Ei mitään toivoa enää

Toitap

Muistelen haikeudella elämäni hyviä päiviä. Niitä päiviä, jolloin aurinko paistoi sydämeeni. Nyt on jäljellä vain synkkä musta kuu. Olin onnellinen ja töissä. Pystyin säästämään ison summan rahaa, kun asuin vielä vanhempieni kanssa. Minulla oli unelmatyöpaikka.

Kaikki kuitenkin tuhoutui. Ensin kuoli isä, joka oli tärkeä minulle. Sain selvittää äitini kanssa hänen asioitaan. Isän kuolema laukaisi minulle pysyvän paniikkihäiriön. Sitten tuli 90 - luvun lama.
Olin juuri irtautunut kotoa. Ensimmäinen oma vuokra-asunto minulle ja vaimolleni. Luulin, että saan olla työpaikalla koko elämäni. Pahoilla voimilla oli kuitenkin näppinsä pelissä.
Jouduin työttömäksi. Vaimoni oli raskaana ja synnytti ensimmäisen lapseni. Kun lapsi syntyi, niin muutimme vuokrataloon, jossa syntyi kolme muuta lastani. Pitkään jatkunut työttömyys söi rahani.Jokainen leipäpala oli laskettava.
Tiukka taloudellinen tilanne johti riitoihin. Pahinta oli kuitenkin, että katala VVO osti talon. VVO nosti vuokrat pilviin. Oli jatkuvaa kamppailua vuokrien ja ruuan kanssa oli super kovaa. VVO keksi järjestää super-remontin. VVO ei kunnioittanut lainkaan ihmisten kotirauhaa. Isännöitsijät tulivat milloin sattuu ilmoittamatta. Varsin tyypillistä oli remontista remonttiin tehtiin taloa. Ei ollut mitään hengähdystaukoa. Kun saatiin yksi remontti valmiiksi aloitettiin toinen. Se raasti asukkaiden hermoja.
Sain maksaa kovan hinna asumisestani pahan akselilla. Kyseisissä taloissa tehtii kolme itsemurhaa. Talot olivat rakennettuja muinaishautojen päälle.
Elämä johti avioeroon. Muutin asumaan eri paikkaan, mutta katala VVO muisti minua ylisuurella remonttilaskulla. Ei minulla tietenkään ollut sellaisia rahoja. Yllättäen VVO keksi turvautua rikolliselta vaikuttaavaan perintäfirma Lindorffin apuu. Lindorff tunki nokkansa minun ja VVO; n velkaan. He saivat lopulta liittolaisen.
Paikallinen ulosottotoimisto lähetti kehuskelukirjeen, jossa se ylpeänä ilmoitti ottavansa ulosmittausta minun palkastani.
Se ei tuntunut hyvältä. Olin hoitanut aina asiani tunnollisesti, mutta VVO n jättilasku yllätti. Tuntuu, että olen toivottomassa tilanteessa. Olen rukoillut joka päivä pääseväni piinaajistani eroon, mutta olen menettänyt toivoni. Olen toivoton tapaus.

8

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todellinenapu

      Oletko koskaan lukenut jumalan kirjaa?

      - Mutta voi sattua, että teillä on vastenmielisyys jotakin asiaa kohtaan, vaikka se on teille hyödyllinen, ja voipa sattua, että teillä on halu johonkin, vaikka se on vahingollista teille. Jumala tietää, mutta te ette tiedä. (Koraani)

      - Totisesti, helpotus seuraa vastuksia (koraani)

      - Sille, joka pelkää Jumalaa, Hän ratkaisee pulman,
      ja antaa hänelle elatuksen sieltä, mistä hän ei voi sitä odottaakaan. Sille, joka Jumalaan luottaa, Hän on kaikki kaikessa. Totisesti Jumala saavuttaa tarkoituksensa; Jumala on todella antanut kaikelle määränsä.

