työn tahtia. Miten moiseen saadaan menemään 5 kiduttavaa vuotta. Hämpinkin voisi aivan hyvin murjasta kahdessa kesässä useamman työporukan voimin. Ensin toinen pää ja sitten toinen. Tai jopa yhdessäkin kesässä.
Ei voi kuin hämmästellä tätä keskustan yrittäjien piinaa, 5 vuotta on kaikki sekaisin.
Ei voi kuin hämmästellä tätä keskustan yrittäjien piinaa, 5 vuotta on kaikki sekaisin.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Älä täällä meuhkaa. Mene tarjoamaan oma urakkasi kaupungille. Saadaan nopeammin ja halvemmalla.
Et taida kärsiä N-liiton arvostelua, vai tä ?
Neuvostoliittoa ei ole olemassakaan.
Ei tarviste enää ollakaan mutta oli ja sen työtavat ja "kiireet" vieläkin muistetaan. Tosin stallari kärsii jos niistä muistuttaa, hoplaa.
Kirjoituksesi on ihan pelkkää provosintia. hoplaa itsellesi. Tietämätöntä arvostelua tällä palstalla kyllä riittää, siitä pitävät tyhjänpäiväiset kirjoittelijat huolen.
Menis vaan mahdollisimman pitkään saa bussilla pari vuotta vielä kulkea ilman vaihtoja.
voi toki pahimmillaan käydä kuten Tukholman Lidingössä. siellä uusi raitiotien turvajärjestelmä kirjaa miten jokainen vaunun akselikin ylittää vaihteet ja tarkastuskohdat. no, ensimmäiseksi asennettu uusi akselilaskurityyppi ei toiminut oikein. piti tilata asentaa testata toimivat akselilaskurit. ja sehän kestää. rahallisesti ei mikään katastrofi, mutta käyttöönotto viivästyi kyllä.
Helsingin nk museoratikassa tärkein turvajärjestelmä on aito cool stadilainen spårakuski. Helsingissä ajetaan kuten sanotaan "näkemällä": ruuhkassa, lumimyrskyssä ja kesäkuumalla. Hyvin toimii.
Sopii toivoa ettei Tampereella yritetä olla teknologiassa liian viisaita. tottakai systeemin ylösajo kestää, kun ei ennestään ole henkilökuntaakaan. kaikki pitää opetella ja opettaa.
Aamulehden mukaan kaivetaan vain 90 cm syvä oja ja jonnekin sinne sitten betonilaatta, ilmeisesti pintaan. Siihen kiskot. Reunamille pylväät ja ajolangat. Ei todellakaan pitäisi mennä vitkutellen 5 vuotta moiseen. Kaiken kurjinta onkin juuri tuo kun Hämppi on sekaisin kesä toisensa jälkeen. Yhden tai kahden kesän piinan vielä jotenkuten kestää mutta vuositolkulla sitä samaa niin se jo ylittää kaiken ihmisjärjen.
Sen viiden vuoden aikana keskusta ehtii tyhjentyä kauppaliikkeistä. Keskustan autoliikenne menee täysin jumiin, kunnes ihmiset tajuaa, ettei keskustaan kannata edes yrittää. Tilanne ei paljon parane myöhemminkään, yksi kaista suuntaansa ei vaan riitä autoille radan alittavassa tunnelissa. Keskustasta tulee matuslummi, parempien ihmisten karttaessa sitä. Kaupunginpäättäjät tulevat järkyttymään, mitä tuhoa saivat aikaan.
Matujen pitserioita ja muita matukauppoja tulee niihin tyhjeneviin liiketiloihin. Huumediilereitä tulee pyörimään ja pesiytyy maujen takahuoneisiin. Hämeenkadusta tulee huorakatu...Siinähän on Omenahotelli jo valmiina.
Sitten viiden vuoden päästä saatetaankin huomata, että ratikka onkin vanhanaikainen, japanilaiset ovat keksineet paljon paremman systeemin.
MAGLEV -juna saattaisi olla kova juttu (magnetic levitation transport) . Siinä on vain yksi ainoa raide ja juna käytännössä leijuu magneettikentän varassa. Kyyti on vauhdikasta, kun kitkaa ei käytännössä ole. Näitä löytyy mm. Kiinasta ja Japanista.
punikki kaupunki elää historiaa todella n.l touhua koko ratikka. muissa kaupunkeissa siirrytään kaasu ja akku käyttöisiin autoihin joiden reittejä voidaan muuttaakin. tosi älytön hanke neukkulan malliin vohan tampereella kuvata tulevaisuudessa näin ennen n.l. a filmit
Kyllähän se ratikka projektin voidaan tehdä nopeamminkin. Esim. 2.5 vuodessa... Tosin väkeä tarvitaan vähintään se tupla määrä tekemään sitä ja mitähän se rakennus porukka tekee sen 2.5 vuoden jälkeen...? Rakennus projekteissakin pitäisi olla jatkumo... Tai sitten työttömien määrä aina projektien jälkeen kohoavat huomattavasti...
No ehkä se on parempi, että virolaisille työmiehille on viideksi vuodeksi hommia tasaisesti kuin se, että he joutuisivat sen kiireellä ja ylitöinä rakentamaan nopeammin.
No suurin osa niistä virolaisista mitä meillä on duunissa asuu ja maksaa verot suomeen...
Mistäs sen tiedät millaisella 'alihankkijan alihankkijan alihankkijan'...'alihankkija' systeemillä rakennetaan. Kyllä niitä verotuloja osataan varmasti optimoida riittävän pieniksi.
Ketjuttamista kontrolloidaan nykyään aika paljon ja juuri kukaan ei enää hyväksy, että alihankkija palkkaa alihankkijan...
Kyllähän se nopeemmin tehdään koska silloin allianssi saa kunnon bonukset.