Artikkeli /1/ kertoo Itämeren olevan maailman radioaktiivisimman meren. Eihän tuo ole mikään uutinen, se on tiedetty jo kauan. Vahvaksi kilpilijaksi Itämerelle tuossa epäilyttävässä kisassa mainitaan joskus Irlannin meri, jota myrkyttää Sellafieldin ydinlaitoskompleksi.
Tämä on kiinnostavaa:
"Itämeren vesi saavuttaa tämänhetkisten arvioiden mukaan hyvän meren tilan 2020-luvulla, jolloin vedessä on yhtä vähän radioaktiivisuusjäämiä kuin ennen Tshernobylin onnettomuutta."
(Säteilyturvakeskuksen ympäristön säteilyvalvonta- ja valmiusosaston johtaja Tarja K. Ikäheimonen.)
Tarkasti ottaen ei ihan noin taida olla. Itämerta ympäröi n 1 ydinvoimalaa, joissa kussakin n 1 ydinreaktoria syytämässä Itämereen radioaktiivisia päästöjä ja vuotoja, ihan luvan kanssa. Onneksi viranomaisten vaatimus, jonka mukaan niistä ei saa aiheutua ihmisille mitään haittaa, estää Itämeren muuttumisen radioaktiiviseksi jätealtaaksi.
"Itämeren nykyinen radioaktiivisuustaso aiheuta vahinkoa ihmisille tai eliöstöille."
(tuosta puuttuu sana "ei" tai sitten sana "aiheuta" pitäisi olla "aiheuttaa").
Muistan kyllä, että Itämeren pieneliöiden radioaktiivisuudesta olisi tehty tutkimus, mutta sen tuloksista ei ole muistikuvaa. Ihmisen altistuminen Itämeren radioaktiivisuudelle lisää syöpäriskiä kuten jokainen altistuminen ionisoivalle säteilylle. Siitä syystä turhaa altistumista ionisoivalle säteilylle tulee välttää. Kaloille ja muille Itämeren eliöille sitä on vaikea kertoa, ja niinpä radioktiivisten aineiden rikastuminen Itämeren luonnonkierrossa vaikuttaa ravintoketjun huipulla olevan ihmistenkin syöpäriskin kasvamiseen, mutta sehän ei ole vaarallista - eihän?
/1/ http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lannen-media-itameri-maailman-radioaktiivisin-meri/5120952
Tämä on kiinnostavaa:
"Itämeren vesi saavuttaa tämänhetkisten arvioiden mukaan hyvän meren tilan 2020-luvulla, jolloin vedessä on yhtä vähän radioaktiivisuusjäämiä kuin ennen Tshernobylin onnettomuutta."
(Säteilyturvakeskuksen ympäristön säteilyvalvonta- ja valmiusosaston johtaja Tarja K. Ikäheimonen.)
Tarkasti ottaen ei ihan noin taida olla. Itämerta ympäröi n 1 ydinvoimalaa, joissa kussakin n 1 ydinreaktoria syytämässä Itämereen radioaktiivisia päästöjä ja vuotoja, ihan luvan kanssa. Onneksi viranomaisten vaatimus, jonka mukaan niistä ei saa aiheutua ihmisille mitään haittaa, estää Itämeren muuttumisen radioaktiiviseksi jätealtaaksi.
"Itämeren nykyinen radioaktiivisuustaso aiheuta vahinkoa ihmisille tai eliöstöille."
(tuosta puuttuu sana "ei" tai sitten sana "aiheuta" pitäisi olla "aiheuttaa").
Muistan kyllä, että Itämeren pieneliöiden radioaktiivisuudesta olisi tehty tutkimus, mutta sen tuloksista ei ole muistikuvaa. Ihmisen altistuminen Itämeren radioaktiivisuudelle lisää syöpäriskiä kuten jokainen altistuminen ionisoivalle säteilylle. Siitä syystä turhaa altistumista ionisoivalle säteilylle tulee välttää. Kaloille ja muille Itämeren eliöille sitä on vaikea kertoa, ja niinpä radioktiivisten aineiden rikastuminen Itämeren luonnonkierrossa vaikuttaa ravintoketjun huipulla olevan ihmistenkin syöpäriskin kasvamiseen, mutta sehän ei ole vaarallista - eihän?
