluun voi osallistua, jos on edes tutustunut saman kirjailijan muuhun tuotantoon.
Itse olen kahdesti lainannut Jari Tervon kirjan, koska häntä niin kovasti markkinoidaan, mutta molemmilla kerroilla lukeminen on jäänyt noin 50 sivuun. Tarina on ollut liian kaukana normaalien ihmisten elämänpiiristä ja kerronta on tuntunut kömpelöltä ja unettavalta. Kieli on huonoa, vaikkakin omaperäistä.
Me Tervo-kriittiset emme ole taida olla mikään pieni joukko, sillä noina kertoina, kun lainaukset tein, kirjaston hyllyssä näytti olevan kirjailijan koko tuotanto sellaisessa kunnossa, ettei sitä ollut paria kertaa enempää luettu.
Miksi sitten ihmiset ostavat niin paljon Tervon kirjoja, jos niitä ei lainata kirjastoista? Nytkin Myyrää on sesongin myydyin kirja js samoin ovat olleet monet muut Tervon kirjat. Muistaakseni ainakin Pohjan hovi (1992) ja Pyhiesi yhteyteen (1995) olivat syksynsä myydyimmät, ehä myös Poliisin poika (1993) ja Minun sukuni tarina (1999). Myös hänen "toisenlaista" kirjaansa, omasta isyydestään kertovaa Kallellaan, isän päiväkirja (2000) myytiin ja kehuttiinkin paljon.
Onkohan sinulla tilastotietoja kirjastojen suhteen vai perustuuko näkemyksesi vain omaan ennakkoluuloiseen oletukseesi? Vai onko sitten niin, että Tervo on erityisesti niiden suosiossa, jotka ostavat mieluummin kuin lainaavat kirjoja. En usko, että tällaista jakoa lukevassa yleisössä voidaan tehdä - ne, jotka paljon lukevat, tekevät sekä että.
Ehkä Tv-ohjelma uutisvuodon tuomalla julkisuudella on osuutta myyntilastoihin.
Onhan Tervo siinä osoittanut olevansa nokkela ja sanavalmis, mutta myöskin ilkeilevä pahasuinen pallinaama. Sen tasoinen kevyt kirjallisuus käy kaupaksi, se uppoaa kuluttajaan kuin kusi lumeen.
Mutta romaanitaiteen hallitseminen onkin sitten kokonaan toisen tasoisten tekijöiden puuhastelua.