      Toinen juttu, on se että heräät keskiyöllä ja menee polville ja nostaa kädet ylös, ja pyydä jumalalta oikea ja täydellistä tietä, joka opettaa sinua eroamaan masennuksesta

      • Onneatie

        Lisätietoa
        kik: onneatie


      • onneasullekin

        Masentuneen tuskin kannattaa lähteä kokeilemaan vieraan kulttuurin uskontoa, siinä voi ajautua enemmän eksyksiin ja etäälle ympäristönsä ihmisistä.

        Uskonnon suhteen turvalliset valinnat ovat: luterilaisuus, katolilaisuus ja Suomen ortodoksisuus. Ei mene todellisuuskäsitys liian vaikeaksi. Jotain pienempiä kristillisiä seurakuntia voi myös olla ihan hyviä, mutta kun en tunne niitä niin en voi suositellakaan.

        Juutalaisillakin on aika pitkälle sama arvomaailma ja kulttuuri, kuin suomalaisten enemmistöllä. Islamista valitettavasti ei voi sanoa samaa (paitsi tataareista).


    • nelikymppinenn

      Hei, et sinä ole ollenkaan toivoton tapaus, vaan olet joutunut kärsimään ongelmista, jotka ovat tuttuja monille ikäisillesi suomalaisille. Et todellakaan ole yksin!

      Sinulla on myös kolme lasta. Olet heille korvaamattoman tärkeä.

      Sinun täytyy surra surusi rehellisesti läpi, niin kuin teetkin. Terve ihminen on murheellinen läheisen kuolemasta, avioerosta yms. Joskus voi pelottaakin. Mutta sitten kun pahin alkaa väistyä, niin pidä huolta ettet katkeroidu. Kun taas jaksat, niin ajattele joka päivä kaikkia hyviä asioita mitä maailmassa on. Hyviä asioita, joita olet tehnyt ja teet jatkossakin, ja joita lapsesi tekevät. Sitä kautta saat enemmän voimaa ja itseluottamusta.

    • eienäänuori

      Sinua on koeteltu kovasti. Niin on minuakin, mutta en usko siitä huolimatta että "piru on ollut merrassa koko elämäni ajan". Olen tehnyt kyllä virheellisiä valintoja ja ratkaisuja, joista olen saanut sitten kärsiä.

      En usko että syy huonoon asumisonneen johtuu, että talo on hautojen päällä. Tosin olisi asiallista kunnioittaa edesmenneitten viimeistä leposijaa, mikäli asia on tiedossa, kun maassamme on vielä avaruutta ja tilaa rakentaa.
      Isän kuolema on ollut äkkipysäys nuorelle ihmiselle ja siitä on jäänyt posttraumaattista stressiä.
      Kyllä sinä pääset talousasioissa vielä varman päälle jos ei ole sentään kymmeniä tuhansia velkaa. Kannattaisi varmaan jutella jonkun velkaneuvojan kanssa. Ja vaikka ero on tullut, niin sinulla on oikeus säilyttää yhteydet lapsiisi.
      Usein on vain niin, että vaikeudet saavat miettimään elämää ja asioita syvällisemmin. Sitten kun niistä selviää ja mustat päivät ja vuodet ovat jopa voimavara.
      Jumalan siunausta ja huolenpitoa elämääsi.

      • nelikymppinenn

        Remontit voi helposti maksaa todella yllättävän paljon, mutta kyllä minä silti uskon, että talousasiatkin saa vielä hallintaan.

        PS. Anteeksi aloittaja virheestäni, neljä lastahan sinulla onkin.


    • Obi1

      Nii. Ku aurinko paistaa ulkona ja mieles ni sellasten kimppuun "vihollisen joukot" käy. Tervetuloa kerhoon. Tiiät paljon ja oppinut olet. Sitten vaan eletään huvikseen ja autetaan jos voidaan.ihan siistii.kun tajuu mennyt meni jo.....
      ;>

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      824
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      220
      618
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      43
      558
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      53
      544
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      82
      493
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      490
    Aihe