/1/ http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lannen-media-itameri-maailman-radioaktiivisin-meri/5120952
Vastaukset 39
Vanhimmat
Itämeri on vähiten säteilevä meri. Kaikkialla muualla missä aurinko helottaa on vielä säteilevämpää. Eteleässä helposti nahka vaihtaa väriä.
Auringon säteily ei ole ionisoivaa.
http://www.stuk.fi/aiheet/mita-sateily-on/ionisoiva-sateily
Aloituksen linkissä kerrotaan selvästi ettei pienestäö säteilystä ole haittaa ihmisille eikä eliöstölle. Itämerellä on myös todellisia haittoja jotka aiheuttavat mm. sinilevää runsaasti. Niistä ei tietystikään puhuta ettei vihreä valhe pilaantuisi, eikä vihertrolli todellisiin ongelmiin puutu.
http://www.stuk.fi/aiheet/sateily-ymparistossa/itameren-radioaktiivisuus
Stuxnetiltä taas täysin harhaanjohtavaa soopaa, kannattaa lukea linkkiteksti. Heti Tshernobylin jälkeen Itämeren cesiumaktiivisuus nousi jopa tasolle 500 Bq per kuutio mutta mitään rajoituksia esim. kalan käytölle ei tarvinnut asettaa. Nyt Itämeren veden radioaktiivisuus on puhdistunut muutamaan kymmeneen Bq per kuutio cesiumia. Esim. silakan radioaktiivisuus on niin vähäinen että jos Stuxnet söisi Itämeren silakkaa 200 g joka päivä, eli 70 kg vuodessa, saisi hän siitä muutaman mikroSv säteilyannoksen, eli noin tuhannesosan vuotuisesta luonnollisesta säteilyannoksesta. Ja tuo ydinvoimalaitoksista on ihan sekavaa hourimista.
Ja sinä olet jo niin tutuksi tulleen ällöttävän ripulipälätyksesi kanssa taas niin solmussa, että eihän tuosta ota Erkkikään mitään selvää - ja joku voi luulla, itsesi lisäksi, että puhut totta.
Pistäppäs näytiksi avausviestistäni yksitellen kaikki maininnat jota haluat kommentoida, ja ennen sitä mainintaa se, joka vähäiseksi katsomani ymmärryskykysi mukaan on maininnan lausuja (esimerkiksi "stuxnet:", "artikkeli:", jookosta? Ja vasta sitten päästä ripulisipälätyksesi tulemaan.
Viite:
"FaktaaKehiin
3.12.2016 12:31
http://www.stuk.fi/aiheet/sateily-ymparistossa/itameren-radioaktiivisuus
Stuxnetiltä taas täysin harhaanjohtavaa soopaa, kannattaa lukea linkkiteksti. Heti Tshernobylin jälkeen Itämeren cesiumaktiivisuus nousi jopa tasolle 500 Bq per kuutio mutta mitään rajoituksia esim. kalan käytölle ei tarvinnut asettaa. Nyt Itämeren veden radioaktiivisuus on puhdistunut muutamaan kymmeneen Bq per kuutio cesiumia. Esim. silakan radioaktiivisuus on niin vähäinen että jos Stuxnet söisi Itämeren silakkaa 200 g joka päivä, eli 70 kg vuodessa, saisi hän siitä muutaman mikroSv säteilyannoksen, eli noin tuhannesosan vuotuisesta luonnollisesta säteilyannoksesta. Ja tuo ydinvoimalaitoksista on ihan sekavaa hourimista."
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14605091/itameri-on-maailman-radioaktiivisin-meri#comment-87645199
Miksi jäkätät vihreää valhetta ja skeidaa toista haukkuen, vaikka hän on täysin oikeassa. Mene kysymään äidiltäsi aikuisten asioista joista olet pihalla kuin lintulauta.
