Minua on nyt häirinnyt tämä asia, että autonpito muka pitäisi olla mahdollista takuueläkeläiselläkin.
Itse olen tullut huomaamaan, että autonpito ei ole mahdollista kuin ajoittain, että kokoaikaista autonpitoa ei minulla ainakaan ole mahdollista toteuttaa.
Nimittäin olen pitänyt autoa opiskelijana. Ja opintotuen varassa oli mahdollista sellainen vielä markka aikana. Sain 1270 markkaa kuukaudessa opintorahaa ( lainaa en ollut joutunut ottamaan) ja asuminen oli ilmaista asuntolassa. Tällä rahalla sain tehdyksi matkat loma-aikoihin, en kuitenkaan viikonloppulomia, mutta joululomalle ja mitä muita lomia siihen aikaan olikaan, niin automatkaan riitti juuri ja juuri rahat vaikka matkaa oli n.500km suuntaansa.
.
Ja sitten työttömänä sosiaalihuollon toimeentulotukiasiakkaana olen myös pitänyt autoa, että siihen riitti rahat myös juuri ja juuri.
Olin myös puoli vuotta siivoojana, ja sinä aikana oli myös auto käytössä vaikka palkka oli n. 1400 euroa, niin se riitti autonpitoon.
Mutta nyt, kun olen ollut takuueläkeläisenä pari vuotta, niin olen joutunut huomaamaan, että minulla ei oikein ole vara pitää autoa. Minulla on ollut nytkin auto parin vuoden ajan, mutta tämä viimeisin auto on ollut koko ajan rikki, ja nyt viime katsastuksessa siinä huomattiin ruostevaurioita alustassa, niin se ei mennyt katsastuksesta läpi.
Ja nämä hitsaukset maksaa paljon korjaamoilla, niin sinnehän en voi autoani laittaa, vaan onkin turvauduttava sukulaisen hitsaukseen jne. No, sitä hitsattiin, mutta siinä oli vielä muita vikoja, niin jouduin laittamaan sen seisonta-ajalle, kun sitä ei saatu ajoissa korjattua. Ja hitsaaja kertoi, että autolla ehkä ajaa vuoden, mutta sitten on taas hitsattavaa jne. No, ajattelin luopua autosta, ja löysinkin ostajan ja möin auton.
Nyt olen taas ilman autoa, kuten olen aina välillä joutunut olemaan, sillä neljä autoa on minulla ollut, ja aina niistä olen joutunut luopumaan, kun korjaukset eivät ole kannattaneet.
Niin olen tullut huomaamaan, että autonpito takuueläkeläisenäkään ei oikein onnistu, sillä nämä autot joihin olisi varaa, niin nehän on n.15 vuotta vanhoja ja takuulla ruostevauriot alkaa tekemään niistä mahdottomia pitkäaikaiseen autonpitoon.
Ja sitten tämä, että ei ole vara viedä korjaamolle korjattavaksi, niin tämäkin asia tekee asian kestämättömäksi kestää, että joutuu aina olemaan sukulaisten hyväntekeväisyyden varassa, niin sehän ei ole oikein pitemmän päälle mukavaa kenestäkään.
Hyväntekeväisyydenkö varassa pitää takuueläkeläisen autoa pitää ?

Vastaukset 14
Vanhimmat
Mihin eläkelläinen omaa autoo tarvii? Sehän on oikeutettu ilmasiin taxi kyyteihin jos omat rahat ei riitä.
Kyllä autolla on paljon helpompi ja turvallisempi käydä kaupoissa kuin on polkupyörällä talvisaikaan, jolloin tiet on vaarallisessa kunnossa.
Tänäänkin olen kävelemällä kaatunut polvilleni mennessäni alikulkutunnelin mäkeä alas, niin liukasta paikoitellen, mutta vaikka omistan nastalenkkarit, niin en kokenut niitä tuolla reissulla tarvitsevani, niin en niitä laittanut. Ei sitä etukäteen tiedä millaisessa kunnossa tiet on, ja nastalenkkareita ei kannata laittaa, jos on menossa kauppaan, kun ne nastat saattaa naarmuttaa lattioita jne.
Ja tänään myös polkupyörällä oli monta tilannetta, että onko kaatumassa, kun teitten pinta ei sano, että onko se murenemassa se lumi, kuin sellaisissa kohdissa joissa joku on jo ajanut, niin näkyy, että voipi olla huonokohta. Saa olla niin tarkkana pyöräillessä, että ei se mukavaa ole.
Olisin vaihtanut tälle talvelle nastarenkaat ihan ensimmäistä kertaa, kun olen tähän asti ajanut ilman, mutta pyörääni ei löytynyt suomesta kokoja ja ei myöskään lapseni pyörään, että kummallisesti kokoja oli kaikkiin muihin, netistä kun katselin.
