Henkinen väsymys painaa päälle ja tyhjä olo valtaa pään :/ silloin kun ahdistuskohtausta ei tule niin on muuten vain todella tyhjä olo, elämä tuntuu merkityksettömältä, kaikki hyvät suunnitelmat kaatuu ku seinään, eikä enään innostakkaan enään aloittaa sitä kesäkunto treeniä mitä on vuoden päivät jo haaveillut, tai yrittää rakentaa uusia ihmissuhteita mitä vihdoin olis mahdollisuus pitkän yksinäisyyden jälkeen... oon tavannu nuoren miehen joka ois kiinnostunut musta, ja oon tosi pitkään toivonut et löytäsin jonku jonka kanssa synkkaa, mut nyt, ajan tätä henkilöä kokoajan kauemmas ennenkuin ollaan keretty edes kunnolla lähestyä... en vaan kykene, kiitos sen että ystävät hylkäs mut kun peruskoulu loppu ja ollu täs muutaman vuoden ilman ainuttakaa kaveria. kaikenlisäks se et lukittautuu sisälle eikä käy enään ihmisten ilmoilla on saanut aikaan kaupassa alkavat paniikkikohtaukset, myös lääkärikammo estää mua hakemast apuu. mä en vaan jaksa, hetken kun mulla on tosi hyvä fiilis just esim ton kuntoilun suhteen, se fiilis yhtäkkii lopahtaa kun meen peilin eteen kattoon läskiä muodotonta roikkuvaa vartaloani, että en mä saa tästä koskaan kaunista, oonhan mä aina ollut ylipainonen ja ruma mihinkäs mä tästä muka muuttusin, sama vaan ottaa kaapista einesruokaa ja survoo sitä suuhun kun alkaa vtuttaa... on mulle sanottu nuorempana päin naamaa kui ruma läskiperse mä oon, joten tässä myös syy miks en kykene aloittamaan mitään suhdetta sen miehen kanssa kun oon aivan varma et se joku päivä löytää jonku tuplasti kauniimman ku mä ja vaihtaa siihen, mä murtuisin... miks jäädä tänne jos mitään tulevaisuutta ei tule kuitenkaa ja kaikki vähäiset ajatukset tyhjän olon keskellä vaan ahdistaa enemmän? Mut asiaan ei auta se et mulla on kuolemanpelko... eli kun ahdistus kohtaus öisin iskee pelkään tosi paljon et kuolen siihen, vaikka toisaalta haluisin. Kenenkään ei tarvi vastata tähän kun en mitään sääliä hae, mutta halusin kirjoittaa jos vaikka joku jolla samalainen tilanne lukee tän ja tajuu ettei oo yksin asian kanssa :/ voi kumpa vois vaan perustaa ahdistuneille yksinäisille ihmisille kerhon jossa voitas tutustuu ja yhdessä selvitä tästä elämästä loppuun, mentäs matkusteleen, käytäs kahvilla/baarissa ja kesäisin festareilla :(
Tyhjä olo valtaa pään ja kaikki ahdistaa
Tyttö97.19v
3168
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Melkein kun omaa kertomusta lukisi 😔
Mä tasan tarkkaan tiedän miltä susta tuntuu. Yksinäisyys on hirveintä mitä ihminen voi kokea. Ja se ahdistus mikä valtaa mieleen. Mut tiedätkö, sä oot kaunis ihminen omana itsenäsi. Ei ole helppoa koskaan aloittaa varsinkasn ahdistuneena mitään uutta harrastusta tai pitää ajatusta siitä että nyt mä hei teen tän. Mä ite oon ollu tosi samassa tilsnteessa kun sä ja tiedän miltä susta tuntuu <3 Arvosta ittees, teet sen minkä pystyt. Kyllä asiat oikeasti järjestyy varmasti. Aloitat pienestä liikunta harrastuksen jne. Mut ennen kaikkea muistat, olet arvokas ihminen <3
Hei Tyttö97
Lopetat kirjoituksesi toiveeseen, että kunpa ahdistuneille olisi jokin yhteinen kerho joka voisi yhdessä käydä festareila ym. nauttia elämästä. Siinä osuit aivan oikeaan: usein vertaistuki on korvaamaton apu kaiken hyvinvoinnin eteen työskentelyssä. Tulee ymmärretyksi ja saa kokea kuuluvansa joukkoon, perustarpeita! Kerroit, ettet oikein voi poistua kotoa, mutta ehkä mielikuva tällaisesta porukasta saisikin sinut lähtemään? Tuli mieleen, että ehkäpä omalla asuinpaikkakunnallasi onkin tallaisia vertaistukimahdollisuuksia? Jonkin verran saisit varmaan selville ihan puhelinsoitoilla, kyselemällä millaista nuorten tukea teillä päin on tarjolla. Mutta tietenkin lääkäriin myös kannattaisi mennä, koska heillä on tiedossa eri vaihtoehtoja myös mielen hyvinvoinnin tukemiseksi. Kerroit pelkääväsi lääkäriä. Mikähän sen kammon taustalla on? Useimmat lääkärit ovat tosi kivoja ja ymmärtäväisiä. Joitakin ihmisiä autta, että kirjoittaa asiansa paperille ja antaa sen lääkärille, jos pelkää, ettei osaa selittää siinä paikan päällä. Auttaisiko se sinua? Tai kuka voisi tulla mukaan? Jokin perheenjäsenesi, kummisi, isovanhempasi tms??? Kirjoittamasi perusteella rohkaisen sinua hakemaan apua itsellesi. Hyvän tuen avulla esim. vuoden päästä tilanteesi voi olla jo aivan toinen. Muutos on aina mahdollista
diakoni Merja