Mutanttikuvalinkkejä stuxnet osaa taitavasti etsiä ja tuoda palstalle. Mutta, tekstilainausten osalta hänellä on vaikeuksia. Niinpä tämä tärkeä kohta jäi stuxnetilta avausviestin artikkelista kertomatta;
"Itämeren kalat ovat Ikäheimosen mukaan säteilyarvoiltaan melko puhtaita verrattuna sisävesikaloihin, koska makeissa vesissä radioaktiivisuus kertyy voimakkaammin ja vähenee hitaammin kuin suolaisessa vedessä. "
Syökää Itämeren kalaa, se on terveellisempi vaihtoehto järvikalojen syönnille !
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/lannen-media-itameri-maailman-radioaktiivisin-meri/5120952
Itämeren kaloille on syöntirajoituksia, dioksiidipitoisuus yksi syy niihin.
Dioksiini on se josta syystä syöntirajoituksia.
Ydinonnttomuuden lapsi uhrit ovatkin näköjään suuri ongelma monelle ydinvoiman kannattajalle. Pistos sydämessä?
Montako ydinreaktoria Itämeren rannalla on nyt käytössä?
Radioaktiivisuus voi johtua kahdesta seikasta. 1. Aluella on paljon paikallusradioasemia. 2. Alueella on paljon radioamatöörejä.
...kiitos ryssän.
... ja ydinvoiman. nyt ne pukkaa Suomeen niitä. http://keskustelu.suomi24.fi/t/14341590/fennovoima-energiapolitiikan-matapaise
Sellafield/Tshernobyl/La+Hagua+-teknetium-99+Itämeren+saastuttajana.
"TEKNETIUM-99:N+ALKUPERÄ,+LEVIÄMINEN+MERIYMPÄRISTÖSSÄ+JA+TUTKIMINEN+SUOMEN+RANNIKON+MERIYMPÄRISTÖSSÄ"
http://docplayer.fi/8863467-Teknetium-99-n-alkupera-leviaminen-meriymparistossa-ja-tutkiminen-suomen-rannikon-meriymparistossa.html
"Teknetium-99:n+pääasialliset+lähteet+pohjoisilla+merialueilla+ovat+Sellafieldin+ja+La+Haguen+ydinpolttoaineen+jälleenkäsittelylaitosten+päästöt+ja+1950-+ja+1960-lukujen+ydinpommikokeiden+aiheuttama+laskeuma.+Muita+lähteitä+ovat+mm.+Tshernoby-
lin+ydinvoimalaitosonnettomuus+Ukrainassa+vuonna+1986,+ydinvoimalaitosten+kayttö+ja+sairaaloissa+radiolääkeaineena+käytetyn+99mTc:n+hajoaminen+99Tc:ksi.+Suurin+lähde+viime+aikoina+on+ollut+Sellafieldin+jälleenkäsittelylaitos+Iso-Britanniassa+Irlannin+meren+rannalla.+Vuonna+1994+käyttöönotettu+jätteenkäsittely-yksikkö+EARP+vähensi+annosten+kannalta+tärkeimpien+radionuklidien+päästöjä,+mutta+lisäsi+samalla+99+Tc-päästöjä+moninkertaisiksi+lähelle+sallittua+päästörajaa+200+TBq/vuosi.+
Päästöt+säilyivät+2000-luvun+alkupuolella+selvästi+1990-luvun+alkua+korkeammalla,+mutta+vuonna+2004+laitoksen+omistaja+BNFL+ilmoitti+ottavansa+käyttöön+uuden+kemiallisen+käsittelyprosessin,+joka+tulee+vähentämään+99Tc+–päästöjä+mereen+90%.+"
"...+
Teknetiumin+merkitys+ihmisten+säteilyannokseen+on+hyvin+pien
i.+Esimerkiksi+Pohjanmereltä+pyydettyjen+merenelävien+
sisältämien+12+keinotekoisen+radionuklidin+(mm.+
90Sr
,137
Cs,+
99
Tc+ja+
239+240
Pu)+aiheuttama+annos+laski+vuoden+1992+0,13+
mikrosievertistä/vuosi+vuoden+1998+0,08+mikrosievertiin/vuosi,+vaikka+Sellafieldin+vuotuiset+
99
Tc+–päästöt+kasvoivat+sa-
manaikaisesti+yli+20-kertaisiksi"
Sorim+en+jaksa+laittaa+muotoilua+kokonaan+paikalleen.+Voi+jäädä+jokin+virhe.+Katsokaa+linkin+tekstiä,+jos+koneessa+on+joku+pdf-lukija.