Kyllä omaa autoa tarvii eläkeläinenkin linjurit ei ueinkaan mailla eikä halmeilla ja mikä ihmeen ilmainen taksi en ole kuullutkaan sellaisista?Sitten on myös olemassa syitä joiden mukaan pakko olla oma auto vaikkakin romu jos et syitä tajua ole tajuamatta.
Auton pitäminen on köyhällä taitolaji. Onnistuu hyvin, jos ei ala tunteilemaan. Halpiaisia löytyy vaikka kuinka netin välityksellä, pitää vain osata ostaa sellainen, jolla voi ajaa muutaman katsastuksen välin. Suuria remontteja ei todellakaan kannata alkaa tekemään.
Ihan perusvakuutuksilla halpiainen ei kauheasti edes maksa, katsastukseen haetaan vikalista, silläkin saa vielä ajaa kuukauden, jos viat on niin suuret, ettei kannata korjata. Siinä ajassa ehtii hyvin hankkimaan toisen halpiaisen tilalle. Kannattaa suosia niitä merkkejä, jotka ei ruostu vanhoinakaan, tai pitää ollamuuten sitten hyväkuntoinen. Mitään suuria hitsauksia ei kannata alkaa teettämään ja pääsääntönä se, ettei niitä hitsauksia tehdä.
Me ollaan ajettu perheemme kanssa viimeiset 16 vuotta tällä menetelmällä erilaisilla halpiaisilla ja keskitytty yhteen merkkiin, joka ei ruostu, mutta on muuten huonon auton maineessa, joten niitä saa vähän käytettynäkin tosi halvalla. Vakuutusmaksu ei ole kallis yhdessä erässä ja käyttömaksuvero on kohtuullinen vähäisten päästöjen vuoksi. Kohtuullinen polttoaineen kulutus.
Tuolta kun katselet auton, niin kyllä pärjäät! http://www.nettiauto.com/pikalinkit/halpikset
No, näin naisena ei tuota auton katsonta taitoa oikein ole, joten olenkin joutunut turvautumaan sukulaisten tarjoamiin kotteroihin. Ja kyllä veljenikin ensin sanoi viimeistä autoani ruostumisen estosuojatuksi tai joksikin sinkkisuojatuksi, mutta sitten jonkun ajan kuluttua kertoi ettei taida ollakaan, ja tosiaan alustahan siitä sitten oli ruosteinen vaikka päällepäin näytti hyvältä.
Miten autonostossa voi nähdä auton alle, että onko puhkiruostumassa jne?
Pitäisi varmaan vuokrata joku hallinosturi ja kopistella sitä alustaa eripaikoista, mutta mitä siihen sanoo auton myyjä, että sitä pohjaa mennään koputtelemaan?, kun siitä seurausta on reikiä yltympäriinsä.
No, tälläistähän ainakin saa katsastusmiehet tehdä autolle kuin autolle, eikä kukaan sano siihen mitään kieltoa.
Minulla kun ei ole tietoa mitkä merkit tai mallit ovat huonosti ruostuvia tai, että ne on ruostesuojattu jolloinkin, niin niitä tietojakin on hankala saada, jos ei niitä myyjällä ole ja voihan sitä huijatakin, että täällä ei voi mihinkään täysin luottaa.
Selfiekepin avulla näkee auton alle hyvin, ei tarvitse konttailla. Vaan me on ostettu nämä autot aina melkolailla "silmät ummessa", on vaan katsottu huoltokirjat, että on huollot kaikki tehty ajallaan ja kaikki kalliit remontit tehty, siis jakopäät, kytkin ym., sekä päällisin puolin että on kunnossa. Jos sattuu huono yksilö, ei sitä aleta juuri märehtimään, pistetään kiertoon ja hankitaan toinen tilalle. Ei halpaan autoon kannata alkaa suuria remontteja tekemään tai teettämään. Remontin hinnalla saa toisen ehjän tilalle, jolla ajaa taas hyvällä tuurilla monta vuotta.
Me on ajettu monella halpiaisella 5 vuotta ja n. 200000km ilman suurempia. Joltain sukulaisilta tai tuttavilta ei autoa juuri kannata ostaa, sieltä löytyy aina joku vedätys tai viritys. Joten unohda sukulaiset! Autoliikkeistä, näiltä jobbareilta, jotka ostaa merkkiliikkeiden kalmistoja, niistä löytää parhaiten näitä hyviä halpiaisia, mutta myös ihan yksityisiltäkin on ostettu. Tämä nyt syksyllä hankittu viimeisin me ostettiin yksityiseltä, kun oli ostanut uuden auton vanhan tilalle. Ei ollut kallis ja ihan taskurahalla tuli melkoisen hyvä auto, ajamme tällä varmasti kolme vuotta ilman suurempia murheita.
