Entisen Reuharinkadun liittymän kohdalla kaivetaan ja kitkerän pistävä haju leijailee Reuharinniemen yllä. Vanhat sellutehtaan lietteetkö siellä haisevat? Ei liene terveellistä hengittää alueen asukkaille.
Kitkerä haju Reuharinniemessä/Lentävänniemessä
4
65
Vastaukset
On kovin ikävää, että Tampereella, ei ole noussut julkiselle agendalle rantaluonnon ennallistamisen asiaa. Tällöin on mahdollista, että infra ja muissa projekteissa voidaan törmätä ap:n mainitsemiin ilmiöihin.
Vaikka vastuu luonnosta kuuluu jokaiselle. Niin silti tilanteiden hallinta on kovin hankalaa, kun julkinen luontoagenda on niin heikko.
Ennenkaikkea rantaluonto, joka on paikallisten ekosysteeminen kannalta avainasemassa voidaan muutoksien avulla saattaa tilaan, joiden vaikutukset kaikkeen elolliseen voi olla jopa katastrofaaliset. Ellei tarvittavia toimenpiteitä ole asiantuntijoiden avustuksella laadittu sellaisiksi, että ne ovat mahdollista toteuttaa samalla, kun niitä itse työprosessien aikana ja niiden jälkeen seurataan tärkeimpien ympäristöparametrien osalta. Jotka ennakkoselvitysten ja muun yleisen tietämyksen kannalta ovat olennaisia. Koska on syytä muistaa, että Tampere on pitkän industrialistisenhistorian omaava alue. Jossa tarve kokonaisvaltaisten ympäristöntilanselvitysten osalta on akuutti.- Viherhippihaihattelua
Että tällaista putkahti tällä kertaa Greenwayn puppusanageneraattorista! Ei kyllä mitenkään liity ketjun aiheeseen, sikäli kuin tekstistä mitään selvää saa...
- Noppaa.suosittiin
Siellä on ilmeisesti sitän sen vanhan ja mustan paska-altaan jätettä. Allas oli nykyisten rivitalojen kohdalla ja se siirrettiin joskus 1980-luvun alussa tehtaan alueelle.
Siellä se on mutta kukaan ei kerro missä. Siirron aikana oli haju ihan kammottava koko alueella. Kaupunki maksoi siirron, että kuuluisa Noppa sai rakentaa rivitalot.- jotain.epänormaalia
On kai jäänyt sitten jotain siirtämättä tai liekö vallan toinen jätevarasto kyseessä? Ottakaa yhteyttä ympäristöviranomaisiin että kävisivät paikalla. Siivotahan sellaiset saasteet pitää ja viedä pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 453343
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai683163Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist302895Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1582723- 252199
En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛112059Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141608Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231457Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?31317- 151316