Löytyi kartta, jossa on kerrottu reaktorein lukumäärä Euroopassa: http://www.euronuclear.org/info/encyclopedia/n/nuclear-power-plant-europe.htm
Itämeren rannikkovaltioiden ydinreaktoreiden kokonaismääräksi saadaan
Venäjä: 36
Suomi: 4
Ruotsi: 10
Saksa: 8
Yhteensä 58kpl. Nyt ei muuta kuin erottaa pois ne voimalat, jotka eivät ole Itämeren rannalla (Saksa, Venäjä), tai eivät ole enää käytössä. Sivun tiedot ovat kyllä hyvin tuoreet.
Sivusto on hyvä nopeaan tiedonhankintaa Euroopan ydinvoimaloista.
Mielenkiintoista, Euroopassa toiminnassa 186 ydinreaktoria ja rakenteilla 15.
Ja tuohon tilastoon on tulossa lisää, mm. Hanhikivi-1.
http://www.euronuclear.org/info/encyclopedia/n/nuclear-power-plant-europe.htm
Saksassa näyttäisi Itämeren rannalla olevan vain yksi ydinvoimala /1/, GREIFSWALD, jossa kaikki 5 reaktoria alasajettu. /2/
/1/
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0b/Nuclear_power_plants_map_Germany-fr.png
/2/
https://www.iaea.org/PRIS/CountryStatistics/CountryDetails.aspx?current=DE
Itämeren rantavaltioiden käytössäolevien ydinreaktoreiden lista etenee näin:
Venäjä: 36
Suomi: 4, Itämeren rannalla 4
Ruotsi: 10
Saksa: 8, Itämeren rannalla 0
Kuvan http://www.astronoo.com/es/articulos/fision-fusion.html mukaan kaikki Ruotsin 10 ydinreaktoria ovat itämeren rannalla. Lista näyttää nyt tältä:
Venäjä: 36
Suomi: 4, Itämeren rannalla 4
Ruotsi: 10, Itämeren rannalla 10
Saksa: 8, Itämeren rannalla 0
Venäjän ydinvoimaloista vain Pietari on Itämeren rannalla, 4 reaktoria, kaikki käytössä. Listasta tulisi sen mukaan tällainen:
Venäjä: 36, Itämeren rannalla 4
Suomi: 4, Itämeren rannalla 4
Ruotsi: 10, Itämeren rannalla 10
Saksa: 8, Itämeren rannalla 0
Itämeren rantavaltioiden käytössä olevat ydinreaktorit:
Kaikki yhteensä: 58
Itämeren rannalla: 18
En iole lopputuloksesta varma, mutta lähellä se on. Eri lähteistä kerätyt tiedot (karttakuvat) voi olla eri aikana päivitettyjä. Korjatkaa jos huomaatte virheitä.
Kiitos. Näit paljon vaivaa.
No se nyt vain sattui kiinnostmaan minua :)
Seuraavaksi voisi laksea kuinka paljon nuo ydinjätetuotantolaitokset (joita leikkisästi kutsutaan ydinvoimaloiksi) yhteensä lisäävät Itämeren radioaktiivisuutta ja rehevöittävät sitä (lämmin merivesi edistää rehevöitymistä),
"Kiitos. Näit paljon vaivaa."
stuxnet näki paljon vaivaa mutanttikuvalinkkien haussa ja postauksessa palstalle.
Vaivaa stuxnet näki myös selvittäessään Itämeren rannalla olevien ydinreaktoreiden määrää.
Ikävää, että stuxnet laski väärin Itämeren rannalla olevien ydinreaktoreiden määrän.
