Yle on ajautunut tilanteeseen, jossa sen riippumattomuus on joutunut epäilyksen alle. Yle aiheutti tilanteen osaltaan aivan itse.
Se julkisti päivien ajan Sipilän esteellisyyttä eri kulmista käsitteleviä uutisia. Samalla Ylen johdossa vahvistui näkemys siitä, ettei Sipilä ole oikeasti yrittänyt toiminnallaan hyödyttää sukulaisiaan. Asian suhteuttamiseen ja kokonaisuuden arviointiin ei kuitenkaan ryhdytty ennen täysjarrutusta, jota edelsi pääministerin kiukkuinen yhteydenotto.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/pääkirjoitus/ylen-hankala-näytelmä-1.170798
Toimituksen johdon reagointi asiaan on toki tarpeellista, mutta Ylen kokoista uutiskonetta ei voi pysäyttää paniikkiratkaisulla ilman näkyviä sisäisiä ja ulkoisia haittoja. Asioiden käsittelystä olisi pitänyt sopia tekijöiden kanssa aiemmin. Nyt asia näyttää pahalta sekä Ylen että monen poliitikon kannalta.
Juuri asian politisoituminen on asiassa pahinta. Ylelle on kohtalon kysymys pysyä erossa poliitikkojen painostuksesta. Nyt tupaan tuulee joka nurkasta. Muun muassa oppositiojohtajat Ville Niinistö (vihr.) ja demarien Antti Rinne tekevät asialla politiikkaa, minkä kerkiävät.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.