Rommaaneilla näyttää olevansa aivan omat tavat ja lain kourahan ei heidän rikkeisiin puutu. Hehän saavat elää kuin 1700-luvun aateliset, kuninkaalliset.
Tänään kaupassa käydessäni saatoi todeta, että rommaanihan parkkeerasi jopa invapaikastakin lähemmäksi kaupan ovea, ihan ajoväylälle eikä ollut ensimmäinen kerta, kun nuori naisaatelinen astelee ulos autosta.
Nynneröpoliisithan sattaisivat saada rasismi-sanan päin naamaa ja sekös vasta kauheaa olisi.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Käy sanomassa vartijoille, ja kerro ilmoittavasi esimiehilleen vai hoidatko sinä tämän.
Sitten videota, youtubeen ja linkkiä ympäriinsä fb-ryhmiin ym.
Jos noille invapaikan väärinkäyttäjille halutaan kuri on lakia muutettava siten, että kauppojen,sairaaloiden ym. vastavien paikkojen invaparkin väärinkäytöstä on annettava poliisille oikeus sakottamiseen ja auton pois hinauttamiseen. Kyseessä on yksityisalue joka on yleisön käytettävissä liikenteelle. Että silleen.
Löytyisi varmaan paljon muistakin kaupoista rahdattua tavaraa.
Kuka sitä nyt raskaassa rahtihameessa kauas jaksaisi kävellä.
Kun saa hameensa lastattua ja ovesta ulos niin on päästävä äkkiä kauas.
Hän oli sinua järkevämpi. Vain idiootti parkkeeraa kauas ovesta.
Mahtaako onnistua parkkeeraus mannenströmmiltä? Epäilen.
säätää vähän rengaspaineita?