Todella ikävää, että stuxnet linkitti palstalle mutanttipornokuvia.
Kuvat ydinonnettomuuden lapsiuhreista taitaa vaatia joiltakin ydinvoiman kannattajilta nitrolääkkeitä. Uskonto loukattu?
Kuten on monta kertaa todettu, mutanttiporno on tuomittavaa monesta syystä. Ensinnäkin kyseessä on väärennöksiä ja lääketieteellisistä kirjoista skannattuja kuvia. Todellisia henkilöitä esittävien kuvien julkaisemiseen ei ole saatu heidän lupaansa. Mutanttipornon syytäjä on päästään vialla, hänellä täytyy ollakieroutuneita perverssioita.
https://www.google.fi/search?q=dead birds&espv=2&biw=1366&bih=662&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ved=0ahUKEwjvzdrqzdzQAhXJFZoKHcCJD3wQsAQIMg&dpr=1
Tässä kuvia tuulimyllyjen uhreista.
https://savetheeagles.wordpress.com/birdkill-pictures/
Ja tässä lisää lintupornoa.
Ymmärrän tuskasi uskontosi lapsiuhrien kuvien näkemisestä.
Esimerkki https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQsawQQVT0VLTeS4dyRjflpwBE4Br0aeoNF5wKNrRzZ3lugULVG
http://www.environment.no/goals/4.-pollution/target-4.3/estimated-risk-of-releases-from-selected-foreign-sources-that-may-affect-norway/releases-of-caesium-137-from-sellafield/
Norjalaisten suhtautuminen Sellafieldin päästöihin on suorastaan surkuhupaisaa. Tuosta linkistä nähdään että 70-luvun puolivälissä Sellafieldin cesiumpäästöt mereen olivat suurimmillaan noin 5 PBq ja viidessä vuodessa sieltä pääsi sallitusti yhtä paljon kuin Fukushiman onnettomuudesta mereen: noin 20 PBq cesiumia. Päästöt olivat hyvin tiedossa mutta julkisuudessa norjalaiset olivat hiirenhiljaa. Sen sijaan he rähisivät kovin Neuvostoliiton päästöistä Barentsin mereen, jotka olivat paljon pienempiä. Kun sitten Neuvostoliitto hajosi, cesiumpäästöt oli saatu kuriin niinkuin kuva osoittaa. Silloin norjalaiset alkoivat rähjätä briteille Sellafieldin teknetiumpäästöistä jotka olivat hyvin merkityksettömiä varsinkin noihin 70-luvun cesiumpäästöihin verrattuna.
Lisään että niinkuin tuossa linkissä sanotaa, huippuvuonna 1975 Sellafieldin cesiumpäästö Irlannin mereen oli yhtä suuri kuin cesiumpäästö Itämereen Tshernobylin onnettomuudesta.
Miksi norjalaiset olivat hiljaa Sellafieldin päästöistä? No siksi että tieto niistä olisi romahduttanut norjalaisen kalan viennin. Tuohon aikaan kalakaupassa radioaktiivisuutta juurikaan mitailtu.
"Heti Tshernobylin jälkeen Itämeren cesiumaktiivisuus nousi jopa tasolle 500 Bq per kuutio mutta mitään rajoituksia esim. kalan käytölle ei tarvinnut asettaa."
Eihän niitä rajoituksia ole koskaan tarvinnut asettaa. Suosituksetkin ovat suunnilleen sitä luokkaa, että yli 17 sentin silakkaa, tai vanhoja petokaloja ei "pitäisi" syödä kovin usein.
Fukushiman merialueiden tutkimus paljasti melko selkeästi sen tosiasian, mistä täällä on ollut jutttua jo aiemminkin. Eli meriveden radioaktiivisuus ei sinällään kerro kovinkaan hyvin kalojen ja muiden merenelävien radioaktiivisuudesta. Sen lisäksi ydinsisäpiiri on opetettu puhumaan vain cs137:sta, joka on kyllä yksi vaikeimmista, muttei läheskään ainoa supermyrkyllinen isotooppi, joka pakenee reaktorista.