Vaan autoja kyllä riittää, ei ole pakko ostaa heti ensimmäistä, jos ei mielytä ja hinnasta voi aina tinkiä. Vanha auto kannattaa myydä pois suoraan aina jollekin, vaikka sitten purkamolle ja ostaa toinen auto tilalle ihan rahalla.
tilasin juuri viime viikolla uuden auton , tulee helmikuussa.Ei sitä enää 69 eläkeläinen viitsi vahtia mikä milloinkin pettää vanhoissa. Saa olla huoleti taas muutaman vuoden.
Huoleti monta vuotta. Kun lukkoo muutaki ko automainoksia on kuullut jotta joskus tehtaalta tulloo se maanantai kappale jota ei saada kuntoon vaikka kuin merkkikorjaamoon rahaa ja aikaa laittoo. Sit on hävitty tonneja. Ja viiden vuoden päästä kerrotaan tyyppiviasta joka korjataan alle 10 euron osalla nyrkkipajalla 5 minuutissa.
Ihana muuten et joku ostaa aina uuden auton. Me 13 vuotta vanhoilla kulkevat säästämme euroja yhdellä googlauksella. Kun te hinaatte autonne yhden kirjeen perusteella ilmaiseen korjaukseen tehtaan kutsumana ja menetätte työpäivästä osan palkattomana vapaana tai palkalla.
oli tässä itellä kin 2004 mallinen volvo v40 klassic ja edelleen pysytään v40, nyt inscription....työpäivistä ei kannata puhua mitään, itse olen eläkkeellä ollut selästäni jo reilut 35v ja puoliso jäi 2015 eläkkeelle....Ja joutaahan sitä vaikka välillä jonkun takaisinkutsun verran vieraillakin tutussa liikkeessä, kahvit hörppäämässä. Mutta eipä tarvinnut edellisen aikana kertaakaan, saapa nähä uudempaa tekniikkaa miten pelittää.
Täh uuden auton tilasit ni valmistetaanko laroja vielä.Oot vannoutunut larakuski.
meinasin muuten joskus sen 'laran' ostaakin, silloin kun niitä vielä oli, siis oikeita ladoja eikä mitään samaroja.Velipojalla olikin ja hyvin toimi kun ensin heti uutena kiristi kaikki ruuvit ja mutterit. Oli tuolloin muuten lämpöisin auto, ei tarvinnut palella ja lasit huurussa olla.Hintaansa nähden ihan kelpo peli , aikanaan.
Eipä tarvinnut silloin tsernopiilin ruuveja ja muttereita kiristellä, kyllä ilmankin pystyi ajamaan 200000km ilman suurempia ongelmia, muutama virtalukonpohja meni ja nokka-akselin ketjun värähtelyntasaaja piti vaihtaa. Molemmat oli helppoja itsekin vaihtaa ja osat halpoja. Minulla oli monta tsernoa ja hyvin pelitti! Tuossa kuvakin yhdestä kotipihalla 35 vuotta sitten http://aijaa.com/Torv0T
Tosiasiassa mikäli niitä vielä tehtäisiin samoin kuin silloin, siis ilman mitään 'nykytekniikkaa' ja tietokoneita niin mikä olisi parempi vaihtoehto, hyvä olisi, helppo korjata ihan itse , samoin kuin kaikki sen aikuiset autot. Lämmin talvella, Jonkinlaisen ilmastoinnin voisi itse kehitellä kesäksi.Mikä tahansa auto joka olisi ilman tätä nykyteknologiaa olisi kelpo peli.
Kallista on autoilu. Justiinsa tuli auto huollosta ja sinnekin meni rahaa. Minulla hyväkuntoinen auto, joten laitoin vielä liikenteeseen. Linja-autolla pääsisin yli puolet halvemmalla ja nyt monesti ajanut ihan turhaa hupiajoa. Hankala sovittaa näitä asiota, kun muutakin rahanmenoa on kuin autoilu. Pienituloisen on kyllä tosiaan vaikea pitää menopeliä. Vapaudentunne on kyllä hieno, kun lähtee ajamaan pitkää matkaa! Myöskin tähtään ensi kesän retkeilyjuttuihin, joten laitoin kotteron kuntoon ja liikenteeseen.
Inhoan eniten sitä, jos kaikki rahat menee autoiluun ja mitään muuta et saa laitettua, esim. vaateita, harrastevälineitä, asuntoa jne.