Joukko n. 20 -25 vuotiaita miehiä tunkeutui vähän vaille ilta-kymmentä sarjatuli-asein varustettuna Rinkebyn keskustassa sijaitsevaan kahvilaan ja alkoivat ampua sisällä ollutta kahta n. 20 vuotiasta veljestä. Veljekset pakenivat kahvilan takahuoneessa olevaan keittiöön jossa asemiehet teloittivat heidät. Ampumis-välikohtauksessa haavoittui vakavasti kolmaskin mies joka kiidätettiin sairaalaan,
Paikalle tulleet poliisit eristivät laajan alueen. Paikalle oli kertynyt runsaasti uteliaita mutta myös nk. kivenheittäjiä jotka alkoivat kivittää poliisien murhatutkintaa suorittaneita teknikoita. Poliiseja kutsuttiin lisää turvaamaan tutkimusta tekevien teknikoiden henkeen ja terveyteen kohdistuvaa uhkaa. Poliisilla ei ole epäiltyjä mutta tiedetään että asemiehet poistuivat paikalta pienehköllä valkoisella autolla.
Malmössa ja Göteborgissa ei ilmeisesti ole ollut viimeyönä kuin pikkuhässäköitä, ravintola paloi ja tietenkin autoja. Suur-Tukholmassa torstain ja perjantain välinen yö oli huippua mitä tulee auto-polttoihin. 12 autoa tuhoutui yksistään Tukholmassa ja pahoin palovaurioituneita lähes saman verran. Myös mm. Örebrossa, Malmössä ja Göteborgissa jne.. poltettin autoja samaisena perjantain vastaisena yönä joten kokonaissaldoksi muodostuu useita kymmeniä tuhoutuneita autoja.
Malmössä ja Göteborgissa murhia, teloituksia ja väkivaltaa on viimekesän aikana alettu tekemään yhä näyttävämmin. Enää ei tapeta yö-aikaan vaan teloituksia pyritään tekemään mafia-tyyliin keskellä kirkasta päivää mahdollisimman monen sivullisen ja silminnäkijän ollessa todistamassa väkivaltaa. On siis haluttu saada aikaan mahdollisimman paljon näkyvyyttä, kauhua ja pelkoa.
http://tv.aftonbladet.se/abtv/articles/203967

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja ruotsalaiset katsoo maansa valtausta ja tuota väkivaltaa, suu auki ihmetellen. Ne on ilmeisesti kaikki masokisteja.
Ei samaa Suomeen. Pistetään porukalla matut kotimatkalle.
Ei samaa tosiaankaan Suomeen.
Hullut afrikan elukat asialla. Ne pitäisi tappaa armeijan toimesta.
Ja kaikki pienet suvakit huutavat: IHANAA, TAHTOO LISÄÄ!
Mekin odotamme käskyä.....
Ihgua meille kans....ihan housut kastuu...
Missä on Ruotsin armeija, kun nämä teot vain jatkuvat? ... Ai niin, sitä ei ole kun ruotsalaiset päättivät ennen pakolaisvyöryä, ettei armeijaa enää tarvita!
Mihin muuten perustuu maahanmuuttajien autoviha? Mitähän ne vielä vihaavat, koiria, lehmiä, hevosia, sikoja, kissoja, kaupan ikkunoita, kerrostaloja, koko maata?
Jotkut älykääpiöt ehdottivat myös Suomessa asepalveluksesta luopumista säästösyistä ja koska sotilaita ei enää tarvita. Brysselissä kulkee jo konekiväärimiehet pareittain kävelykaduilla turvaamassa kansalaisia maahanmuuttajilta, joita autetaan.
Autoja pitää polttaa että tulee kodikas olo
Ruotsalaiset oli naiveja hölmöjä mutta suomalaiset on umpihulluja koska vaikka näkevät mitä Ruotsissa on jo meneillään niin silti mamuttavat puoluejohtajista lähtien!
Vasemmiston kiimapiirakka on pahin vaatiessaan rikollisten miesten tuonnin moninkertaistamista.
"Kiimapiirakka"! ... HAH, HAHA HEHE HOHOHOEEeee, päivän paras.