On siis mahdoton sanoa, kuinka paljon meriveden radioaktiivisuus oli oikesti, jos se oli Tshernobylin jälkeen 500 Bq per kuutio. Fukshimasta tiedämme, että meren elävien biomassassa on 10-100 kertaa enemmän radioaktivisuutta, kuin itse merivedessä (jota sitäkin mielellään mitataan mikrosuodattamalla kaikki orgaaninen pois). Ja kun ydinsisäpiirissä on sisäistetty keskiarvotiedotus, niin olemme päässeet siihen mikä on tarkoituskin: kukaan ei koskaan pysty arvioimaan saatujen annosten oikeata määrää, mutta viranomainen kuitenkin pystyy kiistämän niiden vaikutuksen terveyteen "koska ne ovat niin pieniä".
Laitetaanpa Latelle vähän faktaa. Sellafieldistä päästettiin 1970luvulla ihan luvallisesti viiden vuoden aikana Irlannin mereen cesium-137:ää yhtä paljon kuin sitä pääsi Fukushimasta mereen. Sieltä se levisi Golf-virtauksen kautta Pohjamereen ja pohjoisemmille merialueille ja ties minne, jälkiä kun ei enää ole paljokaan. Nuo merialueet ovat paljon pienempiä kuin Tyynimeri. Tuohon aikaan ei noita radioaktiivisuuasioita tutkittu kovin paljoa mutta varmaan olisi havaittu jos saaliskalassa olisi ollut hälyttäviä määriä radioaktiivisia aineita. Tuo on fakta, olkoot nuo rikastusmistekijät (jotka Late ja Stuxnet vetävät esille kun eivät muuta keksi) mitä tahansa.
Ja kyllä se cesium-137 on merkittävin päästönuklidi. Seim. strontium-90:ää pääsi Fukushimasta kertaluokkia vähemmän. Ydinasekokeissa sitä pääsi suhteessa paljon enemmän mutta johonkin se on piiloutunut kun ei analyyseissä enää havaita.
"Ja kyllä se cesium-137 on merkittävin päästönuklidi. Seim. strontium-90:ää pääsi Fukushimasta kertaluokkia vähemmän. Ydinasekokeissa sitä pääsi suhteessa paljon enemmän mutta johonkin se on piiloutunut kun ei analyyseissä enää havaita."
No sitä löytyy mm tämän päivän 50-60 vuottiaiden hampaista, ympäri maailmaa.
Strontium aina tyypillisesti katoaa. Esitin täällä aikaisemmin artikkelin, jossa Tepco jälkeenpäin myönsi pimittäneensä strontium-mittaukset. Jossakin mittauskaivossa oli muistaakseni sitä viisinkertainen määrä CS137:ään verrattuna. Se, etteä joatkin ei löydetä, on yleensä tarkoituksenmukaista.
http://www.nature.com/articles/srep23925
Kannattaisi tukeutua vähän luotettavampaa kuin tuollaiseen "muistaakseni jossain mittauskaivossa oli" -faktaan. Esim. tuossa linkissä on mitattu strontiumia Fukushiman suljetun alueen maaperästä. Fukushimalisän erottaminen ydinkokeiden aiheuttamasta "taustapitoisuudesta" ei ole helppoa vaan siihen tarvitaan tilastollisia menetelmiä. Eli ei tuota kannata suurta dfraamaa kehitellä.
Mitä tulee vesiin, Fukushimassa puhdistetaan suuria määriä laitoksen kellarikerroksesta pumpattuja vesiä. Talteenotetun cesiumin määrän suhde talteenotettuun srtontiumiin kuvaa aika hyvin noiden vapautumissuhdetta.
Ja on selvää että ilmapäästöissä cesium on hallitseva koska sillä on helpommin haihtuvia yhdisteitä kuin strontiumilla.
"muistaakseni jossain mittauskaivossa oli" -faktaan."
Kähä, kuvittelit varmaan, että linkkiä ei enää löydy:
http://www.reuters.com/article/us-japan-nuclear-fukushima-strontium-idUSBREA1C09720140213
Taas tyypillinen kusetus Tepcolta, joka on alusta asti pimittänyt tietoja ydinkatastrofista. Japanilaiseen kunniakäsitykseen kuuluu, että Tepco(huijasi mm tarkastuksissa ennen onnettomuutta) hoitaa asiat kuntoon ja kaikki on hyvin. Tepco on tosiaan yksin urakoinut Fukushimassa, eikä riippumattomia tahoja ole päästetty edes lähelle voimalaa. Lopputuloksena on tullut lähinnä epäluotettavaa tietoa. Jo toinen globaalisti iso ydinkatastrofi sählätään totaalisesti. Monien iloksi.
Ei tuollaisella yksittäisellä mittauksella ole mitään todistusarvoa ja tuollaisten piikkiarvojen esittäminen on pelkästään viherpropagandaa, yritystä johtaa ihmisiä harhaan onnettomuuden vaikutuksista. Voihan olla että säiliö, josta cesium on poistettu mutta strontium ei, on vuotanut. Ja kuka tahansa voi käydä ottamassa näytteitä evakuoidulta alueelta ja mereltä ja mitata ne. Vapautuneen strontiumin määrässä on epävarmuutta mutta se on välillä 0,1-1 PBq eli prosentti-muutama prosentti vapautuneen cesiumin määrästä, ja hyvin paljon vähemmän kuin Tshernobylistä.
Itämeren uhkia tutkitusti: http://www.edu.fi/download/130235_itameren_uhkia.pdf
"Itämeren uhkia
Itämeren suurimpana uhkana pidetään rehevöitymistä. Itämeren valuma-alueen asutus on lisännyt rehevöitymistä jo vuosisatoja. Maanviljely, asutuksen, teollisuuden ja
energiantuotannon jätevedet ja kuljetukset ovat kasvattaneet ravinteiden määrää meressä voimakkaasti. "
Itämeren rannikon lauhdevoimalat, mukaan lukien kaikki ydinvoimalat (laskelmani mukaan 18kpl /1/). päästävät Itämereen lämmintä vettä, joka kiihdyttää rehevöitymistä.
/1/ http://keskustelu.suomi24.fi/t/14605091/itameri-on-maailman-radioaktiivisin-meri#comment-87651466
Ei ne ydinvoimalat lämmitä kuin ihan pienen alueen Itämerestä
Paikallinen harmi on isompi.
"Suomen ydinvoimalat sijaitsevat rannikolla ja käyttävat saariston vettä lauhdevetenä. Lauhdevesi palautetaan mereen 10 astetta lämpimämpänä. Joskus lauhdevesi sisältää radioaktiivisia aineita, joista valtaosa laskeutuu sedimenttiin, loput sitoutuvat eliöihin. Suuremman vuodon tai onnettomuuden seuraukset voisivat olla katastrofaalisia. Lauhdeveden mukana kiertää kalojen nuoruusvaiheita ja selkärangattomia, joista huomattava osa kuolee ennen paluuta mereen. Lauhdeveden sisäänottoputken ajoittainen klooraus, jota käytetään sinisimpukan ja merirokon poistoon, vaikuttanee muihinkin saariston eliöihin. Lämmin lauhdevesi vaikuttaa purkualueen eliöyhteisöön suosien lämpimien vesien lajeja ja karkottaen kylmien vesien laiit."
http://www.wakkanet.fi/loisto/docshtml/furman_saariston.html
stuxnet "(laskelmani mukaan 18kpl /1/).
Tuokin sillä on VÄÄRIN
ikäviä
4.12.2016 15:42
"Kiitos. Näit paljon vaivaa."
stuxnet näki paljon vaivaa mutanttikuvalinkkien haussa ja postauksessa palstalle.
Vaivaa stuxnet näki myös selvittäessään Itämeren rannalla olevien ydinreaktoreiden määrää.
Ikävää, että stuxnet laski väärin Itämeren rannalla olevien ydinreaktoreiden määrän.
Todella ikävää, että stuxnet linkitti palstalle mutanttipornokuvia.